Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 14,641 - 14,650 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Olet Mm oikeassa. Jos runkoon tulee painuma, se ei korjaannu ajamalla painumaan mursketta.
    Raiteiden ja painumien synnyttämistä pitää vältellä viimeiseen asti.

    Jos tiessä ilmenee roudan nostelema isohko kivi ja se saadaan siitä pois, niin kiven kuoppaa ei pitäisi täyttää murskeella, vaan sillä perusmaalla, joka kuoppaa ympäröi.

    Jätkä Jätkä

    Se, mikä ketju on omassa sahassa, ei ole yhdentekevä juttu.
    Kokemukseni mukaan ostaisin Tilhin taikka Oregonin ketjuja, mieluummin Tilhiä.
    Jos tuo Huskun uutuus maksaa vain 50 % enemmän kuin Tilhin ketju ja on parempi, niin kyllä minä silloin ostaisin sitä.
    Ei ketjun tarvitse olla ikuinen, nykyisistä ketjuista loppuu leikkuuhammas ennenkuin ketju muuten on lopussa, varsinkin jos malttaa vaihtaa vetorissaa ohjeen mukaan.

    Jätkä Jätkä

    Karsintatyyli on toki ratkaisevassa asemassa myös ketjun päällä pysymisessä.
    Kun kaksi eri kaveria karsii samanlaisilla sahoilla joissa on samanlaiset ketjut ja laipat ja karsitaan samanlaisia puita, niin saattaa käydä niin, että toisella sahurilla terä kimpoilee suht. usein ja toisella ei lainkaan.
    Kun ”valmentajana” seuraa sahan käsittelyä, niin voi toki olla liian matalilla kierroksilla sahaamista, mutta myös sitä, että sahaaja hätäilee liikaa ja kääntää sahaa terän ollessa vielä oksan katkaisuraossa.
    Ketju lähtee joskus myös tilanteessa, jossa esim pajupensasta sahataan pitkään, (puolen metrin) kantoon, taikka katajapehkolle tehdään samaa liikettä.

    Korostan kuitenkin ketjunopeutta, eli käytännössä AINA kun sahataan, se tehdään kaasu pohjassa.

    Jätkä Jätkä

    Hinta 6,50 + ALV on todella edullista minun mielestäni ja kertoo siitä että toimituksessa ei ole kovin montaa välistä vetäjää.
    Tosin Kalusto ja tekniikka on kehittynyt viime vuosina niin, että kallio muuttuu murskeeksi pienemmillä kustannuksilla kuutiota kohti.

    Jätkä Jätkä

    MTK puolustelee teollisuuden ketkuilua vain siksi, kun kartellissa oli mukana ylen innokkaana Metsäliitto, joka ehdottomasti toimi osakkaidensa etua vastaan.
    Jo se, että Metsäliitto pelaa yhteistyössä noiden rosvoyhtiöiden kanssa, tekee Metsä Groupista samanlaisen rosvojengin.
    Osuuskunta syö ja kalvaa omistajiaan.

    Kolme suurta on kiskaissut voittoa joka vuosi pyöreät 2 Miljardia, joten niillä olisi varaa maksaa kaikille heidät oikeuteen haastaneille kympin motista takautuvaa hintaa, eikä se tuntuisi niillä ”missään”.

    Jätkä Jätkä

    Olen kyllä saanut kohtalaisen helposti ja kohtalaisen tarkasti hieman isommatkin puut Raivurilla tekemällä sahaukset puun takkaa, eli siis ”vänkärin suunnalta”. Usein menen jopa tuon ison puun ohi ja käännyn siitä – sahaan työntävällä terällä niin syvälle kuin menee, sitten vetävällä terällä oikealta puolen mielellään niin, että rungon vastapuolelle jää pitopuu, joka varmistaa, että puu ei kaadu sinnepäin, missä minä olen. Sitten pukkaan puun kumoon ja sahaan sen irti kannosta.
    Näin saan puun tarkasti siihen, mihin sen haluan.

    Toki jos noita isoja puita on enemmän, tai kerään niitä polttopuiksi, käytän Pikki-tilhiä, joka on niin kevyt, että se voisi olla taskussa raivatessa.

    200 millisellä terälläkin katkeaa täysin 15 senttinen puu ja 225 millisellä 17,5 senttinen puu, jos niin haluaa – ja ilman mitään kaatolovi pelleilyä.

