Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 14,531 - 14,540 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Jospavain edes hivenen raottaisit salamyhkäisyyden verhoa ja kertoisi, miksi vedit AY-liikkeen mukaa?

    Metsänomistajan kannalta AY aktiivi on aika huono yhdistelmä. Olipa se työura, varsinainen leipätyö sitten miten pitkä tahansa.

    Mitä ihmettä metsäpäivät tähän kuuluu?

    Metsäpäivät ovat vuosikymmenten ajan bileet metsäpomojen ja metsänhoitajien juopottelutilaisuus, Siellä on tärkeimpinä kurssilounaat ja eri seurueitten illalliskekkerit. Siellä on myös metsänhoitajien rouvien kerholla omat ompeluseuransa, jonne ei ukoilla ole asiaa.

    Ainakaan vuosikymmeniä jatkuneista metsäpäivistä se ei kerro yhtään mitään. Edunvalvonnasta kylläkin, mutta aivan toisenlaisessa tarkoituksessa, mitä metsäpuolella kaivattaisiin?

    Parin päivän kevennys pari kertaa vuodessa ei ole mielestäni liikaa.

    Ja kyllä! Olen osallistunut metsäpäiviin.

    Jätkä Jätkä

    Jospavain edes hivenen raottaisit salamyhkäisyyden verhoa ja kertoisi, miksi vedit AY-liikkeen mukaa?

    Metsänomistajan kannalta AY aktiivi on aika huono yhdistelmä. Olipa se työura, varsinainen leipätyö sitten miten pitkä tahansa.

    Mitä ihmettä metsäpäivät tähän kuuluu?

    Metsäpäivät ovat vuosikymmenten ajan bileet metsäpomojen ja metsänhoitajien juopottelutilaisuus, Siellä on tärkeimpinä kurssilounaat ja eri seurueitten illalliskekkerit. Siellä on myös metsänhoitajien rouvien kerholla omat ompeluseuransa, jonne ei ukoilla ole asiaa.

    Ainakaan vuosikymmeniä jatkuneista metsäpäivistä se ei kerro yhtään mitään. Edunvalvonnasta kylläkin, mutta aivan toisenlaisessa tarkoituksessa, mitä metsäpuolella kaivattaisiin?

    Parin päivän kevennys pari kertaa vuodessa ei ole mielestäni liikaa.

    Ja kyllä! Olen osallistunut metsäpäiviin.

    Jätkä Jätkä

    Kuivahkolla kankaalla kuusen kasvuvauhti aikuisiällä ei kovin korkeaksi kohoa, mutta minulle vakuutettiin vakavalla naamalla siilinjärvellä kenttäkokeissa päästyn jopa 36 kuution vuosikasvuun (Kemiran koealat).

    Silloin on jo luultavaa, että kasvupohja on ollut lehtoa, emme käyneet koealoilla.

    Sellaisella havupuulla ei oikein ole virkaa ainakaan missään kantavissa rakenteissa. Sahatavaran lajittelussa luston paksuuttakin mitataan ja lujuuslajittelussa se on yksi osatekijä.
    Viilun höylääjät ja sorvaajat kyllä maksavat hyvää hintaa hirmunopeasti kasvaneesta oksattomasta männystä – ja miksei kuusestakin. Sitä toki käytetään vain pintaviiluna, ei vanerin sisällä.

    Lupasi isoa, oksatonta nopeasti kasvanutta mäntyä edustaja ostavansa melko lyhyinäkin pölkkyinä, eikä tarvitse olla montaakaan kuutiota, kun tulevat hakemaan.

    Jätkä Jätkä

    Metsänomistajan kannalta AY aktiivi on aika huono yhdistelmä. Olipa se työura, varsinainen leipätyö sitten miten pitkä tahansa. Ainakaan vuosikymmeniä jatkuneista metsäpäivistä se ei kerro yhtään mitään. Edunvalvonnasta kylläkin, mutta aivan toisenlaisessa tarkoituksessa, mitä metsäpuolella kaivattaisiin?
    Lähetetty: 7 min sitten
    Lähettäjä: Jovain

    Mitähän tuokin kommentti pitää sisällään?
    Tuntuu ihan siltä kuin olisi pasmat tässäkin asiassa täysin levällään.

