Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
HekoHeko. Vieläkin tehdään pystykauppoja, joissa puun myyjä palkkaa vastaan tekee puunkorjuun sovotussa aikataulussa.
On sopimuksia, jossa puunmyyjällä on diili ajaa yhtiön hakkuuttamat puut varastolle. On myös mahdollista, että – varsinkin talvella, MO hakkaa puutavarat valmiiksi ja yhtiön kone ajaa ne pois.
Ketään ei olla suljettu pois puukaupoista. MO:t vaan eivät yleensä pysy sopimuksissa aikataulullisesti, eikä omistajan tekemät tukit ole laadultaan sovitun kaltaisia.
Jos esim raivurin terän pystyy teroittamaan vapaalla kädellä viilalla niin, että se leikkaa makeasti, onnistuu samalla kädellä hiomakoneen ja laikan käyttö aivan yhtä hyvin.
Timanttilaikalla hiottaessa pitää hiomapölyn hengitystä välttää esim hengityssuojaimen avulla.
Jos sirkkelin terää ei ole tarvinnut teroittaa kolmeenkymmeneen vuoteen, niin osoittaahan se senkin, että käyttöä ei ole juurikaan ollut.
Voi hyvä ihme tuota JOOVAAN:ia.
Metsänomistaja SAA olla kaikella tarmollaan mukana kaikessa touhussa, mitä metsässä tehdään. Kukaan ei sitä ole kieltänyt.
Saa hakata ja ajaa itse, saa muokata maan itse, saa uudistaa haluamallaan tavalla itse. VAAN KUN EI VIITSI! Ei edes taimikonperkausta, vaikka siitä verovaroista maksetaan palkkaa, eikä taimikonharvennuksesta, vaikka siitä maksetaan samoista varoista palkkaa.
AINOA, mitä metsänomistaja viitsii, on mouruta tukia moisiin hommiin, yleensä niitä ei kuitenkaan tehdä.
Älä viitsi.Kun kuusitukin kantohinta lähestyy 60 euroa, nii yrität väittää, että hankintakustannukset ovat saman verran. Tuotahan ei usko Erkkikään.
Kuitupuussa ne ovat toki samaa luokkaa – sekä kantohinta, että korjuukustannus.
Se vaan ei ole muuttunut, että nuo kustannukset maksaa teollisuus ja lopputuotteen käyttäjä, ei metsän myyjä.
Suomen talousmetsät ovat suurimmaksi osaksi yksityismetsiä ja metsänomistajilla on – kellä minkäkinlaiset, tavoitteet metsänsä suhteen. Hyvin usein siitä omistaja haluaa hyötyä, onhan hän maksanut verojakin siitä yleensä vanhempiensakin kautta vuosikymmenien ajan.
Metsien ”hoito” voi olla järjetöntä tai järkevää, mutta yleensä aina kuin on enemmän kuin yksi ”asiantuntija”, on myös enemmän kuin yksi mielipide.
Suomen talous on kuitenkin saatu nousemaan sen minkä se on noussut – puujaloilla, joten ei se ole voinut olla täysin järjen vastaista.
On kuitenkin monta oikeaakin menetelmää – samassa asiassa.
Raivaussahan terän teroittamiseen riittäisi pikkurälläkkä ja siinä teroitukseen tarkoitettu timanttilaikka. Vapaakka kädellä tulee yhtä tarkka teroitus kuin konsanaan viilalla tavalliseen terään.
Halkaisusirkkelin teroitus onkin ihan toinen juttu. Kun terä on noin metrinen ja melko vetelä, se hakeutuu aina sinne, mikä vähänkään puoltaa. eli terä lähtee vetämään sivulle.
Jos teroituskulma on yhden asteen pielessä, se näkyy sahaustuloksessa. Ja parin laudan jälkeen terä vemppaa kuumana.
Jos raivurin terää teroittaa timanttiviilalla ja porakoneella, kannattaa hankkia pieni – todella lujaa kiertävä porakone. Paineilmakäyttöinen suorakarakone olisi ehkä paras.
Terissä kierrokset määräytyy terän halkaisijan mukaan. Kehänopeus on aina suunnilleen sama – siis varsinaiset maksiminopeudet, koska keskipakovoima nousee liian suureksi, jos kierrokset kaksin – kolminkertaistuu. Silloin alkaa paloja sinkoilemaan ja terä voi haljeta, tai repeytyä irti.
Linkin mukainen teroituskone on varmaan ihan käypänen – taidan hankkia, sillä olisi käyttöä käsi – ja pöytäsirkkelin, sekä jjiirisirkkelin teroituksessa.
