Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Jätkälle Nykyinen hallitus on leikannut ansiopäivärahaa
Jos on velkoja ja lapsia kuvioiossa ei se hääppösstä
Ole sillä päivärahalla katso nyt on orajaduunarit
Pop jotka ei pyydä liksaa Verrattunna esim
Metalliduudaarihein kusilepikossa palkat
Pieniä Kaveri oli metalliduunissa isossa
Yrityksesssä liksat 18.ekuatunti
Lähetetty: 33 min sitten
Lähettäjä: MIKANDERNytkö juuri on HUIPPUTIKISÄ olevien METURIEN huippuansiot niin olemattoman pienet?
artokin on repinyt 300 €: päiväansioista alkaen herra ties mihin nousseita tilejä.Ansiosidonnaisesta päivärahasta valtio maksaa suunnilleen saman kuin järjestäytymättömille työntekijöille maksetaan, eli 37 – 39 % .
Työttömyysvakuutusrahastosta, joka on kerätty työntekijöiltä ja työnantajilta, tulee 55 – 58 %. Liitto yksin maksaa jäsenmaksuvaroista 5,5 %.
Metsureilla sahan osuus pudottaa päivärahaa voimakkaasti, mutta eihän saha tarvitse rahaa silloin kun se ei käy!
On selvää, että karenssipäivät ovat keljuja, mutta kun kyse on kausityöttömyydestä, niin erotus työpalkan ja päivärahan välillä lienee se merkittävin juttu. ”Päivät” kyllä piisaa.
Anneli sen sanoikin: Kalliiksi työttömyys tulee joka tapauksessa myös yhteiskunnalle.
Näistä kertyvä 100 % ei ole sama kuin ansio, vaan
Melkein neljäkymmentä vuotta metsäkoneiden kanssa tekemisissä olleena kommentoin seuraavaa. Nykyinen Suomessa toimiva metsäteollisuus on saanut puunkorjuun taksarakenteen muodostettua maailman halvimmaksi. Ei edes missään kehitysmaassa, jossa moottorisahamies tienaa muutaman euron päivään, ei saada puutavaraa tienvarteen yhtä halvalla. Meillä järeäpuustoisessa aukkohakkuussa Koneyrittäjä tienaa lyhyellä ajomatkalla hiukan alle kuusi (6) euroa motille. Laskentatavasta riippuen ajokone tienaa noin 2,5 euroa motille. Keskiverto ajokonekuski saa isännälleen tienattua alle 50 euroa tunnissa. Maataloustraktori hyvin onnistuessaan tuottaa omistajalleen puolet tai alle puolet tuosta. Ennenkuin kommentoi tekstiäni, kannattaa ottaa huomioon,että traktorilla olen ajellut tien laitaan joitain kymmeniä tuhansia motteja, metsäkoneella joitain satoja tuhansia.
Lähetetty: 5 h, 10 min sitten
Lähettäjä: HS60Tuo 50 € tunnilta pitäisi tienata myös maataloustraktorin, jos oletetaan, että kuljettajalle maksetaan palkka ihan rahana.
Kiistämätön totuus on, että metsätraktori tuo paljon isompia kuormia ja huomattavan usein verrattuna maataloustraktoriin, varsinkin, kun maataloustraktoria ajaa osa-aikainen kuljettaja / maataloustuottaja.
Meillä on ollut ”Isäntiä” lähikuljetuskurssilla ja osa on sen luokan kuskeja, että kun ajetaan traktorin etupyörät tieltä metsän puolelle, niin siihen se jää kaaputtamaan. Jokaisen kiven ja kannon he yrittävät väistää pyörän alta ja sitten ollaan öljyropusta kiinni kivessä / kannossa jne…
Ei siitä mitään tule.
Turha liiotella asioita ei se lomautus mikään maailmanloppu ole. Liiton rahoilla tulee joten kuten toimeen kenellä on ikävä sahailemaan kun on lunta ja pakkasta ja valosa aika lyhyt. Ja urakalla pitäisi se tili tienata.
