Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Niin varmaan, mutta ei sillä tiliä tehdä.
On hieno juttu, että muutamat yksinkertaiset ovat aina onnellisia, vaikka heille moten kävisi. Varsinkin kun he luulevat jokaisessa tapauksessa päässeensä voitolle.
Meidän naapurissa tapahtui suuri muutos, kun vanhanpojanköriläs potkaisi tyhjää häneltä jäänyt parinsadan hehtaarin metsäpalsta, josta ei ollut kalikkaakaan hakattu ainakaan 50 vuoteen, meni serkulle, joka joutui tekemään jo verojenkin takia yli 50 hehtaarin avohakkuun. Tilan halki kulki vanha traktoritien pohja, jonka UPM kunnosti ja sepelöi puutavara-autoillekin sopivaksi, pituus n. 4 km.
Puunmyyjät antoivat luvan tien tekoon, mutta eivät he siitä mitään maksaneet. Eivät he myöskään elvistele saaneensa mitään poikkeuksellista etua, ovat siinä uskossa, että UPM hyötyi tiestä enemmän kuin mitä sen rakentaminen maksoi.
Firma hakkasi 25 000 – 30 000 kiintoa ja maksoi ehkä 20 – 30 tuhatta tiestä, joten epäilemättä firma hyötyi eniten.
Ritvalle. Metsäkoneessa pitää olla vakuutus, mutta jos siinä ei ole, vakuutuyhtiöt kimpassa korvaavat.
Vakuutusoikeudesta ei riemu repeä, vaan poliisiasia ja raastupaan, josta päätös jne. Vakuutusyhtiö ei maksa vapaaehtoisesti mitään.
Onpahan Jeessillä ihan omanlaiset käsitykset autojen kestävyydestä. Totuus on toisenlainen: – isommassa autossa on lähes poikkeuksetta iskutilavuudeltaan isompi moottori ja se ei lopu ensimmäisenä. Peltiosat on prässätty samasta pellistä isoon ja pieneen autoon, joten ne ruostuvat samalla tavalla käsiteltynä samaan tahtiin.
Kun Golfissa on 3,5 litrainen kone, niin teoriassa se vie kevyttä koppaa pidempään kuin raskasta koppaa.
Voi hyvänen aika tuota Jeessin uskoa. On kyllä lapsellista uskotella meille muille, että MG:llä olisi niin typerä ostomies, että hän ei olisi tajunnut varastopaikan puuttumista.
Aivan satavarmasti hän on huomannut varastopaikan kustannukset ja Jeessi on ”maksanut” tonnin kustannukser kaksin – kolminkertaisina huonompina puuhintana.
Tuollainen silmään kuseminen onnistuu vain kaikkein yksinkertaisimman asiakasomistajan kanssa.
Jeessi lieneekin nuuka tai muuten poikkeavan sorttinen autoiija, kun ei edes kusipoikaan malta laittaa pesunesteeksi vettä.
Gla. Laskeppa uudestaan, vaikkapa jakolaskuna. Lähtöhinta mittarista ostetulla alkylaattibensalla 1,98 €/ litra.
Alkylaatibensa mittarista alle 2 €/l.
Minulla oli Audi A6 – avanti rekattuna pakuksi. Käyttövoimavero alle satasen. Kannattaa huomioida, että verolapussa on myös auton käyttömaksu, joka peritään myös bensa-autoilta.
Audista luovuin, kun siihen alkoi tulla sähkövikoja (kalliita komponentteja, joiden vikakoodeja joutui kuittailemaan alvariinsa).
Ajo-ominaisuudet ja kyyti olivat ehdotonta huippua, kulutus alle kuusi litraa dieseliä satasella, vaikka kuinka polki.
Kyllä meilläkin on ollut työyhteisössä jonkinlaista vääntöä uusien autojen hankinnan kanssa. Ensimmäinen maasturi hankittiin -78.
Käytettiin eniten veturina. Sen jälkeen on hankittu kaksi nelivetoista, eivät ole haluttuja matkantekoon.
Kannattaa huomioida, että kyseessä on metsäoppilaitos, jossa ajetaan jatkuvasti metsäteitä. Autoja on parikymmentä ja useta erimerkkisiä ja mallisia.