Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 14,211 - 14,220 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Myönnetään, että pelkkiä karmeja tekevässä tehtaassa en ole käynyt, mutta tehtaassa, joka tekee sekä karmit, että oven, olen käynyt, kuin myös tehtaassa, joka on tehnyt ikkunoita pokineen ja karmeineen aina lasituksiin asti.

    Vaikka siellä sormijatketaan lähes kaikki, ovat he olleet huolissaan puutavaran laadusta, varsinkin puusepäntuotteiden kanssa.

    Nyt pitää lipastot jo maalata sisäpuoleltakin, että virheet peittyy.

    Jätkä Jätkä

    Käytiin porukalla Ranualla tutustumassa ”Ranuan ihmeeseen”, eli verkottuneeseen puunjalostusyrittäjien toivemaahan.

    Oli monenlaista tekijää ja kaikki meni kaupan.

    Suurin ongelma heillä tuntui olevan laadukkaan raaka-aineen puute. Olisivat maksaneet meikäläisten tyvilumpeista sahatuista kolmimetrisistä lankuista kaksi kertaa vientihinnan – ja mielellään.

    Siellä myös näki, millaisen tilin teki firmalle se rimojen kääntelijä, jos sellainen oli . Valmiin liimalevyn hinta tuplaantui, jos rimat olivat oikein pyöritelty.

    Jätkä Jätkä

    Metsuri motokuski: – Joo ei missään nimessä asia ole metsänomistajien syytä. Se oli silloin maantapa ja metsiä käytettiin omien tarkoitusperien mukaan niin kuin nykyäänkin.

    Jeessin kohdalla kaikki on auki. Hän ei taida vieläkään ymmärtää harsinnan ideologiaa. Joskus harsijat pantiin lusimaan ja hyöty valtiolle.

    Jätkä Jätkä

    Laiska on ollut rimojen kääntelijä, jos ei ole kääntänyt oksaa piiloon. Katselin erästä näppärän näköistä naishenkilöä, joka teki oksatonta liimalevyä oksaisista rimoista. Pieni osa rimoista meni sivuun siinä lajittelussa. Aikaisemmin oksat porattiin oksaporalla pois ja reikiin liimattiin saman kokoinen tappi.

    Luomupuukarmeja tekevät vain ne, joiden pitää karmilankut tehdä niin  kuin silloin ennen.

    Jätkä Jätkä

    Voi hyvä lapsi. Naputtele Kuukkeliin hakusanoiksi vaikka : Ponsse tuotteet, siellä on listalla kaikki tuotteet, joiden tekniset tiedot, mita ja painot löytyy helpohkosti.

    Oletko itse niin laiska, ettet viitsi etsiä?

    Liikennevakuutus on turva käyttäjälle ja sivullisille, joille voi aiheutua henkilövahinko, taikka omaisuuvahinko, joka on joskus hirvittävän kalliskin hoitaa. Liikennevakuutus pitää olla mönkijässäkin, jolla ajetaan vain metsässä, jos alue ei ole esim aidattu ja portit suljettu. Enduro- ja Motogrosspyörät / mopot on myös liikennevakuutettava, vaikka niillä ei ajettaisikaan tieliikenteessä. Rekisteröidä niitä ei tarvitse. Metsätraktori on rekisteröitävä.

    Jätkä Jätkä

    Visakallo: Lähes kaikki karmiaihio on nykyisin oksattomaksi sormijatkettua tavaraa, joten tukkien pituudella ei ole siinä merkitystä.”

    Eipä ole näkynyt pätkistä tehtyä karmia, mutta liimapuusta kyllä. Liimapuusta tuleekin karmi, joka ei elä, eikä siinä näy oksia.

    Tämänkin aiheen olen todennut lähiseudulla olevien, suomen suurimpiin valmistajiin kuuluvien puunjalostajien tehdaskäynneillä. (Keuruu, Ruovesi, Alavus)

    Suurin niistä teki aikoinaan Mäntyniemen ikkunat ja ovet.