    Jätkä Jätkä

    Toki kauppakirjan ehtoja rikotaan, jos selkeästi tukkia hakataan kuituun. Siihen on syynä tietenkin ostajan pituusvaatimukset, jotka voivat olla hyvinkin tarkkaan harkittuja.
    Mutta siinä voi syynä olla kuljettajan laiskuus tai ammattitaidon puute, eli kone ehdottaa pitkää tukkia ja se jääkin ainoaksi, koska kuljettaja ei osaa – viitsi arvioida latvuksen sisältöä.

    Jos on sovittu, että kaikki mitat ovat käytössä, niin se ei silti edellytä, että kaikkia pituuksia löytyy sumasta. Monet tukkirungot ovat kuitenkin sellaisia, että siinä näkyy katkaisukohta ja siitä se pitäisi katkaista, taikka lyhemmäksi.

    Kun metsurit tekivät tukkia, jotka mitattiin tienvarressa, oli helppo katsoa pituusmerkinnöistä, onko tukit tosiaan apteerattu vai vaan huidottu poikki miten sattuu.
    Aika usein oli vain pari – kolme mittaa isommassakin erässä.

    Kun hakattiin pystymitan perusteella esim tukkivoittoista leimikkoa, niin kaikkien tukkirunkojen hakkuutaksa oli tyvestä latvaan sama. Kun latvakuidut piti kasata kourakasoihin, mutta tukkeja ei, hakkasivat kaikki metsurit tukkiosuuden hyvin tarkasti tukiksi.

    Jätkä Jätkä

    Vähän pahan mallinen tuo lista, mutta en minä siitä näe männyn poikaoksakieltoa.

    Lista tuli niin pitkäksi, että siihen ei mahtunut muuta.

    Jätkä Jätkä

    MITTA- JA LAATUVAATIMUKSET 2015
    TUKKIPUU
    Minimimäärä puutavaralajeittain on 10 m3.
    Huomautus
    43
    46
    49
    52
    55
    MÄNTY
    X
    X
    X
    X
    X
    Maks. 55 cm tyvipäästä
    Huomautus
    43
    46
    49
    52
    55
    Tyvitukki
    X
    X
    X
    X
    X
    Oksaton, kyhmytön
    Maks. 55 cm tyvipäästä
    Huomautus
    43
    46
    49
    52
    55
    KUUSI
    X
    X
    X
    Maks. 55 cm tyvipäästä
    X
    X
    X
    X
    X
    Huomautus
    Huomioi pituudet
    58
    Maks. 75 cm tyvipäästä
    Kertopuu
    X
    Maks. tuore oksa 7 cm
    Poikaoksaa ei sallita
    34
    41
    46
    49
    54
    57
    Huomautus
    KOIVU
    X
    X
    X
    X
    X
    Maks. 65 cm tyvipäästä
    Läpimitta, cm
    Pituus, dm
    32 – 75,0
    Läpimitta, cm
    Pituus, dm
    16 – 21,9
    Läpimitta, cm
    Pituus, dm
    22 – 36,0
    Läpimitta, cm
    Pituus, dm
    Pituus, dm
    Läpimitta, cm
    15 – 40,0
    22 – 40,0
    22 – 65,0
    HUOM! Tukin mittavaatimukset vaihtelevat kuukausittain.
    Ota aina yhteys reviirin alueneuvojaan ennen hakkuun aloitt

    Jätkä Jätkä

    Terve. Millä systeemillä ootte kuivattaneet kastuneita raivuukamppeita. Täällä on edessä muutto kerrostalosta omakotitaloon ja enää ei oo pannuhuonetta käytettävissä siihen tarkotukseen. Nuo kamppeet tuoksahtaa välillä melkosesti ei niitä oikein asuintilohinkaan kehtaisi tuoda.
    Lähetetty: 10 min sitten
    Lähettäjä: yhistyksen metsuri

    Jos omakotitalon yhteydessä on autotalli, niin sinne kuivauskomero, jossa oma lämmitys – puhallin ja ilmanvaihto ulos.

    Pihasaunaan kuivausteline seinään ja kiukaan alle valkea, taikka saunomisen jälkilämpöön.

    Kuivauskomeron voi myös järjestää sisälle, samalla periaatteella kuin autotaliinkin. Suosittelen kaksia työvaatteita samaan aikaan.

Esillä 10 vastausta, 14,641 - 14,650 (kaikkiaan 15,483)