    Jätkä Jätkä

    Jos on säädettävä kaasutin, niin etupäässä sen säätö tehdään suuttimista. (L ja H)
    Tyhjäkäynti säädetään kiristämällä L-suutinta pienemmälle, kunnes käynti alkaa ontumaan. Sitten avataan hieman, jolloin käynti käy täyteläisemmäksi.
    Terän pyöriminen lopetetaan sitten siitä kolmannesta ruuvista, jolla säädetään kaasuläppää.

    Jos tyhjäkäynti on saatu kuntoon, säädetään H-suuttimesta tehokäynti, mahdollisimman koville kierroksille. Ja siitä karvan verran rikkaammalle.

    Muista, että suuttimia ei kannata pyöräyttää kovin paljoa, jo viisi minuuttia yleensä tuntuu selvästi käynnissä.

    Jätkä Jätkä

    Lisäisin tuohon Puukin kommenttiin, että tuossa vaiheessa oletan, että kaikki lisäkasvu, ei vain lannoittamalla saatu, on tukkia ja jopa kuitupuun määrä vähenee vuosittain.

    Tuo lisämilli vuosilustossa olisi laskuperusteissa peräti 33 %:n lannoituslisä.

    Jos päätehakkuuta lähestytään, niin kernaasti lannoituksesta saisi olla mittausten mukaan kahdeksan vuotta.

    Jätkä Jätkä

    Suomalaiset hoitoalan ammattilaiset muuttavat myös espanjaa, koska täällä loppuvat työt. Siellä on pian satojatuhansia suomalaisia – varsinkin eläkeläisiä.
    Kuka ties vaikka minäkin olisin pian siellä, vaikka minulla henkilökohtainen kaksinkertainen verotus pistää miettimään.
    Sopimus suomen ja espanjan välillä tulee verotuksen suhteen voimaan, mutta sen sisällön näkee vasta sitten.

    Maa on kyllä hieman liian kuuma meikäläiselle, joten voi olla syytä katsella myös muita vaihtoehtoja.

    Jätkä Jätkä

    Metsähallituksen lannoitukset perustuvat koealoilla saatuihin tuloksiin. Sen lisäksi metsäntutkimuslaitoksella on suomessa tuhansia koealoja, joista osa on tietenkin myös lannoituskokeita.

    Puolukkatyypin mäntykankailla lannoitusvaikutus näkyi selkeästi, mutta kun samalla kuviolla oli kuusikkoa, vaikutus jäi pienemmäksi, samoin karulla paikalla männikössä.

    Joskus oli kymmenen vuoden kuluttua lannoituksesta vaikea erottaa lannoituksen vaikutus.

    Mielestäni, jos lusto on kolmisen milliä ja lannoittamalla se pompsahtaa neljään milliin, on se tukkikokoisessa metsässä hyvä tulos ja antaa nopeasti sijoituksen takaisin.

    Jätkä Jätkä

    Gla:lle
    -Metsähallituksessa on tehty , etten sanoisi laajoja lannoituskokeita, joissa monasti lannoitettiin yhtenäisiä alueita aina useita satoja hehtaareita kerrallaan.
    Niiden vaikutuksia mitattaessa selvisi mm se, että toisin paikoin lannoituksen vaikutus näkyi parhaiten ojissa ja vesistöissä ja esinm koivikoissa ei lannoitus auttanut.
    Muutamat mäntykankaat eivät reagoineet lannoitukseen mitenkään ja maaperätutkimus osoittikin, että kasvua rajoittava tekijä oli veden puute.
    Ravinteet valuivat veden mukana vesistöihin.

    Lannoituksia tehtiin moottorikelkoilla ja levittimellä, traktoreilla ja levittimillä, käsinlevityksenä ja lentokoneilla sekä helikoptereilla

    Jätkä Jätkä

    Niin. Volkkarihan on tehty niistä osista, jotka on laaduntarkastuksessa Audin kokoonpanotehtaalla hylätty.
    Auto sinänsä oli hulppea ja sillä oli mukava ajella pitkiä matkoja, mutta siinä oli palleroiset niin lähellä tienpintaa, että sisään istuminen ja pois tuleminen alkoi olla hankalaa. Kulutus oli varsin siedettävä, mutta se paha vika, että ylinopeus sakot veivät ajokortin muutaman kerran.

Esillä 10 vastausta, 14,531 - 14,540 (kaikkiaan 15,483)