Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,191 - 1,200 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    ”Alle kolmemetrinen tavara muodostaa kuljetuksessa turvallisiusriskin. Kukaan ei halua pankkojen välistä tippunutta hukkapätkää tuulilasiinsa.”

    Periaatteessa kolmosen koivu voidaan hakata 2,7 – 3,3 metiseksi, ja 10 % saa olla jopa 2,4 – tai 3,6 metrinen.

    Minun näkemissäni puutavara-autoissa pankkojen väli on jotain muuta kuin kolme metriä.

    Myös kuorman tekijällä pitäisi olla jonkinlainen ammattitaito kouraisuja kuormaan sijoitellessaan.

    Jätkä Jätkä

    Motomittaa sinällään ei kai epäile tarkkuudessaan kukaan – Joo-miestä lukuunottamatta. Sehän on upotusmittauksen jälkeen tarkkuudessa sijalla kaksi.

    Sahalla mittalaitteet ovat tarkemmat, mutta siellä ei tavaraa ole välttämättä yhtä paljon kuin metsässä on hakattu.

    Kuitenkin väite, että sippirunkojen tekoon menee enemmän aikaa kuin mitä niistä on hyötyä, näkyy olevan joidenkin Mopo-Hemmojen korvienväliin juuttunut viallinen aivosolu: He survovat sippirunkoja raiteeseen, he nappaavat pystypuita, karsivat – ja jos ei 4,5 metrin päässä minimimitta täyty, pudottavat maahan = JeeZZi saa siitä ”poltinpuuta”, joka käytännössä on valmiiksi tehty, mutta ei mitattu jne.

    Olen kävellyt harvennetussa metsässä, jossa noita mitan täyttäviä rankoja on isäntä kaivellut näytille pilvin pimein. Kun pitkäksi hakatusta rangasta on tehty kauppa, lukee luultavasti hakkuusopimuksessa mitat 2,7 – 5 m. tai jotain sinnepäin. Silloin täytyy kyllä todeta, että aika ääliö on ollut moton puikoissa touhuamassa.

    Siitä huolimatta motomitta pitää paikkansa, jos on mitattu kaikki ne rungot, jotka on kuiduksi hakattu.

    Jätkä Jätkä

    Selittää kyllä korjuukustannusten nousun se, että konehemmot videoivat koko leimikon jokaisen puun ennen ja jälkeen hakkuun. Sillä vaivalla ja ajalla ehtisivät ainakin puolet leimikosta hakata – tai tehdä ainakin paremman jäljen = tuottavaa työtä!

    Joku aika sitten olitte vakaasti sitä mieltä, että Mopokuskilla ei muka ole aikaa kävellä leimikolla ennen aloittamista, nyt vaikuttaa, että hän perustaa videoleirin viikoksi kuvatakseen muutaman sadan hehtaarin leimikon puut.

    Päättäkää, milloin lopetatte valehtelun.

    Sillä, millainen puusto on ennen hakkuuta ollut, ei ole pienintäkään merkitystä, jos hakkuun jälkeen se on Kiitettävä. Silloin normaalisti on jo täytynyt poistaakin eri runkoja kuin mitä tavallinen tollo ajatteli, varsinkin jos ajourat ovat kapeat, suorat ja hyvät.

     

    Jätkä Jätkä

    Mittalaittetta ei sumplita, sehän olisi rikos. Mutta joskus voidaan ”vahingossa” leimikon rajalla pyyhkäistä vaikkapa ojan reunapuita ojan takaakin, vaikka rajoitus on tehty esm just keskelle ojaa. Sieltä nypitään ”sippirunkoja” joskus kymmeniä, joskus jopa satoja jne.

    MO tykkää, kun jälki on siisti, ostohenkilö ei ehkä niinkään, jos oivaltaa …JNE.

    Jätkä Jätkä

    Puuki:”Laadun perusteella harvennettaessa ei valinnalla voi kovin paljon kikkailla . Se näkyy metsässä heti.”

    Ei pidä paikkaansa, kun se tehdään pelisilmällä. Syy on yksinkertainen: – Poistettu puu ei ole enää verrokkina!

    Jätkä Jätkä

     Mopokuski:”Miten jätkä täällä keskijäreydellä sumplitaan motolla jos leimikkoon tehdään esim alaharvennus ? Meille ei ainakaan metsäkoulussa sitä aikoinaan opetettu.”

    Ei sitä saa – eikä voi, metsäoppilaitoksessa opettaa. Sehän on moraalisesti väärin.  Henkilökohtaisesti en ole siihen sekaantunut koskaan,, vaikka taksanlaskentaakin jouduin opettamaan tosi kovapäisille kavereille – se riitti minulle, että he läpäisivät tentin aiheesta.

