Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Missä pidät seuraavan paskanpuhumisluentosi? Olen valmis tulemaan eturiviin naurahaan röhönauruja.
Vain lehtivihreä antaa potkua puille, oksat lisäävät hieman kenttäkerroksen mädäntymista.
Runkopuu hajoaa niin hitaasti, että sadevesi ja tuuli vievät sen mennessään.
Järkeäkin olisi lupa käyttää.
Kun runkoluvulla 1800 ollaan päästy ilman kasvutappioita 15 metriä korkeaan metsään, jonka runkojen keskiläpimitta D 1,3 on jopa yli 15 cm, niin hakattaessa noista rungoista puolet pois, tulee varmasti enemmän kuin 30 kiintoa /ha.Huolellisesti tehdyt 4:n metrin ajourat vievät n. 1 metrin lisätilan verrattuna runkoluvun mukaiseen keskitiheyteen hakkuun jälkeen, joka on kolmen metrin luokkaa, eli kasvutappio kuittaantuu latvuksien saamalla lisätilalla, samoin juuristo saa ajouran varrella lisätilaa.
Oikein tehdyssä korjuussa on ajouran reunaan valitut puut kasvaneet paremmin kuin palstalla olevat, joten kasvutappiot voidaan minimoida hyvin pieniksi.
Jos harvennushakkuissa aina tapahtuu korjuuvaurioita, niin kannattaa kyllä vaihtaa toimijoita.
Mitä halvempaa sellu on sitä paremmin se tekee kauppansa maailmalle. Asia joka ei taas vaikuta puunhintaan koska koko sellun hintaan se vaikuttaa olemattoman vähän. Nyt luulisi nimenomaan lehtipuun kelpaavan.
Lähetetty: 14.09.2016
Lähettäjä: jees h-valta
Pisteiden keskiarvo:Ja mitä halvemmalla sellua myydään maailmalle, sitä vähemmän tulee voittoa.
Jessehän on täällä itkenyt joutuneensa myymään kuusikuitunsa samalla hinnalla kuin lehtikuitunsakin, ainoana lievennyksenä, että on saanut haavasta saman hinnan.
Eli kaikki kuitupuunsa hän on joutunut myymään haapakuidun hinnalla?????Jos kuusentaimia on istutettu tarkalleen ohjeen mukaisesti 1800 tainta / ha, niin ellei ole mukaan päästetty luontaisia taimia, niin kun kuusikko on 14 metrin korkuista, siellä ei takuulla ole 1800 runkoa, vaan luontaisesti on poistunut jonkin verran.
Vajaatuottoisuuden raja on suunnilleen ns. lakirajalla, joten metsänkäyttöohjeita kannattaisi seurata kohtuudella.
Puheet jostain 3000 rungon taimitiheydestä kannattaa nielaista ennenkuin niitä höläyttää ihmisten kuuluville.
Tuo Lintumiehen kommentti on vitsi. Onhan?
”Maan päälle jäävä lahoava aines ei suinkaan lisää typen määrää, vaan kuluttaa lahotessaan typpeä.
Ainoastaan kyntämällä puuaines maan sisään lisääntyy maahan sitoutuneen typen määrä.”Höpö höpö.
Lähetetty: 2 h, 47 min sitten
Lähettäjä: PuukiNimimerkki Puukin täytyy värväytyä Maatalousoppilaitoksille luennoimaa aiheesta.
Tähän asti niissä on opetettu, että Esim. puinnin jälkeen, kun oljet jäävät peltoon, pitää niiden takia kylvää typpeä jonkin verran enemmän, koska olkien mätäneminen köyhdyttää maan typpivarantoja.
Happea ei ole vielä kehoitettu kylvämään ”kotkoospeltoon”.Esitin jo aiemmin erään vaihtoehdon ensiharvennuksille. Sopii
niille, jotka haluaa kasvattaa pääasiassa tukkipuuta ja saavat
eh:n pikkutukit kaupaksi.
Ostajille huonosti kelpaavat pienet ja pienilpm:set eh:t on parempi harventaa lannoitteeksi, kuin jättää ryteiköiksi.
Lähetetty: 4 h, 37 min sitten
Lähettäjä: PuukiJos tavoitteena on raivauspuuston avulla lisätä puuston käytettävissä olevan typen määrää, on ajatus susi jo syntyessään.
Maan päälle jäävä lahoava aines ei suinkaan lisää typen määrää, vaan kuluttaa lahotessaan typpeä.
Ainoastaan kyntämällä puuaines maan sisään lisääntyy maahan sitoutuneen typen määrä.Tukkipuun entistä nopeampi kasvatus ilman kuitupuukoisena
hakattavan kasvatusta samalla kuviolla tulisi samalla sopivammaksi kokonaisuuden kannaltakin. Nykyinen kuitupuun hintahan ei juuri kannusta kasvattamaan
kuitupuuta alueilla, joissa tukkipuukin kasvaa kohtuullisen hyvin.
Lähetetty: 3 h, 46 min sitten
Lähettäjä: PuukiLoistava taktiikka. Kun sitä vielä hieman jalostaa, niin hyvä tulee: – Kannattaisi viljellä arvokkaampia puutavaralajeja ja niistä ihan järeimpiä sortimentteja.
Viime vuosina on Järeän – hyvälaatuisen kelohongan hinta noussut melko korkeaksi.
Niitä siis kannattaisi alkaa kasvattamaan, sanotaan vaikka 500 rungon hehtaaritiheydellä.
Ei tarvitsisi paljoakaan kasvatella kuitupuita.
Kun vain jostain saisi laadukkaita kelon siemeniä, joiden perimä olisi sekä laadun, että kasvunopeuden puolesta hyvä.Kyllä riittävä tiheys taimikonhoidon jälkeen on hyvin lähellä istutustiheyden suositusta.
Kuusella 1800 ja männyllä 2000 runkoa /ha
Jos pohja ei ole ihan metsätyypin ylärekisterissä, niin voidaan antaa parisataakin runkoa pois.Noilla lukemilla puut kasvavat sen minkä maa antaa periksi ja oikeaan rungon kokoon päästään ilman, että kasvu vielä kärsii.
Hiilidioksidi sitoutuu puuhun ja muuhun kasvillisuuteen tasan niin pitkäksi aikaa, kun se lahoaa pois.
Jos haluamme sitoa hiiltä puuhun, on se kuivattava, kannot kuorittava, ettei lahoa ja ehkä tienreunapajukot paalattava ja vietävä kuivaan varastoon.
Jos ja kun puuta poltetaan, vapautuu siinä oleva hiili ilmakehään.
Kun kivihiiltä poltetaan, vapautuu siitä samoin ilmakehään hiilidioksidia. Kivihiilenä maan uumenissa hiili olisi ikuisesti, eikä lämmittäisi ilmastoamme.