Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Tuskin Laakkosella on yksinoikeutta mihinkään merkkiin?
Meidän alueella on useita palveluntarjoajia. On sellaisia, joissa vetäjänä on MTI ja sellaisia, jotka ovat metsurivetoisia.
Nämä tarjoavat palvelua, jossa neuvotaan KEMERA-tukien hakua, suorastaan haetaan tuet isännän puolesta ja tehdään työt takuutyönä, eli ei tarvitse epäillä, että ei hyväksyttäisi.
Nämä tekevät paraimmillaan myös metsäsuunnitelmia tilakohtaisesti jne.
???????????
Mazdalla on suomessa 43 jälleenmyyjää, joita Laakkosen nimissä on neljä. Elikkäs 39 muuta liikettä myy sitä merkkiä.
Mahtaako William lainata sinulle jääsahaksi?
Pienituloiset maksavat leijonanosan veroista. Kun pienituloisen pieni palkka menee kokonaisuudessaan kulutukseen, josta veroja kerätään verojen päälle, maksavat nämä pari miljoonaa pienituloista suhteessa suurimman prosentin mukaan verotuloa yhteiskunnan kassaan.
Siksi Sippilä paukuttelee henskeleitään, kun pienituloisille lupaavat satasen verohelpotuksen vuodessa, mutta samaan aikaan kiristetään muita ruuveja viidensadan edestä. Isomun…… eikun isotuloisilta helpotus on kymppitonnin ja kiristys korkeintaan samaa luokkaa kuin pienituloisilla.
Mihin ajattelit tarvita???
Vinkulle uusi nimi: ”Pirra”. Tähän asti on ollut vain Vinku ja Pikku-Vinku.
Tähän asti on kyllä kuusipuskassa selvitty ilman konttaamista ja moottorisahaa, asia valkenee tekijälle hyvin äkkiä, kun puskan kaidasta ensin muutaman nappaa pois – alkaa rungot paljastua.
Kun on ruuvattavat suuttimet, mutta ei tietoa / taitoa niiden toiminnasta, on vain hyvä, että niissä on rajoittimet. Nimenomaa rajoittimet, jotka voidaan kätevästi ottaa pois. Käyttäjälle, joka ei tajua suuttimien toimintaa, eikä viitsi lukea ohjekirjaa, olisi vielä parempi sähköisesti säädetty kaasutin, jonka toimintaa ei voi sekoittaa ruuvailemalla.
Takuuseen saattaa kyllä vaikuttaa, jos holkit puuttuvat, kun viedään kiinileiponut saha piirimyyjän korjaamolle.
Viimeksi kun ostin uuden HVA:n raivurin ja siitä hukkui puristukset toisella tankillisella, eikä säätöihin oltu koskettu, ei ollut pienintäkään kinaa, vaan homma hoitui.
Jos ainoa mahdollinen R-saha, jota saisi käyttää, olisi halppissaha surkeine valjaineen, niin kyllä minäkin käyttäisin pikku-Tilhiä. Mutta kun on Pari ruotsalaista ja Tihin ammattiversio, joista osa rallatti tänäänkin metsässä, ei tule mieleenkään ketjusahan käyttäminen.