Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 14,191 - 14,200 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Jeessi:”Ja onhan täältä palstoiltakin ainakin yksi varma ”kadepukki”löytynyt. Tämä jätkän alatyylinen herjaus tumman rodun suuntaiseen ei oikein kyllä ole edes nykyaikaa. Hyvillä autoilla ne ajelee aivan ilman pussihousuja ja aivan kelpo asiakkaita he ovat, monet kaupat ollaan tehty ja paikallisille myyn aivan samoin kuin muillekkin, jopa piikkiin. Tosi mukaviakin kamuja.”

    – Näköjään valikoivaa lukutaitoa Jeessillä. Pussihousumieheksi on arveltu häntä itseään, mutta vertais-seurueeksi arvio ”tummemmist heimolaisista” menee kyllä hieman pilkan puolelle. Ei heidänkään joukossa ole Jeessin tasolle vaipuneita – ainakaan vapaalla jalalla.

    Jätkä Jätkä

    ”Jos leimikossa on  koivutukkia UPM laittaa ne kuiduksi eli laskennallista tappiota voi tulla koivutukeista yksistään tuhansia euroja, jos aukko on useita hehtaaria. Tosin tuota on vaikea laskea, kun koivun tukkisaanto on heikko.”

    Jos tukkikoivut on myyty koivutukeiksi, niin tokihan niistä koivutukin hinta maksetaan, vaikka ne olisi hakattu ja ajettu koivukuituun. Muutenhan kyse on petoksesta tai varkaudesta.

    Jätkä Jätkä

    ”EN TIETÄN ONK0N MUUT,K0HTANTUT AUTON KATEUTEN KUN.TÄÄLÄN PÄIN MINA OLEN OLTUT,JO VUOSIN KAUTET SE KATEUTEN SEKÄN,KATKERUUTEN KOHTE.KUN METURI E1 SAISIN,AJAA HYVÄLÄ AUTOLA SEKÄN,E1KÄN TIENATA.EN TIETÄN ONKON MUUALAN PÄIN,AUTON KATEUTA TÄÄLÄN PÄIN,NAAPURIKIN E1 ENÄÄN TERVEHTI KUN,VAIHTON PARENPAN AUTON.”

    Olisi mielenkiintoista tietää, millaiset auto, perheolot, asumispuoli ja muukin varustepuoli nimimerkillä on, tietenkin kiinnostaa myös se, kuinka hirveät verotettavat tulot vuosi vuoden perään on ansaittu, kun ainakin kehuminen on vallan mahdotonta – lähes Jeessin luokkaa!

    Jätkä Jätkä

    Kun metsänhoitotoimenpiteet on menneet päin Peetä, niin eipä siihen kannata Kemerarahaa polttaa. Kun RS- hommat eivät ole kiinnostaneet, eikä taitokaan ole riittänyt, niin paree antaa olla.

    Jätkä Jätkä

    Jeessi: ”Wanhajätkä, todella en kaipaile ilmajousitusta mutta saman ikäluokan Touregeista sitäkin löytyy. Itseasiassa se on perhanan hankala jousitus kun sitä ei voi korjaamolla nostaa normaalisti pylväsnosturissa ylös. Aika temppuja tuopi eteen näin maaseutumiljöön renkaanvaihtoihin esim. En kaipaa tuon nykyisen varustukseen mitään, siinä on juuri se mitä tarviimme. Jopa todella hienoja oivalluksia kuten että saat kylmäkaapin piuhan suoraan takana kiinni auton 12v.järjestelmään. Pistoke juuri oikeassa paikassa takapenkin edessä. Kylmäkaapin saa turvavöihin penkille. Silti edestäkin löytyy että saa kännykän lataukseen. Ilmastointi tietysti kaksivyöhykeautomaatti jolloin kumpikin saa säätää omansa suoraan mielensä mukaan. Mahtaako edes japseista löytyä vieläkään kaikista. Ainakin siinä mitsussa jonka viimeksi olen istunut oli erillisnapilla eli manuaali ja siellä sitten saakin hiplata vähän väliä päälle ja pois.”

