Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Tollo:”-Kyllä motolla korjuu melkein ilmaista onkin, onko laskettu paljonko maksaa esim. yhden tukkikokoisen puun kaato ja katkonta.”
Kyllähän siihen vaikuttaa moni eri tekijä. Se nyt ainakin, kuinka kaukaa moto tuodaan tekemään sitä yhtä puuta. Kuinka iso mutka lavettiautolle syntyy tuossa kuljetuksessa. Onko koneella ajettava kilometritolkulla hankalia maastoja, joissa voi olla myös upottavuutta ja jopa siltojen tekoa. Onko isäntä neuvomassa vai saako liikkua ja työskennellä yksin jne.
Voi olla niinkin, että Jeessin haavikoissa alkaa kuori maittaa hirville. Ainakin vanhoissa haavoissa olen havainnut runsaastikin kuorissa jyrsimisjälkiä. Tosin etupäässä vanhoja, eli silloin kun kuori on ollut pehmeämpää ja maukkaampaa.
Iso pää edellä jos harvennetaan, niin sitten!
Mutta miksi tyytyä noin hitaaseen kasvuun, kun Siilinjärven koealoilla on päästy noin 40 kuution vuosikasvuihin?
Kaavoja voi kehitellä omilla silmälaseilla katsoen haluttuun suuntaan, totuus löyty vasta sitten, kun päätehakkuun mittalistat ovat kädessä.
Varmaan on sitten VR:n viimeinen ratakuorma-auto töissä vanhalla pohjanmaan radalla. Kuitenkin se puksuttelee tossa päivittäin.
Ei junakuljetukset ole riippuvaisia niinkään määristä, vaikka kiskoilla näkyykin usein täysiä junallisia samaa puulajia.
Asemille lastataan lastausraiteella muutamien vaunujen letkoja, jotka lähtevät melko taajalla aikataululla Tka:n kyydissä isommalle ratapihalle, jossa kootaan täyspitkäkin juna.
Yhtä vaunua pienempiä toimituksia ei lähdetä viemään, mutta vaunun ei tarvitse olla täynnä.
Aika optimistinen laskelma. Voi tulla yllätyksenä, mutta 25 vuotiaan männikön poistuvien runkojen keskikoko tuskin on vielä 80 litraa.
Kannonnostoa ei taideta enää tehdä edes keskisuomessa, joten maanmuokkauksesta tulee lasku. Tuleeko 133 litraisista puista pätkääkään kelvollista sahapuuta? – Ei tule.
Eikö pikku-Tilhillä olekkaan helppo raapaista kylvötuppaasta liikoja pois? Pitäisikö sinun nousta plviltasi seisomaan, vai heittäytyä ihan mahallesi tupsun ääreen?
Kun kouralla saa otettua haaran kymmenen sentin tynkään, (kuitupuun laatuvaatimukset), niin kyllä kai sillä ryhmän saa perattua ihan hyvin. Toisaalta, jos metsässä on yksi ryhmä, niin mitä sitten tapahtuu, jos sen teurastaa?
Aika usein ja yleensä siistitään esim jonkun susipuuröntin ympäristöä ja lopuksi kuitenkin otetaan se kauhea susipuu pois. Minä olen aina pyrkinyt ottamaan sen suurimman ja rumimman pois ja jäljelle jääneistä tehnyt metsän, ja tulos on yleensä häkellyttävän kaunis.
Metsäinssit ja metsänhoitajat ovat olleet ällistyneitä, kun ovat tulleet katsomaan oikein ”vaikeaa kuviota.”
Myös Tollo voidaan siirtää putkessa mihin tahansa paikkaan muutamassa sekunnissa, kunhan nuo putket saadaan valmiiksi.
Saha käy joko liian rikkaalla, tai kylmänä.