    Jätkä Jätkä

    Kun täällä lukee noita yhden höyrähtäneen mielipiteitä, niin alkaa itsekin uskoa että: Ehdottomasti paras ”Metsämiehen” auto on nelivetoinen Villys, jonka valmistus loppui -50 luvulla. (”Minulla on sellainen”)

    Poltinpuiksi kuskattavien kyllästettyjen ja maalattujen märkien jätteiden kuskaamisessa on yliveto Bedfordin kevytkuorma-autoni vm – 62. (Märkä jätelauta on maailman parasta polttoainetta)

    Metsähommissa paras moottorisaha on kiinalainen 52 kuutioinen moottorisaha, jossa on alkuperäinen kiinalainen ketju. Minulla on sellaiset, ne ovat maailman parhaat. Raivaussahaa en tarvitse, tiukan paikan tullen raivaan moottorisahalla, vaikka se on yleensä täysin ajan haaskausta.

    Metsätöitä teen omiin tarpeisiini ja tuon aina päivän saaliin juontokouralla kotiin, se on paras metsäkone, sillä pystyy päivän työt kuskaamaan kerralla. Traktorinikin on maailman paras, se on valmistettu puolassa, eikä siinä tarvita lumiketjuja koskaan, se on maailman paras traktori.

    Kaikki minun koneet ja laitteet ovat maailman parhaita ja osittain samalla myös ainoat.

    Kasvatan metsissäni Kiinalaista Bambua, jota kukaan muu ei suomessa pysty kasvattamaan. kukaan ei sitä osta, mutta kunhan se tulee korjuuikään, teen sillä melkoisen tilin…

    Jätkä Jätkä

    Jos lähdetään vertailemaan erilaisia autotyyppejä vaikkapa matkustajan ja hänen mukavuutensa kannalta, niin mielestäni paraimmasta päästä on juurikin ns. tila-autot, joissa oviaukot ovat yleensä väljät ja ovet aukeavat kunnolla – varsinkin sähkötoimiset liukuovet ja esiin tulevat astinlaudat. Istuimet ovat tilavat ja hyvin muotoillut, ellei ole joku kitukasvuinen tai epämuodostunut.

    Autot on hyvin verhoiltu ja niissä on yleensä erinomainen jousitus. Voittaa jopa kalliin, tyylikkään Mersun, jollaisia näkyy joskus taksinakin: Nelivetoinen isokoneinen bensamersu ei ainakaan minua kovasti säväytä.

    Hännänhuippuna autotyyppinä pidän maasturia, on se sitten vaikka Citymaasturi. Jo pelkkä alusta tuntuu epämiellyttävältä, varsinkin jos alla on maastorenkaat, taikka C- sarjan renkaat.

    On kyllä melko paisunut Eco, jos on vaikeuksia matkustaa Hi-acen henkilöautoversiolla. Tuohon tautiin ei auta mikään muu kuin auton pyyhkiminen vanhalla kunnon NAZI – uniformulla!

    Jätkä Jätkä

    Metsuri motokuski: – Joo ei missään nimessä asia ole metsänomistajien syytä. Se oli silloin maantapa ja metsiä käytettiin omien tarkoitusperien mukaan niin kuin nykyäänkin.

     

    – Homma toimisi aivan samoin myös tänäpäivänä, sanoo laki mitä tahansa, jos teollisuus ostaisi vain minimiläpimitaltaan 20 senttistä mäntyä, eikä yhtään mitään muuta.

     

    Jätkä Jätkä

    Ei se, että suomen metsät on läpeensä harsittu, ole niinkään metsänomistajien syy. Voiko siitä ketään syyttää, onkin hieman kinkkinen juttu.

    Aikaisemmin teollisuuskaan ei ostanut muuta kuin järeää sahapuuta. Sitä siis hakattiin, että saatiin maakuntaan rahaa.

    Polttopuu ja tervaksien teko olivat ainoa hyödyntämistapa kotitarvepuiden lisäksi. Kyllä siinä metsän puuston muoto kärsi – ilman muuta.

    Nyt on jäljet lähes korjattu ja siinä on ollut suurena apuna metsälaki, joka on määrännyt, että vajaatuottoinen on aina käsiteltävä uudistamalla viljellen ja se on myös taannut ilmaiset taimet.

Esillä 10 vastausta, 14,211 - 14,220 (kaikkiaan 15,483)