Lähetetty: 1 h, 51 min sitten
Lähettäjä: yhistyksen metsuriSe on juuri noin. Paras loma-aikahan on juuri keskitalvella, jolloin on lunta maassa ja puussa ja rämpsykelit.
Metsurien pitää olla järjestäytyneinä omaan liittoonsa, työehtosopimukset selvillä ja vuosilomat ja Pekkaset talveksi sekä lomautukset pahimpien kelien ajaksi.
Kanarian saarille kolmeksi kuukaudeksi ja kun ei siellä ryyppää liikaa, pirteänä keväällä metsään.Kyllä muutkin ammattilaiset ovat lomautettuina, mutta sitä ahkerampia työjaksoilla. Esim Asfalttimiehet ja paljolti Raksamiehet jne.
Hyvät ansiot takaavat hyvät ansiosidonnaiset päivärahat.Ei ole itellänikään ollu kalvojen kanssa ongelmia. Sellanen kutina vähän on että niitä huollossa vaihdellaan jonkun verran ihan varmuuden vuoksi että saadaan laskutusta lisää. On tullu bensaa säilyteltyä 10 litran muovisissa mehukanistereissakin eikä ole tullu murheita. Tosin ei meikän sahoissa bensa kerkiä kovin kauvaa seisomaankaan.
Lähetetty: 1 h, 29 min sitten
Lähettäjä: yhistyksen metsuriTotta Mooses – jos minä tekisin sahahuoltoa omana bisneksenäni ja tuotaisiin saha, jossa selkeästi on vikaa kaasuttimessa, niin aina kun sen avaisin, niin vaihtaisin sinne kalvot ja tiivisteet. Kalvosarja on parinkympin luokkaa ja saahan siinä kaasaria putsaillessa tuntipalkkaakin kerättyä muutaman kympin edestä.
Uusi Sama-kaasutin maksaa 95 € ja sen vaihtamisessa menee aikaa 5 minuuttia.
Toki kaasuttimen hinnasta puolet on myyntipalkkiota. Kankaanpäässä oleva kaveri kaupittelee ruotsalaisiin ja Tilheihin uusia osia Torissa, kannattanee ottaa yhteyttä, kaasari lähtee varmaan puoleen hintaan. Vika niissä on aina kiihdytyspumpussa, jos letkut ja suodatin on kunnossa.No kerrotaan nyt sitten tarkemmin: – meille ostettiin sinä syksynä kymmenen 480 Tilhin raivuria. Silloin käytimme kokeilun vuoksi valmista pienkonebensaa. Raivureissa alkoi ilmentyä käyntihäiriöitä, joihin ei säätö auttanut. Kokemattomammat epäilivät bensaa syylliseksi. Kuusi sahaa takkusi.
Otin sahat peräkärryyn ja vein ne myyjäliikkeeseen. Asentaja selosti maahantuojan ohjeet kiihdytyspumpun korjaussarjasta ja ultraäänipesurista ja totesi lopuksi, että me vaihdamme kaikkiin näihin kaasuttimet.
Maahantuojan korjaamopäällikkö Hallikainen oli puhelimessa vahvasti eri kannalla, soitin hänelle itse asiasta.
Käyntihäiriöt loppuivat siihen!
Senpä pituinen se, mutta Pikku-Tilheissä ihan sama tauti, johon käytettiin vain yhtä ja samaa lääkettä – Auttoi. PISTE.
arto: Kun minä sanon, että minä tiedän, niin se tarkoittaa, että minä TIEDÄN.
arto taas höpöttää vasten parempaa tietoa ihan mitä sattuu.
Sellaista mittaria ei ole, jolla kalvojen kunto voidaan testata, ellei sitten näyttö näytä aina samaa.Kaasutin voidaan koeponnistaa bensaletkun liitosnipasta, mutta siinä todetaan vain se, pitääkö neula. Sillä ei ole mitään tekemistä kalvojen kanssa.
Olen avannut ja koonnut useita satoja kaasuttimia, eikä yhdessäkään ole ollut kalvoissa vikaa, eikä kalvot ole olleet sottaiset tai liuenneet.
