Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Lehtipuun pinolla mittauksessa pitää ottaa huomioon muutamia eri tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, paljonko kuutiossa on puuta.
Yksi tekijä on pituus, eli mitä pidempää rankaa, sitä enemmän pinossa on ilmaa. Toinen tekijä on ruutavaran suoruus. Kolmas tekijä on järeys. On myös okaisuus ja ladonta, jotka vaikuttavat kiintotilavuusprosenttiin. Pienikokoisesta hieskoivusta tehty ”ranka” jää helpohkosti kiintotilavuusprosentissaan 50 %:n tietämiin, eli kiinnosta tulee kaksi pinokuutiometriä.
Kun kiinto rouskutellaan klapeiksi ja ne ovat esim kuljettimella siirretty häkkiin, tulee kiintokuutiosta n. 2,5 ”heittokuutiota, eli heittomottia”.
Klapien pinoaminen on mittausmielessä turhaa, koska pinokuutio ja heittokuutio ovat eri asioita.
Havukuidulla kiintotilavuus-prosentti on ihan oma juttunsa. Kuusella se on isompi kuin männyllä.
Burlin toimissa on itua. Kun haluaa hyvän jäljen , niin ennakkoraivaushan olisi tehtävä, mutta se tulee samalla, kun raapaisee energiapuusavotan, Jos myyntiin menee, niin tukiahan tuohon saa. Motoyrittäjän hermoille on hyväksi, kun sen tekee omin keinoin.
En oikein ymmärrä Jeessin himoa revityttää metsänsä motolla vielä surkeammiksi rääsyköiksi. Siinä touhuilussa ei ole muita tyytyväisiä kuin konekauppiaat.
Olen käynyt katsomassa hakkuukoneen palstalla ollessa työtä ja jutellut kuljettajan kanssa. Työn jälki on ollut erinomaista, jonka kyllä tiesin jo ensimmäisen kerran jälkeen kyseiseltä veljesparilta syntyvän. Samoin ajokoneen, joka kuului samoille veljeksille, jäljet eivät metsässä näy. Tarvittaessa havutus oli erinomaisesti tehty, eikä runkovaurioita ollut ainuttakaan. Harvennus oli oikein hyvin tehty ja oikeanlaiset puut oli jätetty kasvamaan. Iso-oksaiset ja etukasvuiset olivat poissa.
10 pistettä ja konjakkipullot yrittäjäveljeksille.
Kun halvalla myy pikkunökkösiä, niin jää ehkä tajuamatta sellainen ”pikku juttu”, että joku maksaa aina koneiden siirrosta jotain. Summa ei välttämättä KIRJAIMELLISESTI näy missään. Siis sitä ei puun myyjä näe – ei myöskään kaupan loppusummassa, koska sitä ei siinä summassa ole.
Sanotaan, että tyhmyydestä sakotetaan ja se pitää näköjään paikkansa.
Kun olin ”Oikeissa töissä”, niin työnantajanani toimi Metsähallitus, joka möi joka vuosi taloussuunnitelmansa mukaan. Leimikot olivat suuria, aina sellaisia, että savottaa kesti koneketjuillekin läpi vuoden.
Jokaisella leimikolla oli useita puunostajia, jopa niin, että mäntytukkeja vietiin eri ostajille, samoin kuusitukkeja, sahakuitua, kuitua ja niin edelleen.
Myöhemmin olin metsäoppilaitoksella, jonka vuosimyynnit opetusmetsästä vaihtelivat 5000 – 8000 kiinnon haitarilla. Siellä oli tapana myydä yhdelle ostajalle koko vuoden hakkuut. Tapahtuneista kaupoista näki, että vaikka kauppa oli iso, ei hinnat olleet luisuneet ainakaan kovin paljoa ylöspäin. Kyse oli aina hankintakaupoista.
Jos leimikon puutavaralajit olisi jaettu eriin, olisi monen lajin kohdalla takuuvarmasti hinta noussut.
Ihmettelen muuten suuresti tuota palstamme kummajaista, joka myyskentelee pikkukauppoja 3 – 4 kpl vuodessa ja kaikki aina samalle ostajalle. Jos on pakko myydä aina samalle, niin luulisi isommasta erästä , joka ei kuitenkaan vuosittain ole tuhansia kiintoja, saavan muutaman euron enemmän kuutiolta, varsinkin jos saisi sahakuituakin nimikkeisiin ympättyä.
