Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11,771 - 11,780 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    En suinkaan kuvittele, että olisin eläkkeeni maksanut, eikä se minun maksettavakseni kuulukkaan, vaan työnataja on hoitanut tuon maksupuolen jättämällä sen osan maksamatta minulle.

    Nykyään ei Valtinkonttorilla juurikaan rahaa ole, koska eläkkeiden makatus siirtyi KEVA:lle. Molemmat puljut toimivat lähinnä budjettivaroin, mutta viranhaltijatkin on palkattu siksi, että jonkun täytyy sitäkin vakanssia hoitaa. on ihan eri juttu sitten, kun puhutaan isopalkkaisista virkamiehistä, mutta meillä pienituloisilla ”palkka” on lähinnä korvausta menetetystä työajasta.

    Menestyvä yritys, jossa on jo useampia tuottavan työn tekijöitä, maksaa toki eläkevakuutusmaksut – kuten muutkin lakisääteiset maksunsa, mutta monen yrityksen kohdalla se ei olisi pitkään mahdollista, elleivät työntekijät tekisi niitä töitä, mitä varten he ovat palkatu firmaan.

    Hyvässä lykyssä työ tuottaa niinkin hyvin, että itse yrittäjäkin saa elantonsa kassavirrasta.

    wanhajätkä. En ole väittänyt, että olen eläkkeeni maksanut. Jos niin tekisin, olisin yhtä typerä kuin JOOVAAN väittäessään, että metsänomistaja maksaa puunhankinnan kustannukset. Kuitenkin olen tienannut itse oman elantoni lähes koko ajan siitä alkaen, kun alle 16 vuotiaana menin VR:lle töihin. Poisluettuna aika kouluissa ja varusmiespalvuksessa.  Vasta 23-vuotiaana alkoi nakuttaa eläkemaksut ja 65 vuotiaana niitä oli tullut kerättyä 42 vuotta. Vetäisin vielä puoli vuotta yli, kun meidän eläkeneuvoja katseli Exeleistään, että kuukausieläke nousee 50 € /kk, jos niin tekee. No siinä eläkkeitäni (3 eri eläkeyhtiötä) ja tuo ylimääräinen osa ”sovitettiin yhteen – vaikutus kuukausieläkkeeseen 1 € !

    Jätkä Jätkä

    Sehän kaikki on niin, miten sen käsittää ja laskee. Jos vuosikymmenten pituisesta työurasta palkaksi saa eläkkeen, niin onhan se hyvä, että edes joskus saa jotain elämänurastaan.

    Yrittäjäthän ovat repineet eläkevakuutusmaksunsa työnsä tekijöiden selkänahasta, eivätkä ole tyytyväisiä, kun ovat saaneet vain 25 % sieltä irti.

    Kateus on kavala tauti, kysykää vaikka Jeessiltä. Hänhän on kateuttaan itkenyt täällä jatkuvasti, vaikka ei ole edes yrittäjä.

    Jätkä Jätkä

    Ihmetteln tuota lumikengillä kävelystä paheksuntaa. Moottoriajoneuvolla ei saa ajaa ilman lupaa maastossa – se on selvä.

    En panisi pahakseni, jos ratsukot kulkisivat maillani olevia polkuja pitkin, jopa mopoilijat ja mönkijät / m-kelkkailijatkin saisivat minun puolestani niitä ajella.

    Myös ajouria kasvatusleimikoissa antaisin harrastajien käyttää, jos niitä olisi.

    Jätkä Jätkä

    Visakallo:”-Kovasti täällä puhutaan ansaituista eläkkeistä, vaikka kukaan nyt elälleellä oleva ei ole itse maksanut kuin pienen osan eläkkeestään. Vasta tällä hetkellä työuransa alkupuolella olevat voivat aikanaan sanoa maksaneensa suuremman osan omista eläkkeistään.”

    – Ei se ole noin valtion rengillä. Eläke kertyi 2,2 % / vuosi, Maksajan paikalla Valtonkottori. Jo 30 vuotta tuotti 66 %. 40 vuotta ei enää lisännyt eläkettä yhtään.

    ANSAITTU ELÄKE! Väitä mitä väität!

    Jätkä Jätkä

    Minun pappani oli Metsähallituksella metsänvartijana, kuten hänen isänsäkin oli ollut.

    Vanhat pärekopantekijät etsivät kuivilta paikoilta oikein hitaasti kasvaneita mäntyjä ja kun löytyi hyvä, niin tikkailla hieman ylemmäksi ja ohuella naulalla kääpä puuhun.

    Puut käytiin tietenkin metsänvartijan kanssa leimaamassa.

    Joskus löytyi melko pieneltä alueelta aikamoinen kääpäpuutihentymä, joka oli sitten kätevä hakea hevosella talviaikaan  – ja korkeintaan polttopuun hinnalla.

    En tiedä, arvasiko pappa, että Metsähallitusta huijataan, mutta ei hän mitään kenellekään sellaisesta puhunut.

    Naulatut käävät eivät olleet lahottaneet mäntyjä….

    Jätkä Jätkä

    Kaikki eivät todella ymmärrä harituksen, mutta ei myöskään terävän terän merkitystä.

    Kannattaa katsoa tuo video tarkasti ja äänen kanssa.

    On turha etsiä vikaa sahasta, bensasta tai terästä, jos ei ole sitä terää edes teroittanut / harittanut..

    Jätkä Jätkä

    ”Kai ne käävät lasketaan sieniksi. ?

    ”Kääpiä saa kerätä joka­miehenoikeudella puuta vahingoittamatta.”

    http://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Julkaisut/Esitteet/Jokamiehenoikeudet_esite(4450)”

    -Kääpä on jo vahingoittanut puuta niin, että se on tuhoon tuomittu.

    Tiettävästi Pakurikääpää ei saa ilman maanomistajan lupaa ottaa toisen omistamasta puusta. Voin olla väärässäkin, mutta kuitenkin epäilen näin olevan.

    Jätkä Jätkä

    Mitä haluat esittää tuon videon perusteella? Sitäkö, että tylsä terä leikkaa huonommin kuin terävä? Vai sitä, että paksu terä on raskaampi sahalle kuin ohut terä?

    Jätkä Jätkä

    Mm. Vai ei ole ryöstö?  Kun ensin on ihan rehellisesti ansainnut eläkejärjestelmään oikeuden 66 %:iin, eikä siitä makseta kuin 60 ” ja lisäksi pakkotyötä kaksi vuotta, niin se on sitten varkaus!

    Jätkä Jätkä

    Nuokin kaikki talvisuojat ja kesäsuodattimet on yleensä sahan käyttöohjekirjassa mainittu, vaikkakin niissä on selkeät symbolit, jotka kertoo, mikä on kupletin juoni.

    Enää ei juurikaan tarvitse itse porailla reikiä väliseiniin, eikä asetella jäähdytysilman ohjaimia itse alumiinipellistä taivutellen, vaan ne tulevat uuden sahan mukana, jos ne on todettu tarpeellisiksi. Se on yksi syy, miksi en mielelläni osta aivan uutuutta, vaan malli on jo yhden vuoden ollut markkinoilla ja käytössä (muilla).

Esillä 10 vastausta, 11,771 - 11,780 (kaikkiaan 15,483)