Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Aika moni on päätynyt pakettiautoon työkaluna ja jopa yleisautonakin. Jos tarkasrellaan tilannetta Hi-luxin osalta, niin siinädieselin kulutus /litraa sadalla on aivan varmasti korkeintaan puolet samanlaisen bensiinikoneellisen Hi-luxin kulutuksesta ja ero kasvaa, jos kuormaa lisätään.
Käyttövoimavero on kuitenkin vain kymppejä, joten silloin kun vertaillaan kulutuksia, vehkeet pitää olla samanlaiset.
Olet katsellut väärää Pessistä, Tilhillähän Jaakko sahailee. Sellainen iso Tilhi on niin laiska saha ja raskasruokainen, että siinä kuluu ainakin tunti tankatessa ylimääräistä aikaa.
Ammattimersurit ovat sahanneet tasan yhden Tilhin ja yleensä sitäkään eivät viikkoa pidempään.
Hankintamies voi ihan hyvällä omallatunnolla laskea surkeissa enskapusikoissa koko tienvarsihinnan bruttopalkaksi, jos vielä itse ajelee puut tienvarteen ja jos tekee samalla alustanraivauksen.
Väitän, että Jeessikin saisi nelikkonsa kanssa päivän reuhtaamisella kaksi kiintoa lanssiin, jos minä sitä vähän ojentaisin siellä metsässä.
Koska jos vähänkään on kädentaitoja, niin tr:n kärryyn saa hakattua aamupäivällä kaksi kiintoa ja iltapäivällä toiset kaksi.
Ellei saa, kannattaa kouluttautua vaikka äkeenpainoksi.
Oikein olet Jeessi pähkäillyt. Kun sinulta ei kuulosta mikään homma oikein mitenkään onnistua, mutta olet löytänyt työnantajan, joka maksaa kovaa palkkaa, niin pysy siellä vaan ja anna niiden tehdä, jotka hallitsevat nuo vaativammatkin duunit.
En osta enää yhtään sahaa, ainakaan omaan käyttöön.
Metsätyössä saha ei saa olla kaapelin päässä, vaan se pitää voida laskea maahan silloin, kun tarvitaan kahta kättä.
Ajouraverkosto pitäisi suunnitella aina niin,että on varsinainen ”valtatie”, jota pitkin ajetaan varastolle ja keruu-urat, joita ajetaan vain kerran tai kaksi. Valtatie tehdään kantavimpaan kohtaan ja havutetaan jopa ajon aikana. Karilaisen tekemä telakone kulkee jälkiä jättämättä.
Kolmen tukin kuuset olivat alikasvustoa. Tukkia tuli paraimmillaan kolmekymmentä metriä rungosta.
Minun tietojeni mukaan kuusesta tehtiin 1- 2 metristä ”massaa” ja rallikkaa viiteen sentiin. Rallia ei kuorittu. Männystä tehtiin kaksimetristä”sullia” ja virheettömästä puusta kaivospölliä pituudet vahvuuden mukaan 4, 5, 6, 8, 10 ja 12 jalkaisia.
Katkontatarkkuus oli paperipuulla sentti metriä kohti, kaivospuulla puoli senttiä koko pöllillä ja kaikissa katkaisu suoraan.
Moottorisahan jälki katkaisussa oli liian karkea ja karvainen, ei kaikille kelvannut.
Tolopaisen ja Jeessin on parasta pystellä Tilheinensä vain haapavesakoissa ja sielläkin lähinnä hiljaa silloin kun miehet puhuu tekemisistään.
Kun päätehakkuussa on rungon keskijäreys pitkälti yli kiinto, ei tarvitsisi tshdä edes kolmeakymmentä runkoa päivässä, kuitenkin niitä voi tulla kuusikymmentäkin.
Ruotsalaisella ammattisahalla saa helposti kymmenen isoa runkoa tankillisella, kunhan osaa tekniikan.
Räpeltäjät ovat eri sarjassa!