    Jätkä Jätkä

    Takavuosina meilläpäin maataloustuottajat ja muutamat ansiotyössä käyvätkin tekivät perinteiden mukaisia hankintakauppoja.. Joskus markkinatilanteiden heilahtaessa kävi niin, että usein käytetty ”käteiskauppa” ei ottanutkaan tulta. Kysynnän heiketessä oli helppo ostajan sanoa hiemankaan hankalammalle puunmyyjälle, että en saa ostaa tänä keväänä käteispuuta.

    Jos kyseessä oli Tukkipuu, oli vielä paljon suurempi syy sopia kauppa etukäteen ja siinä paperille pantiin mitta –  sekä laatuvaatimukset. Kun luovutusmitattiin tukit, niihin lätkittiin leimat päähän, eikä niistä tullut reklamaatiotaa hyväksytyn mittauksen jälkeen. Joskus joitakin tukkeja raakattiin mitan tai laadun takia,mutta ne jäivät myyjälle kotitarvesahapuiksi, tai pantiin kuitupinoon.

    Periaatteessa vieläkin on mahdollista kikkailla korjuupalkan osalta, jos kaupan kohteessa moton mittalaitteet näyttävät, että poistettujen runkojen keskitilavuus keikkuu hyvin lähellä luokan ala- tai ylärajaa, jossa kuution hakkuutaksa muuttuu tuntuvasti. Jos on tarkkasilmäinen kaveri, hän saattaa pystyä ”Penahan sen keksi ihan viimeisillä metreillä” – sumplaamaan keskijäreyttä juuri ja juuri rajan alapuolelle.

    Samoin – jos ollaan tukevasti järeysluokan keskivaiheilla, voi huoletta kahmaista isompia susilaatuisia puita, joista tulee kuutioita, mutta eivät pudota taksaa.

    On huomattava, että hakkuukone narskuttaa jo yhdessä päivässä useita satoja – jopa tuhansia runkoja, joten kyse ei ole aivan merkityksettömästä asiasta.

    Aikoinaan, kun metsurit tekivät ihan oikeasti urakkataksoilla harvennushakkuuta, tarkimmat kaverit laskivat koko ajan, paljonko tuli tienattua. Tärkeä työvaikeustekijä oli järeysluokka, eli tyvet laskettiin ja -merkattiin. Kun tiliväli alkoi olla täynnä, laskivat järeysluokkaa ja jos oltiin lähellä luokkarajaa, hakattiin esim viimeisenä päivänä vain aivan sippirunkoja.  Miksipä ei mopokuskitkin pystyisi siihen?

    Sekään ei ole kuitenkaan korruptiota.

    Jätkä Jätkä

    EU:n pitää osoittaa Italian taloudellinen tuki Ukrainaan. Parasta olisi periä Italian jo saamat sadat miljardit takaisin samaan tarkoitukseen.

    Euroopan talousmahdit pitää saada antamaan täysmittaista apua Ukrainaan. Omat raskaat aseistuksensa lahjoittaa Ukrainalle. Vai onko sielläkin niin typeriä päättäjiä, että haluavat säästää kalustoaan, ettå RyZZät voivat ne tuhota heidän omalla maallaan.

    Se siellä kuitenkin on edessä, jos annetaan RyZZien venyttää sotaa kaikenlaisilla muka-aselevoilla ja muka-neuvotteluilla. Kun RyZZät saavat peliaikaa, he saavat joukkonsa parempaan kuosiin ja ostettua aseita ja ammuksia + lennokkeja niin että ovat vahvempia.

    Nyt on iskun aika ja iskijänä pitää olla demokraattinen Länsi ja Eurooppa.

    Jätkä Jätkä

    Jos taktiikka on istutuskuuset ja siemensyntyiset männyt – vaikka jopa kylvämällä, ei ole juurikaan vaaraa, että männyt ajaisivat kuusten ohi. Jos ajavat, niin sitten vaan tilanteen mukaan poistetaan mäntyä ja kuusta.

    Jätkä Jätkä

    Kuvan mukaiseen taimikkoon ei ainuttakaan koivua. Mäntyä voi vielä halutessaan jättää, mutta yhteensä puita max 2000 kpl/ha.

    Männyn juuristo on syvemmällä kuin kuusen, siksi ne pystyvät yhdessä tuottamaan enemmän puuta kuin pelkkä yksi puulaji. Mänty ei saisi olla juurikaan matalampi kuin viereiset puut.

Esillä 10 vastausta, 1,191 - 1,200 (kaikkiaan 15,483)