Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 14,401 - 14,410 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Jovainniin odotukset ovat suoraan sieltä, mihin ei päivä paista.

    Laiskojen metsätalous ”yrittäjien” pitäisi saada metsurit talkootöihin metsänhoitoa ahertamaan ja lisäksi vielä ilmaiseksi hakkaamaan huopatossut jalassa kuusikoita jäätyneen maan ja metrisen hangen aikaan. hevosillakin pitäisi varmaan olla tuohivirsut kiskoessaan hangessa puita lanssiin, jossa liikennöitsijät hyvän-hyvyyttään ajaisivat ne tehtaille.

    Joovain kuvittelisi saavansa silloin omista puistaan täyden hinnan, mutta se ei mene niin. Kyllä ”työmies on palkkansa ansainnut” , eli korvaukset työstä eivät ole yhtään liian kovat. Se, että kantorahaa jää vain hitusen, on kuitenkin Metsänomistajien oman toiminnan tulos. Kuitupuusta maksetaan suomessa niin vähän, että tehdashinnan korottaminen kympillä / kuutio näkyisi voittomarginaalissa juuri ja juuri.

    MTK on rapautunut Heikki Haaviston aikakauden jälkeen pahasti.

    Jätkä Jätkä

    Kun uudistusala on raivattu ennen maanmuokkausta, sitten on vaikkapa laikutettu ja rehevä pohja istutettu, niin perkaus suoritetaan, kun vesakko uhkaa halutun puulajin kehittymistä.

    Taimikonhoito tehdään, kun lähestytään tilannetta, jossa taimikon kasvu tulee heikkenemään. Runkoluku pudotetaan viljelytiheyteen.

    Vesakko on enää harvoin hakkuuta haittaavaa, mutta jos sitä on liikaa, niin kaikki turha roina kumoon.

    Mielestäni metsänomistajakin voisi jotain tehdä oman metsänsä hyväksi, taikka sitten lahjoittaa sen pois.

    Jätkä Jätkä

    Sen jälkeen kun löysin sopivat sormikkaat, en ole rukkasia käteen vetänyt. kernaasti vielä juuri kädenkokoiset hanskat ja MS- töissä vielä tärkeämpi kuin RS- hommissa.

    Moottorisahan kanssa pitää käden ote irroittaa niin usein takahvasta ja napata koukku tai sakset oikeaan käteen, että tuhraantuu suotta aikaa tokkulakintaan kanssa, samoin esim mittanauhan kiinnitys tyveen luotettavasti vaatii hyvää tuntumaa sormissa, jos mittaa joutuu käyttämään.

    Rouhesormikkaita käytän joskus, jos joudun kopeloimaan märkiä tai lumisia kappaleita.

    Käytännössä hanskat, housut ja kengät pitää olla just` eikä melkein…

    Jätkä Jätkä

    Ongelmissa ollaan, koska meillä ei ole kyvykästä vastaanottokomiteaa.

    Jätkä Jätkä

    Haluaisinpa nähdä jonkun ns ammattiraivaajan sahailevan rouherukkaset ja sisälapaset käsissä sahalla, jossa on etusormella hoideltava kaasuliipasin.

    Sama tyyppi voisi malliksi näyttää, kuinka ojanreuna puut hoidetaan käsin koskematta  – ja ojaa tukkimatta.

    Jätkä Jätkä

    Ennakkoraivausta ei, eikä energiapuusavottaa tarvita metsässä, jonka uudistus – ja taimikonhoitotyöt on tehty ajallaan ja riittävän voimakkaana.

    Kun metsä on kasvatettu ja hoidettu niin kuin kuuluukin, ei ensiharvennusvaiheessa ole raivattavaa, on vain ainespuun hakkuuta.

    Jätkä Jätkä

    Ratkaiseva tekijä on ollut ja on kuljettaja. Myös urakoitsijan ja kouluttajien asenteet vaikuttavat, mutta kun tärkeiksi asioiksi alusta lähtien painotetaan määrä, niin vaikea on siihen myöhemmin ympätä laatukäsitteitä.

    Kokelaat pitää laittaa heti ruotuun ja koulun opetusmetsässä on helppo pistää HVA:n kanssa pariksi päiväksi tekemään kaunista jälkeä ja sitten kokeilla koneella.

    Ei muutaman kymmenen koulussa-opettelutunnin jälkeen monikaan oppilas ole vielä ammattikonekuski, vaan siihen tarvitaan toistoja – Tuhansia ja tuhansia toistoja.

    Konepuolen opettaja sanoi toiveikkaana 16 oppilaasta noin viidestä tulee oikea kuski. Minä pudotin siitä puolet pois, eli kahdesta – kolmesta tulee sellainen kuski, joka on puikoissa vielä viiden vuoden päästä.

    Jätkä Jätkä

    ”Käytetään korkeampaa kuituprosenttia ja jätetään pikkutukit tekemättä”.

    Haiskahtaa käräjäreissulta…

     

    Pinossa olevasta tavarasta on pirun vaikeaa mennä sanomaan ihan luotettavaa tuomiota. Kyllä se on joskus nähty tukin katkonnastakin, että on vaikeaa. Pikkutukin kun pitää olla suora ja käytännössä siitä löytyy levottomuutta hyvin helposti. Lisäksi sakea aluskasvu on haitannut näkyvyyttä niin, että runko ei ole ollut näkyvissä kokonaan pystyssä, eikä kumossa.

    Pöljemmänkin metsänomistajan pitäisi käsittää, että enska on ensisijaisesti metsänhoitoa, eikä siitä pidä odottaa valtavia rahamääriä.

    Jätkä Jätkä

    Kun ei muuta tunnekaan kuin Groupin, niin eihän sitä voi ajatellakaan puusta sellaisia hintoja kuin muut – hyvä kun kaksi kolmasosaa muiden hinnoista.

    Jätkä Jätkä

    Ei tietenkään raivaa. Meilläkin on ollut sama käytäntö ainakin 25 vuotta.

Esillä 10 vastausta, 14,401 - 14,410 (kaikkiaan 15,483)