Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11,691 - 11,700 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Pistä joku tappi siihen reikään tankin pohjassa. Kuusi litraa riittää kyllä ammattisahoilla kahdeksi päiväksi – Aivan varmasti, karjulla kuin karjulla.

    Jätkä Jätkä

    JOOVAAN voisi pystyä toimittamaankin jätesäkillisen sovittuun aikaan, silloin tällöin.

    Jätkä Jätkä

    Jos kuvitellaan, että raaka-aine ostetaan vaikka naapurilta, niin asiahan on selvä. Ei oman puun käytön pidä olla sen monimutkaisempaa.

    Jätkä Jätkä

    Lamellilaikalla? En ole ennen hoksannut. Pitää kokeilla.

    Jätkä Jätkä

    Lähellä rannikkoa on kova kysyntä savustuspurusta. Siihen kelpaa vain harmaaleppä ja pitäisi olla kuoreton, eli järeää puuta olisi aika mielekästä kuoria, keväisin kuori lähtee lähes itsestään, kun vähän auttaa.

    Maksoivat käytännössä ”tosi hyvin” hyvästä raaka-aineesta.

    Jätkä Jätkä

    Kun kulkee laput silmillä (Jeessi) ja korvatulpat korvissa, säilyy omassa umpiluussa sinne joskus pakotettu luulo.

    Volkkari on tuonut sähköautomalleja esiin ja ne ovat aivan huippuja monessa suhteessa.

    Jos Jeessillä joskus on ollut joku Bemarin-reuska, se ei suinkaan hänestä tee sen merkin ehdotonta asiantuntijaa.

    Jätkä Jätkä

    Kusessa ollaan. Kysytkö yli 125 kiintoa olevasta määrästä vai heti ensimmäisestä motista?

    Mielestäni energiapuuksi menevä kuitukokoinenkin puu pitää hinnoitella energiapuun kantohinnan mukaan. Klapien osalta loppu on juuri sitä verotonta omaa työtä.

    Siis vero vain kantohinnasta?

    Jätkä Jätkä

    ”Piensahurit” , varsinkin ne, joilla on panelimyyntiä ja – höylä, ovat aivan varmasti kiinnostuneet hyvästä – sahauskelpoisesta lepästä.

    Ehdottomasti tuoreena. Minäkin olisin, jos vielä harrastaisin niitä puuhia.

    Jätkä Jätkä

    Saako niitäkin osia jo tarvikkeena? Se on toisaalta kirous tuo suuruus, harakirivalmistajat tulevat apajille.

    Aina se ei ole kuluttajankaan etu.

    Kyllä Tilhin kulmat pitää kovan metelin, mutta silti pyörii vielä jonkin aikaa.

    Jätkä Jätkä

    Akselin ja kulman kestävyyteen vaikuttaa mm se, kuinka käytetään kaasua. Terä ei saisi ”pysähtyä lainkaan”, koska tyhjäkäynniltä lähtevä kiihdytys ravistaa akselia ja runkoputkea voimakkaasti. Jatkuva resonanssi katkaisee akselin.

    Meillä ei ole mennyt koskaan – ei milloinkaan, mistään raivurista akseli poikki. Akeliputki on mennyt kerran, johtui siitä, että se hiertyi kiinnityskohdassaan, eikä sahaaja tajunnut sitä. (sahoja reilusti yli sata)

    Kulmavaihteita on mennyt vain ”isäntälinjan sahasta = HVA 245, jossa moottori pyörii eri päin kuin muissa, myös kulmuri on erilaine = siis susi.

    Vklingan kohdalla korostuu kierrokset – niitä pitää käyttää sen verran kuin suinkin löytyy.

     

Esillä 10 vastausta, 11,691 - 11,700 (kaikkiaan 15,483)