Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
”-En tiedä onko niihin motomittoihin uskomista mutta tehtaalta tulee kokoajan palautetta että koneita pitää rukata miinukselle. Vaikka saksitarkistuksessa yrittää kalibroida koneen mahdollisimman lähelle nollaa niin tehdas ilmoittaa että liikaa plussalla.”
Tottumus on toinen luonto. Puolustusvoimien hakkuut tehtiin hyvin pitkään metsurivoimin, koska kyse oli usein harjoitusmaastoista, jotka käsiteltiin ihan armeijan ehdoilla.
Tulipa sitten ”Metsuri-pystymittaus” ajankohtaiseksi. Eli metsurit mittasivat Masserilla joka puun ja koepuita aina kun kone pyysi. Ostaja ei hyväksynyt mittausta, vaan luovutusmitta tehtiin mittaportilla.
Portilla mittasivat 10 – 15 % vähemmäksi, kuin mitä Masserin tietokoneohjelmat olivat mitanneet.
Masserilla sai kyllä ihan yhtä tarkan mitan kuin MOTO:llakin.
Kun olin vielä melko nuori, niin meille tehtiin muistaakseni ”Metsälösuunnitelma” tai jokin vastaava, jossa oli kuvioitu metsä ja laskettu kuutioita ja hoito-ohjeita jne. Isä ei uskonut, että metsä voisi kasvaa niin paljon, mutta kyllä hakkuut sen mukaan suunnattiin.
Metsäteknikko teki kirveellä leimauksen ja räknäili siitä tulevan 150 mottia. Siitä kuviosta tuli 450 mottia – ei ollut metsäteknikonkaan ”keilaukset” menneet ihan putkeen. Ja kaikki hakkuut olivat alaharvennuksia, vaikka puusto oli jo uudistuskypsää.
Kyllä lumi ja jää painaa – ja sammalkerros. Kerran hakkasin hankintahakkuuna pienehkön leimikon, se oli noin 7 – 8 hehtaaria ja aika oli syksyä. Tein tapani mukaan matalahkoja kourakasoja, koska minusta kouraisuyksikkö pitää olla sellainen, että se ei ”hajoa”, kun sen päälle kaataa puun.
Syystalvi oli oikukas ja sateli räntää, vettä ja oli pakkastakin. Odottelin pakkasia, että voin ajaa puut pienen pehmeän suon yli.
Ajoaika oli Tammikuulla ja ajelin nelivetoisella traktorilla, jossa telikärry ja ”kalapuntari”. Kasat olivat jäätyneet niin, että koura ei pystynyt puristamaan niitä kasaan, samalla kasan kanssa nousi myös aluata, eli sammal ja pintakerros maasta, oli varmaan kymmenisen senttiä.
Värkkäilin niistä pinon ja tulikin aika komea. Lunta tuiskutti ja teimme ostajan kanssa pinomittauksen. Saimme aika mukavan tuloksen.
Kesällä puut ajettiin pois, jäi aika kasa sammalia pinon paikalle, mutta ne eivät olleetkaan enää jäässä.
Opelixin tehtaista taitaa osa olla ranskan puolella ja ainakin yksi tehdas on sangen lähellä ranskan rajaa. Saattaa olla, että PSA:n tavoite on vaihtaa työntekijät pienempipalkkaisiin ranskan MaMu:iin. Sama politiikka on suomessa Uudenkaupungin autojen kokoonpanotehtaallakin. Sielläkin on jo paljon puolalaisia autonkokoajia halvalla ja onhan siellä jo 500 robottiakin, jotka hitsailevat yötä/päivää ilman ylityökorvauksia. Mersu teettää halpatyövoimalla kalliit autonsa…
Saksassa toimivan suomalaisyrittäjän tekemät kaupat perustuivat painoon. Elikkäs yritys osti metsähallitukselta puut pystyyn ja maksoi niistä tehtaan mittaustodistuksen mukaan. Rekka punnittiin aina kuormattuna ja tyhjänä.
Joka kuormasta otettiin kosteusprosentti, jonka perusteella laskettiin kuutiotilavuus kuormalle. Mittaportilla olivat ukot niin laiskoja, että ottivat kosteuden aina samasta kohdasta kuormaa. Se kohta ladattiin aina pystyynkuivuneilla kuusilla, jolloin kuormassa siis oli vettä mahdollisimman vähän.
Ketkuilusta hyötyi siis urakoitsija, mutta myös metsähallitus.
Näillä keleillä irtopölkytkin ovat jään kuorruttamia ja lumettomassa maassa sammaleet tarttuvat veden / jään ominaisuuksilla pölleihin kiinni.
Kuormainvaakalla mitattuja puita ei pitäisi kuivatella enempää kuin pystykauppapuitakaan.
Naapurilta lähti ensimmäinen kuorma mäntykuitua alle kahden viikon kuluttua pinolle tultuaan
Motomittausta kontrolloidaan ja mittalaitteita mm. siitä syystä kalibroidaan alvariinsa. Jos vielä upotusmittauksin tarkistetaan silloin tällöin mittaustulokset, niin tapa on luotettava, ei mikään pystyarvio.
Mittaustarkkuudeksi on aikoinaan – huonommilla menetelmillä sovittu +- 4 %:n toleranssi, joka samantyyppisillä mittaustavoilla pitää pysyä ”hanskassa”.
Se on toki nykymenetelmin helppo nakki saada, jos ei sitten enää lastata autoon kuormainvaakalla hankintapinoja, joissa on puolet lunta ja jäätä, joskus sammalia vaikka kuinka hirveästi. Törkeimmät isännät tekivät pitkä ja matalan pinon, jonka päälle linkosivat lunta. Sitten taas kerros puita ja uudet lumet. Jotkut tekivät pinon kiviaitaa vasten, jolloin takapuolelta ei päässyt toteamaan, että pino oli puoli metriä matalampi takaa.
