Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,181 - 1,190 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Gla. Ne pahimmat juntturat sopivat oikein hyvin jätkänkynttilöiksi. M-saha ei valita oksistakaan, saa sahattua ristikon juuri niin kuin sen kuuluukin olla.

    Komeimmat jätkänkynttilät tein noin 30 – 35 cm paksuista kuusipölleistä. Korkeus pölleillä oli hieman vajaa metri ja sahaukset noin puoleenväliin. Pölkyt paloivat sodissamme kaatuneiden oppilaiden muistomerkillä itsenäisyyspäivän seppeleenlaskutilaisuudessa.

    Kuusi-kynttilät paloivat hienosti ja mikä mahtavinta, ne räiskähtelivät pikkuhiljaa koko ajan. Lisäksi ne paloivat pitkään.

    Havupuu halkeaa oksasta, koivu päästä – on melkein sama, mihin kulmaan koivupölkyn päähän pamauttaa, mutta iskun pitää osua keskelle ydintä, jos HALKOJA tehdään, halkeama syntyy aina oksien väliin. Tämä siis silloin, kun pölkky pitää HALKAISTA – ei tehdä klapeja.

    Jätkä Jätkä

    Joovaan. Se, häviääkö leimikon puuerästä jopa kymmeniä prosentteja, tai lisääntyykö puut jollain ihmeellisellä matematiikalla, on ihan yks` hailee sille, jonka metsästä puut on hakattu, ajettu ja maksettu.

    Koita nyt vähä-älyinen käsittää, että jokainen saa tässä maassa tehdä omistamalleen tavaralle ihan mitä haluaa, ellei se ole lain vastaista.

    Jos puunjalostaja tekee kahdellakympillä ostamistaan koivukuitupuistaan hammastikkuja ja myy niitä 100 000 €;n kuutiohinnalla, on se hänen asiansa, ei metsänmyyjällä voi olla oikeutta puuttua bisnekseen, ellei siitä ole kirjattu kauppakirjaan.

    Jos talonrakentaja tekee ostamistaan tukeista komean ja kalliin hirsitalon, jonka rakentamiskustannuksista mitättömän pieni osa on tukkien hintaa, niin luuletko olevasi oikeutettu saamaan lisämaksua tukeistasi? Käytännössä hirsirakentaja on maksanut selkeästi ylihintaa tukeista, jotka on valkattu juuri häntä varten.

    Jätkä Jätkä

    Puuki. Olen pitänyt sinua aika järkevänä ihmisenä,mutta nyt täytyy pyyhkäistä tuo järkevä pois!

    Joovaanille AlV:n palautukset ovat puhdasta tuloa, miten lienee sinulla – et ole tainnut vielä hoksata miten niillä rikastuu?

    Jätkä Jätkä

    mehtäukko. Sinä ET ymmärrä asiaa samoin kuin Joovaan: -Kun Metsäyhtiö ostaa puun pystyhinnalla, maksaa rahalla kantohinnan ja verot puunmyyjän tilille, niin pystyy ryökäle noilla ostamillaan ja maksamillaan metsänomistajan puilla tekemään kauppaa ihan niinkuin omillaan.

    Sellufirma ”myy” tukit  jopa useammalle firmalle, jotka häpeämättömästi sahaavat ja sorvaavat niitä Metsänomistajan puita, jotka ovat toki vaihtaneet omistajaa jo pari kertaa.

    Tuo samainen sellufirma myy tai vaihtaa esim hiomokuuset hiomokuitua hierovan firman kanssa mänty – ja koivukuitupuuhun – ihan häikäilemättä ja metsänomistajalta salaa.

    Eikä tuo kelvoton roistofirma edes kysy puiden tuottajalta lupaa moiseen, puhumattakaan että maksaisi vähän hyvitystä.

    Jätkä Jätkä

    Joovaanilla on koko arsenaali käytössään. On Korruptiota, Petosta ja Kartellia.

    Jos vaikka leimikolla moto sylkäisee pinoon alamittaisen latvakuidun, niin se voi tulla sen takia, että pituus täyttäisi Mopokuskin ”tolppienvälin”.

    Joovaan yrittää petosta rukkaamalla ”rukkauttamalla” Mopon mittaria. Hyi häntä!

