Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Hirviseurueilla on kaikilla jokin maja, jonka yhteydessä on usein lahtivaja. Lahtivajassa hirvet nyljetään ja riiputetaan.
Pitkämatkalaiset yöpyvät majassa takkatulen ja alkoholin merkeissä. Yön aikana revitään riippuvista ruhoista ainakin sisäfileet, jotka hotkitaan konjakin kera.
Paikalliset perheenisät joutuvat kotimajoitukseen, mutta eivätpä sitten lihakassistaan koskaan sisäfilettä löydäkkään.
Pessinen oli vielä 10.02.2016 siinä vaiheessa, että on sahannut loppuun 75 sahaa. Kun oli kuva sahaläjästä, jossa hänen sahanraatonsa olivat, niinvaltaosa näytti olevan ”isäntälinjan” Partnereita.
Jos sen jälkeen on pehmittänyt kymmenen Tilhiä, niin ei se anna luotettavaa kuvaa merkin laadusta, vai olisikohan samalla kokeillut alkylaattibensaa.
Parhaaksi sahaksi kertoi rankanneensa Raket 602 – mallin, eikä se tietysti siihen aikaan huonoimmasta päästä ollutkaan.
Kuitenkin pidän tärkeämpänä käyttää polttoainetta, jossa on paljon vähemmän hiilivetyjä, rikkiä ja bentseeniä, kuin vouhottaa esim heinäntorjunnassa käytetystä Round UPista.
Missä Hussen koneessa on kansi?
Timppa. Eikö se teidän koira osaa tuoda sitä hirveä passiketjuun? kyllä se oppisi sen, jos olisi kunnon valmentaja.
Etanoli antaa huonomman tehon koneesta, eli oikeassa työssä sillä saa sahattua vähemmän kuin oikealla bensalla.
Kireissä koneissa mäntävaurio on lähellä, jos sahataan ihan aikuisten oikeasti täysillä tehoilla.
Kyllä tuo oktaaniluku 98 on käytännön kaksitahtihenkilöillä ollut totuus jo siitä lähtien kun 99:n myynti loppui.
Ensinnäkin kireät kaksitahtiset ovat puristussuhteeltaan yli kymmenen: yhteen.
Toisekseen öljy ei sekoitu niin tasaisesti matalampioktaaniseen bensaan. Enempää tehoa ei saa varsinaisesti kummallakaan bensalla, mutta matalaoktaanisemmalla alkaa palaminen kuumassa moottorissa liian aikaisin, eli se kilistää hieman, samalla se alkaa polttaa kuumia pisteitä mäntään. Jotkut ovat nähneet männässä reijän lähellä reunaa ja silloin on puristukset menneet.
Myös nykyisissä mopoissa on ohjekirjassa oktaanivaatimus 98, jos koneesta on otettu tehoja hieman enemmän.
Käytännössä olen ollut mukana jopa satojen moottorien avaamisessa (ja myös kokoamisessa).
Kun jotkut läähättävät veden tunkeutumisesta bensan mukana moottoriin, niin väitän, että hygienia tankatessa, tampoonin vaihto tankkiin ajoissa ja hyvän kaksitahtiöljyn käyttö varmistavat sen, että jos vettä on, se jää tankkiin.
Sinähän vaihdat sahaa joka toinen vuosi, vaikka sahaukset on sangen vähäiset. Ei siinä saha ainakaan loppuunsahattu ole, jos olet sillä pari ketjua sahannut tylsäksi.
Kolmikymppinen pytty on vielä helppo käsitellä, varsinkin jos siihen saa hanan kombikannuun liruttelua varten.
Kunnollinen suppilokaan ei ole ihan onneton varuste. Jos saa mittarista bensan, niin Jerrykannu jatkoputkella on aika siisti homma.
Tuo Mikon hinta 10 litraa / 25 € kestää kyllä vertailun tavalliseen 98 – bensaankin?
Joskus silloin, kun lyijystä bensiinin oktaaniluvun korottajana luovuttiin, oli kovaakin kohinaa bensiinipumpun ääressä leijuvasta bentseenihöyrystä ja suunniteltiin tankkauspistoolin yhteyteen imuria, joka poistaisi höyryt tankkauksen ajaksi.
En ole tainnut nähdä kuin kuvia sellaisesta tankkauspistoolista, siinä pistoolin ”lerssi” peitti koko luukun pistoolin ollessa reikään työnnettynä.
Kuitenkin bentseeni ja hiilivedyt ovat terveydelle vähintään haitallisia ja onhan siellä rikkiä ja muita myrkkyjä myös.
Alkylaattibensiini on samaa bensiiniä, josta on vain puhdistettu haitalliset aineet pois.
Keskisen Mikko myy kahta vitosen kannua hintaan 25 €. Kun yksi sellainen kestää ainakin kaksi päivää, niin ei kenenkään maailma kaadu siihen, varsinkaan kun kone kestää paremmin ja tankillinen kestää kauemmin.
Motonet myy Nesteen 2-T bensaa vitosen kannuissa 16.90 ja kympin kannuissa 32,90.
Jos hintaero jää vain 30 senttiin, niin ottaen huomioon terveysvaikutteet ja sen että vaihtamalla Tilhin Ruotsalaiseen ammattisahaan, kulutus suorastaan romahtaa ja päivän suoritus kasvaa oleellisesti, on alkylaatin käyttö varsin perusteltua.