Vikaa on ollut suodattimessa, se on ollut likainen, vettä ei ole ollut pisaraakaan yhdessäkään kaasuttimessa, vesi jää tankissa olevaan suodattimeen.
Jos kalvo on venynyt, niin sellainen kalvo toimii paremmin kuin venymätön.
Neulaventtiili voi vuotaa, se vaihdetaan, keinuvipu voi olla väärässä korkeudessa, se taivutetaan oikeaksi, säätökalvon alumiininasta voi olla kulunut, sekin hoituu keinuvivulla.
Kunhan impulssikanava on auki – sen voi testata vaseliinitipalla – ja tiivisteet on ehjät ja oikeassa järjestyksessä, niin se puoli on kunnossa.Jos on oikein paljon sahattu saha, sen kaasuläpän akselin reijät ovat kuluneet ja vuotavat, niitä ei kannata yrittää korjata.
Polttoainepuoli pitää olla mahdollisimman puhdas.
Se, että maakuntien rahat kierrätetään Helsingin kautta, ei merkitse sitä, että ne muuttuisivat Helsinkiläisten rahaksi.
pelkästään asumistukia maksetaan pääkaupunkiseutulaisille niin paljon, että sekin toiminta pitää rahoittaa muualta.
Vanha kulkukauppias sanoi aina, kun piti maksaa jotain isompaa: ”Kyllä maakunta maksaa”.
Meillä oli istutusmännikössä melkolailla hirvet asustelleet ja fundeerasin, mitä olisi varaa tehdä. Luontaisia taimia oli melko runsaasti, joten poistettavaakin oli.
Tein kokeellisen ratkaisun, harvensin syömättömät männyt oikeaan tiheyteen ja jätin syödyt ylimääräisiksi ”syömäpuiksi”.Hirvet kiittivät tarjouksesta ja jatkoivat samojen puiden nyppimistä jättäen kasvatettavat puut rauhaan.
Jälkeenpäin olen tarkastellut aluetta ja todennut sen olevan täydellinen, vaikka siellä suorastaan asuu hirviä.
Toki jättämällä tuppaat perkaamatta ja muutenkin kylvöalueen ”herran haltuun”, on mahdollista tuottaa huippulaadun mäntyä, mutta hitaasti.
Kun 25 vuosikasvua tyvessä mahtuu kahden euron kolikon kokoiselle alueelle, on aika harventaa männikkö kasvamaan paksumpaa lustoa, kuin puoli milliä…
Tuli käytyä ihmettelemässä uutta Hiluxia…
Puolipitkässä hytissä kaapparimallin lastausovet ym. herkkua, hieno peli kyllä…
Oli siellä lantikkakin näytillä, kirjoitetaan Land Cruiser :-)…
Lähetetty: 51 min sitten
Lähettäjä: oksapuuTähän asti Lantikka on kylläkin kirjoitettu Land Rover. Muut ovat jonkinlaisia jäljitelmiä.
Vuositasolla 300 milj. tulonsiirtona, kuusi euroa kuutiota kohti ja tilakohtaisena nettotulona 15 000 euroa, menetettyinä ansaintamahdollisuuksina on paljon rahaa.
Eikö olisi jo aika ottaa järki käteen ja päästää maatilayritykset kilpailemaan puunkorjuun urakoinnista? Näin aloituksessa, mutta kun ei?
Joovain tekstiä?Olette Vaarin kanssa ymmärtäneet ”tutkimuksenne” aivan väärin.
Mistään te ette kiskaise 6 euron säästöä – päinvastoin: Ylistämänne maanviljelyskoneiden käyttö nostaisi puunhankinnan kustannuksia jopa enemmän kuin kuusi euroa kuutiota kohti.Lauri-Vaari ei ole vielä keksinyt hakea tutkimusmäärärahaa leikkuupuimurin käyttöön taimikonhoidossa luppoaikoina. Siihen kun vielä pistää paalauskoneen perään, niin johan on bisnes maataloustuottajille.