Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11,941 - 11,950 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    arto. Miten ihmeessä näen varhaisperatessasi, että istutuskuuset eivät ole kasvaneet kieroon? halkaisetko sinä ne, kuten aidan sidevitsakset, vai onko sinulla jokin uusi menetelmä puun kierouden paljastamiseen sitä halkaisematta.

    Lapsuuskodin naapurissa oli vanha pappa, joka etsi hidaskasvuisista männiköistä hyvää pärepuuta. hänkään ei päässyt selvyyteen suorasyisyydestä ilman, että puukon kanssa irroitti suikaleen puun kyljestä ja kiskomalla selvitti, juokseeko se suoraan vai on kiertynyt.

    Jokainen, joka on kulkenut silmät – (siis ne kaksi, jotka ovat otsan alapuolella) – auki, on varmaan nähnyt, että puiden kasvettua yli viisi metrisiksi, on mätäs sen alla jo pehminnyt ja rapautunut. Puu alkaa olla vaarassa kallistua johonkin suuntaan. Jos se silloin kieroutuu, sen täytyy olla umpikieroa savolaista alkuperää, meillä silloin tapahtuu puun lenkoutumista.

    Varhaisperkauksen aikana puut eivät yleensä ole vielä kallistuneet.

    Jätkä Jätkä

    Jos ei ole muuta nähnyt kuin mätästyksen, niin pakkohan siihen on uskoa.

    Vastapainoksi voisin asettaa väitteen, että rehevillä mailla kemiallinen laikkukäsittely jokaista tainta varten erikseen on AINOA tapa tuottaa kunnollisia puita, jotka eivät jossain kehitysvaiheessa kallistu.

    Jätkä Jätkä

    Tuon sinä sanoit ihan itse. ”- Moottoriremontti, joka on enrmmän sääntö kuin poikkeus näissä kireissä pikkuvinkuissa”,

    Mitä onkaan odotettavissa Ranskalaisessa kireässä pikkuvinkussa?

    Jätkä Jätkä

    Heinäntorjunta kemiallisesti on sata kertaa helpompaa ja nopeampaa sekä tehokkaampaa kuin millään muulla tavalla tehtynä.

    Laikkukäsittelynä ainemäärät ovat pienet, sumuruiskulla vielä pienemmät ja kevyemmät tehdä.

    Rehevällä maalla mättäiden päälle istutetuista taimista tulee mutkatyvisisä ja jopa monivääriä. Ihan selkeästi monet tuputtavat omia luulojansa ja teorioitansa, tietämättä asiasta juurikaan mitään.

    Toki heinikossa saa teputtaa niin paljon kuin vain jaksaa ja haluaa, mutta se on melkoisen huonosti tuottavaa työtä.

    Jätkä Jätkä

    Minä:”Japanilaiset aloittivat pienehköjen moottoreiden valmistuksen jo -70 luvulla käyttäen niitä moottoripyörisään. Samoin heidän moottoreissaan otettiin käyttöön tasapainoitusakselit.”

    Tuosta jäi pois Turbot, eli niihin moottoreihin pistettiin turbot, joiden avulla noista moottoreista kiskottiin sellaiset tehot, että Pösön suunnittelijat vieläkin kalpenevat kateudesta. Hienoja moottoreita silloin, Nykyään sellaisten tekijöitä voisi sanoa vanhanaikaisiksi ja ajastaan jälkeen jääneiksi.

    Jätkä Jätkä

    Japanilaiset aloittivat pienehköjen moottoreiden valmistuksen jo -70 luvulla käyttäen niitä moottoripyörisään. Samoin heidän moottoreissaan otettiin käyttöön tasapainoitusakselit.

    Jätkä Jätkä

    Kalliimpikaan metsäkone ei ole tuntikustannuksiltaan paljoa korkeampi, koska tuntia kohti kiinteät kustannukset eivät paljoakaan merkitse. Enemmän painaa  muuttuvat kustannukset, eli polttoaine ja huolto / remonttikustannukset.

    Oikea metsäkone hakkaa sellaiset rimpulat suuremmalla kapasiteetillaan niin, että omistajalle ja puunmyyjällekin jää jotain.

    Jätkä Jätkä

    Kuitenkin tuossa moottorissa on sytytystulpat – varmistamassa sytytystä.

    Jätkä Jätkä

    Vaikka istutusvaihtoehto kasvaisi kuinka hyvin ja nopeasti ja sen saisi myytyä kuusikuituna ihan käypään hintaan, niin mitä se hyvii, kun puuntuottaminen on maksanut enemmän kuin siitä saa rahaa.

    On se vaikeaa joillekkin tuo käsittäminen.

    Vasta tukkina alkaa tulla jonkinlainen voitto työstä ja sijoituksesta.

    Jätkä Jätkä

    Aukoksi hakatulla metsämaalla ei ole juurikaan arvoa. Jos sen uudistuminen luontaisesti kestää kauan, tai ei onnistu kunnolla mitenkään, niin mitä sitten?

    Asia olisi ja oli täysin toinen silloin, kun olimme pinta-alaverotuksessa, jolloin aukkoa sai maksaa ”Kuin kuollutta lehmää” verojen muodossa.

    Jos tappioksi lasketaan raha, jota ei ole käytetty, tai jota ei ole edes ollut, niin voihan silläkin yöunensa menettää.

    Kuitenkaan edes kuusikuitua ei kannata viljelemällä kasvattaa, jos vain on jokin muu sijoituskeino, mihin rahansa voi sijoittaa – aina paremmin.

Esillä 10 vastausta, 11,941 - 11,950 (kaikkiaan 15,483)