    Korruptiossa ei ole selvinnyt, kuka lahjoo ja ketä. Onko lahjontaa, jos antaa hakkuukoneen kuljettajalle konjakkipullon, että hän tekisi hyvän työnjäljen? Ja ajomiehelle, että hän ajaa kaikki puut pinoon – taikka jättää ajamatta, että JeZZe saa ”poltinpuita” MG:n ostamista kuitupölleistä?

    Perustaako Joovaan porukan kotikylällään, joka yhteistuumin kieltäytyy myymästä Storalle tai UPM:lle? Se olisi kartelli!

    Jätkä Jätkä

    Hiljakkoin kaadoin naapurin muijalle ison kuusen. Oli sähkölinjan ja pylväsmuuntajan ääressä. Hänen poikaystävänsä sitten karsi ja pätki sen. Annoin kunnon sahan sitä pätkimistä varten = 18 tuuman laipalla. Sitten kuskasin pöllit traktorilla liiterin viereen ja lopuksi oli kaksi ukkoa nostelemassa niitä n. 30 senttisiä pökäleitä halkaisukoneen rungolle. Paras tapa halkaista sellainen, oli, että pölkky pantiin pystyyn ja halkaisuterä leikkasi pöllin kyljestä alkaen.

    Kun D 1,3  oli noin 80 cm, oli se ainoa oikea halkaisutyyli. Oksaisissa pölkyissä – läpimitaltaan alle 50 cm., painettiin oksat poikki puun sisällä. Ne olivat n. 5 cm paksuja. Muija itse pienensi takkapuiksi hydr. pilkkojalla. Sen voima ei olisi riittänyt niihin oksiin. Hyviä takkapuita tuli, mutta pirunmoinen työ.

    Vastaavat puut kiskasen traktorin perässä ketjulla pinoon ja myyn jollekin 4 – 5 metrisinä.

    Jätkä Jätkä

    Miksi niitä pitää nostella? Minulla on kaksi vaihtoehtoa: Metsäkärry on sopivan korkuinen, peruutan sen halonhalkaisukoneen kylkeen ja pöllit pyörähtää Sylinterin työnnettäväksi. Oikein isot otan peräkauhaan ja taas sama liike, eli antaa koneen tehdä se raskain työ.

    Nyt olen tosin päättänyt, että keinottelen nuo isot – oksaiset pölkyt joko kuitupinoon, taikka hakepuuläjään. Niistä tulee niin törkeän oloisia jopa takassa poltettavia, että ennemmin teen alle kaksikymmentä senttisestä puusta Bilkkeellä Pilkkeitä. Niitä tulee tahdilla 120 katkaisua / halkaisua minuutissa, kuhan pöllien hihnalle nostajia on riittävästi (2 kpl)

    Jätkä Jätkä

    Kannattaisi ottaa huomioon, että Ukrainalaisia sivilihenkilöitä: – Naisia, lapsia ja vanhuksia on murhattu varmasti enemmän kuin taistelijoita. Siinä terroriteossa nämä Pulterin ”Rukopiikit” ovat kyllä kunnostautunee, sen lisäksi he ovat tuhonneet kouluja, sairaaloita ja vanhainkoteja silmittömästi. Asuinkerrostaloja ja kulttuurillissti arvokkaita kohteita.

    Mitä sotaa se sellainen on? Kansanmurhaa nuo Pulterin Rukopiikit yhdessä RyZZä-JeZZen kanssa puuhanneet sankarimitallin kiilto silmissään.

    Jätkä Jätkä

    Rukopiikki. ENTÄS SITTEN? Olet varvaan riemusta pomppinut, kun tuollaisen arvion luit?

    Jätkä Jätkä

    Kyllä Ukrainassa pitäisi YK:n toimia. RyZZät ulos päättämistilanteesta ja YK maksamaan NATO:lle, että RyZZät työnnetään tarpeeksi kauvas Ukrainasta ja samaan savottaan aseriisunta ja sotasyyllisoikeudenkäynnit toimimaan.

    Mitä teemme tuollaisella YK:lla, joka ei pysty mihinkään? Emme mitään!

Esillä 10 vastausta, 1,181 - 1,190 (kaikkiaan 15,483)