Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Olen kysynyt noilta sahansa säädäätäjiltä aluksi: ”Oletko ruuvannut näitä ruuveja”. Jos vastaus on: ”Kyllä”, niin silloin ainoa keino on aloittaa arton ohjeella.
Säädön ja koekäytön jälkeen vannotus: ”Älä ikinä koske noihin ruuveihin”!
Yleensä on ollut tehosuutin lähes kiinni, joutokäyntisuutin 2 – 3 kierrosta auki ja T- ruuvi pohjaan kierrettynä.
Jopa on kumma paikka, kun kommentit hukkuvat aina silloin tällöin.
Jos noilla oireilla alkaa pienentämään bensansaantia, niin pöpelikköön menee. Ensin katsoisin tyhjäkäynnin lämpimstä koneesta, eli antaa koneen käydä ja suutinta (L) kiinnipäin, kunnes käynti alkaa ”ontua”. Sitten suutinta karvan verran auki.
T-ruuvilla tyhjäkäynti sopivan pieneksi.
Tehosuutinta ruuvataan, kun kuulostellaan käyntiä, voi olla, että pitää suutinta avat, mutta viisi minuuttia kerrallaan on jo aika paljon. Säädetään tehosuutin niin, että ollaan röpöttämisen rajalla.
Vikaa voisi olla myös tankin suodattimessa, oikea ammattilainen vaihtaa suodattimen sadan bensalitran välein.
Jos saha on seissyt kauan, voipi hyvinkin olla bensaletkussa vuotoa.
Avaus:-Nyt siis on aika etsiä uudempi auto.
Parametrit:
Mukavuus maantiellä
Ilmastoitu
Automaatti
Bensiini
käytetty alle 10v
kilometrit alle 150 000
Hinta alle 10 000€
Ei nahkapenkkejä, pakuja, varmareita ei shitty maastureita. Optiona neliveto?
Optiot:
neliveto”Alkuperäinen avaus on tuo ja siitä on harhauduttu heti alusta lähtien aivan pöpelikköön.
Kun vaatimuksiksi on lueteltu: Mukavuus maantiellä, ilmastointi, automaatti, bensiini,alle 10 vuoden ikä, ajomäärä alle 150 000km, hinta alle 10 000, ei pakuja, farmareita, eikä shitty maastureita.
Parametrit ovat mielestäni asetettu harkitsemattomasti, koska mielestäni Farkku, paku tai avolava pitäisi olla eturivissä.
Jos halutaan tilavuutta, ilmastointia ja automaattia ja hinta pitää olla edullinen, niin auto on silloin reilunkokoinen pakettiautoksi rekisteröity joko lava tai farmari. Vain vähä-älyinen hankkii bensavehkeen. Tuollainen löytyy nelivetoisten rivistä, on luotettavaa merkkiä, edullinen veroiltaan ja käyttömaksuiltaan ja usein hyvin ja laadukkaasti varusteltu.
Jos hinnan ylärajan on 10 000, on turha kierrellä uusien autojen rivistöä (paitsi todella kaukaa). Minusta metsäauto on metsäauto ja perheauto on perheauto.
Ei ole, kun edellävijät kertovat miten mukavia crossoverit ja isommat on patikkoisilla hiekka- ja lumiteillä ja jäljessä tulevat kokevat tämän, kaikki haluavat sellaisen. Corollan haluttavuus taatusti on laskussa sukupolvien vaihtuessa. Vanhat jäärät ja silleen ajattelevat, jotka ei ole päässeet käsiksi mukavuuteen voivat sellaista vielä tulevaisuudessa haluta.”
Kun haluaa elää viimeisen päälle nuukasti ja vaatimattomasti. Kun ei käytännössä ole varaa edes joulukinkkuun ja pulloon hieman tiukempaa, mutta auto pitää olla aina viimeisen päälle, niin silloin asenne on toki hieno. Kun autosta suurin osa on maksamatta, kun sen kanssa menee hieromaan vaihtoa uuteen, niin voisi kyllä kysyä: Mikä on elämän tarkoitus?
Jovain: –
<div class=”comment__text”>Harsinta hallittuna toimenpiteenä ei johda huonotuottoisiin metsiin, ei myöskään kalliimpiin uudistamiskustannuksiin, päin vastoin. Ostopalveluina toteutettuna näin voi olla, tuotto, kustannus ja metsänhoidollinen toteutus, voi olla aivan muuta, mitä tavoitellaan.
Metsätalous tällä hetkellä on sijoittajia, keinottelua, etuuksien jakoa ym. vastaavaa hyvin pitkälle. Yksityismetsätalous on jäämässä aika pahasti takamatkalle. Jos puhutaan harsinnasta ja sen mahdollisuuksista menestyä. Voidaanhan harsintaa käyttää vaikka metsärahaston mainostamiseen, mutta onhan se myös niinkin, että harsinnan ei katsota soveltuvan teollisuuden logistiikkaan. Teollisuus torjuu harsinnan, niin hyvä metsänhoitomuoto kuin se onkin, on tukin hinnasta heti kymppi pois. Sama hankinnalla, jonka ansioksi jää tehdä ilmaista työtä.
Teollisuuden agenda on suosia avohakkuuta.”
Harsintahakkuu on joka tapauksessa kalliimpi puunkorjuumuoto kuin muut – Varsinkin jos se tehdään huolellisesti ja jäävää puustoa suosien. Korjuuvauriot ovat joka tapauksessa melkoinen riski ja nostaa kustannuksia.
Viime vuosisadan alussa teollisuus tarvitsi etupäässä järeää tukkia ja sehän osti yksityisiltä sellaisia ”Määrämittahakkuilla”. joissa kelpuutettiin vain sellaiset rungot, jotka olivat esim kuuden metrin korkeudelta vähintään tavoitteen mukaisessa vahvuudessa.
Kauppa tehtiin runkokauppana, jossa jokaisella puulla oli sama hinta. Saatettiin mennä koko tila läpi kerralla. Seuraavan kerran metsästä hakattiin, kun rahaa tarvittiin ja jos aikaa oli kulunut vain vähän, läpimittaa pienennettiin.
Näin metsästä vietiin rotuyksilöt pois ja saatiin perimä huonommaksi.
Metsiemme onneksi sellu- ja paperitehtaat tulivat mukaan kuvioihin ja voitiin aloittaa alaharvennus ja avohakkuut.
Jatkuva kasvatus on taitolaji, eikä voi onnistua hyvin useamman kerran toistettuna. Sen tuloksena on aina vajaatuottoinen metsä, eikä poiminnalla saada puita tien varteen samalla hinnalla kuin perinteisillä menetelmillä.
</div>
