Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Sieltäkö sinä oppisi hankit? Älä kuitenkaan luule, että kaikki ovat Sirola-opiston kasvatteja. Senkin ajan minä olen tehnyt töitä.
Huvittaa vaan, kun jotkut duunaritkin alkaessaan jonkinlaista kioskia ylläpitämään puhuvat firmasta ja pelaavat firman luottokortin kanssa kuin omansa. Ovat niin Bisnesmiehiä, että.
Matkalaskujen väärin täyttämisen olen kyllä jättänyt muiden hommiksi. Kun tulin tuohon viimeiseen todella perinteikkääseen työpaikkaani, yllätyin, kuinka julkista oli matkustusmomentin väärinkäyttö. Jopa talouspäällikkö otti puheeksi alussa, kuinka minun matkani oli kestänyt viisi minuuttia liian vähän aikaa saadakseni kokopäivärahan. Sen aikainen johtaja laski matka-aikataulunsa etukäteen – ja tarkasti, että sai paremman päivärahan. Tiedän, kun olin kuskina.
Alustassa on yleensä lukuisia kohteita, joita hiekkasuihku hakkaa ja kun se tulee vielä veden seassa, sen purevuus on aika kova. Kyllä siinä massaukset ovat kovilla ja pelti myös. Leikkaavathan konepajoilla veden ja hiekan seoksella terästäkin kovempia materiaaleja ilman vaikeuksia.
Uskallan epäillä, että jos huoltokirjassa ei ole merkintöjä ruostesuojauksen tutkimuksista, niin koritakuu kärsii inflaation. Myös esim ovien ulkopinnassa usein näkyvät ruostetäplät ovat yllävän usein peräisin oven sisältä, jota paikkaa ei olla maahantuojan käsittelyssä käsitelty, taikka käsittely on ollut kehno.
Niin On!
wanhajätkälle. Älä sitten kerro muille, sinulle voin paljastaa, että Kunnon ituniskalla on laaja suku, jossa suurin piirtein kaikki muut ovat jo lopettaneet maatalousyrittämisen. He eivät saa vähennyksiin ”kaikkia” ostoksiaan, jotka tietenkin ostetaan S- ketjun omistajajäsenenä AINA samoista kaupoista. Kuitit kirjoitetaan ituniskan nimelle, joka saa ne omaan kirjanpitoonsa halvalla – jopa ilmaiseksi.
Kuitteja myös kirjoitellaan ”sopivista artikkeleista”, vaikka ostos olisikin olutta ja makkaraa…
Serkkupojat ovat tietenkin asialla, joten verottajaa rokotetaan suvun voimin.
Tuntuu vaan niin uskomattomalta, että joku muka puukauppaankin perehtynyt ei tajua, että: Mitä enemmän puun myyjälle maksetaan alvia, sitä enemmän hän joutuu sitä tilittämään valtiolle. Siis joka saatanan sentin!
Se raha ei ole Puunmyyjän rahaa.
Parhaiten Kevät – Kesä – Syys – ja talvimyrskyjä kestää puusto, jota on taimikosta lähtien kasvatettu ohjeiden mukaisissa tiheyksissä.
Metsänhoito on aloitettava siemenestä.
Se on Jeessi kuitenkin niin, että vm -97 :n Dieselmersusta saa kymmenen vuoden kuluttua enemmän kuin vm 2017 Pösöstä. Vaihdossa ja varsinkin suoraan myyden.
Tollo on jostain täysin käsittämättömästä syystä omaksunut Jeessin tyylin, eli polttopuun kasvatusinnon. Sillä ei pitkälle pötkitä, ellei sitten tehdä klapiurakointia, joka kylläkin havupuun kanssa jää eika heikoksi kuutihinnaltaan.
Minä onkisin selville, kuka / mitkä koneuarkoitsijat tekevät hyvän jäljen ja kenellä on parhaat kuskit.
Ensimmäiseksi se, mikä firma tekee hyvän jäljen. Toiseksi – kuka hakkaa siinä firmassa sen hyvän jäljen. Kolmanneksi kauppakirjaan merkintä, kuka hakkaa / ajaa.
Meillä on lähialueella paljon koneurakoitsijoita ja heillä paljon kuskeja. Vähän on kuitenkin niitä kuskeja, jotka pyydetään hakkaamaan.
Kun möin tästä pari vuotta sitten pystyyn, niin koneurakoitsija soitti ennen aloitusta, jolloin keskustelimme hakkuusta. Oli kiva jutella, kun urakoitsija oli entinen oppilas ja kiva oli sekin, kun kuski soitti ja hänpä olikin lähialueen paras kuski ja entinen oppilas.
Kotitilalla oli parinkymmenen hehtaarin enska ja sitä alkoi urakoimaan aikoinaan naapurina olleet veljekset. Kävin juttelemassa heidän kanssaan ja täytyy myöntää, että täysin virheetön työn jälki. Toki ennakkoraivaus oli tehty.
Tollolle. Siellä teilläpäin on varmaankin valtava kysyntä riukuaitatarpeista. Maksanevat niistäkin hyvää – 3:n euron kuutiohintaa tienvarteen toimitettuna. Se on bisnestä se!
Huoltokirjassaa saattaa olla varsinkin loppupäässä ruostesuojauksen tarkistus ja täydennysmerkintöjä varten jopa sivut, joille päiväykset ja leimat laitetaan.
Kyllä ne kuuluvat takuuehtojen oiiriin siinä kuin vaikkapa jakohihnan vaihdot jne.
Jos autossa ei ole kori – ja maalitakuuta, ei luonnollisesti vaadita myöskään ruosteenesto-ohjelman noudattamista.