    – Kannattaisi ehkä Jeessinkin vaihtaa korjaamoa, jos siellä ei pystytä nostamaan Volkkaria irti lattiasta. Se nimittäin nousee siinä kuin muutkin. Jeessille todella hieno oivallus sähköpistorasian, jossa sytkäliitäntä, sijoittelusta, että ”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää – kummastuttaa pientä mustalaispoikaa”. Minulla on ollut monessa autossa tavaratilassa sähköliitännät. Siellä matkajääkaapin paikka on. Nykyisessä autossani se on kolmannen penkkirivivin takana, mutta myös on herrajumala keskipenkin edessä sähköä saatavana ja siihen kuuluu myös USB-liitin. Edellisessä autossani oli samoin. Ja uskomaton lisäherkku: Konepellin alla on kuparinapa, joka on sitä varten, että siitä voi antaa Volkkarimiehille apukäynnistysvirtaa ilman, että moottorinohjausyksikkö vaurioituu!

    Ilmastointi on täysin automaattinen, siihen voi vaikuttaa lähinnä lämpötilaa säätämällä, mutta kun sen on kerran asettanut puolen asteen tarkkuudella, niin mitäpä sitä runkkaamaan.

    Jätkä Jätkä

    ”Minä olen ajanut vain uusilla autoilla. Siinä on se hyvä puoli, ettei tarvitse unelmoida, vaan nauttia hyvän auton kyydistä.”

    – Väite ei pidä paikkaansa. Kaikki ajavat vanhoilla autoilla.

    Poikkeuksena on vain ne henkilöt, jotka pääsevät ajamaan autotehtaalla juuri valmistuneen auton koeajorullille ja siinä ajamaan ohjelman läpi. Sen jälkeen auto onkin jo käytetty.

    Jätkä Jätkä

    Audi on ollut auto ja siinä vaiheessa, kun Hitlerin kostoa suunniteltiin. Totta tuossa kommentissasi on vain se, että Premium-luokan autoissa ei ENÄÄ käytetä niitä moottoriratkaisuja, joita uutuutena esitellään Volkkarissa. Elikkäs samaa konetta ei ole samaan aikaan myytävissä eri merkkisissä autoissa.

    Rinta-Juipillakin pitävät parempia autoja sisällä, eikä ulkona sateessa ja tuiskussa.

    Jätkä Jätkä

    Kyllähän se on pussihousu – Jeessi niin, että Volkkarissa esitellään uutuutena ominaisuuksia, jotka on jo jätetty Audin tuotantomallista pois, eli sinun Touaregisi on saanut nuo edelläkävijän himmelit siitä kehitysluokasta, jossa ne on vaihdettu seuraaviin malleihin, eli noin 5 vuoden ikäisinä. Kun sinun ”autosi” on kymmenen vuoden iässä, on sen herkut olleet näytillä jo 15 vuotta ja uudemmissa premium-luokan autoissa on siihen verrattuna jo neljäs sukupolvi tulossa.

    Ei autoliikkeissä Mannelle muuta kuin hymähdellään, kun hän seurueineen käy katsomassa uutta autoa. Ne on takapihan vaihtotähdet, joita Mannelle esitellään.

    Jätkä Jätkä

    Kiitos toivotuksesta. Kaikilla on tietenkin jo kuusi haettuna lähinaapurin palstalta?

    Kaikille hyvää joulua toivotan / Jätkä

    Jätkä Jätkä

    Ei päävaltapuiden puuttuminen vaikuta tuulikaatojen määrään vähääkään, jos kohde on oikein valittu. Kohteet, jotka sisältyivät Metsäkeskuksen kierrokseen, olivat kylläkin männiköitä ja kovalla – jopa melko kivisellä maalla.

Esillä 10 vastausta, 14,191 - 14,200 (kaikkiaan 15,483)