Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Taisi ne Jessen tuulikaadot olla Valtran alle kaatuneita riukuja, kunhan ”muisti alkaa toimia pätkittäin”.
Kuuttakymmentä tukkirunkoa et pysty tekemään edes viikossa.
Etkä ole kunnon tuulikaatoja ja myrskytuhoja nähnytkään kuin korkeintaan televisiossa.”Alkuperäiseen aiheeseen palaten; tässä eräänä talvena oli pystykaupalla myydyn avohakkuun siemenpuukoivujen poisto käsillä ympäröivien talviharvennusten yhteydessä. Ajattelin sitten reilun pelin hengessä ja hyvää lopputulosta silmällä pitäen käydä irrottelemassa tuulenkaatopuiden, joita oli kymmenkunta, rungot kannoista irti moottorisahan kanssa. Kun olivat monet maata vasten.
Runkojen päällä oli jäätä ja arvasin kyllä, että sen alla kivennäismaata. Huolimatta siitä, että valitsin sahaussuunnat tätä silmällä pitäen, ei yhtä katkaisua meinannut saada tehtyä ilman, että piti viilata. Muutaman rungon sahattuani alkoi alkoi jo hämärtää ja tuumasin, että jatkan seuraavana päivänä.
Kun pääsin aamuhämärissä palstalle, olikin jo siemenpuukoivut hakattu. Myös jäljelle jääneet tuulenkaatopuut oli otettu nätisti tyveltä poikki. Kuskin mukaan mitään ongelmaa ei ollut niiden teossa. Jäi vaikutelma, että moton ketju ei pienestä hiekasta säikähdä tai sitten olin osunut juuri hiekkaisimpiin tyviin moottorisahoineni.
Näitä kovemmasta raudasta tehtyjä teräketjuja taitaa olla myös moottorisahoihin, mutta ilmeisesti eivät ole juuri ammattikäytössä, kun teroitus ei viilalla onnistu ja kuitenkin tylsyvät ajan mittaan. Hiekkaisia puita satunnaisesti sahaavalle mökkiläiselle saattaisi kuitenkin olla hyvä vaihtoehto?!
Lähetetty: 21 h, 54 min sitten
Lähettäjä: Burl ”Tuulikaadoissa usein neuvotaan sahaamaan sen verran pitkään kantoon, ettei kanto pääse kaatumaan sahaajan päälle, kun tyvi katkeaa.
Vakuutan, että kivennäismaa varsinaisesti alkaa n. 30 sentin ”kannon” kohdalla ja sitä jatkuu 1,5 – 2 metrinkin päähän, jos huono tuuri käy.
Suosittelen katkaisemaan tuulikaadon tyven niin lyhyeen kantoon kuin mahdollista. Siellä varpujen ja sammalen suojassa pinta on yleensä puhdas.
Luultavasti Burlin konemieskin teki jyhyet kannot.
On myös mahdollista veistellä kuori pois katkaisukohdalta, sekin on parempi kuin sahata hiekkaan tai jopa soraan.Onkohan uudistusalalla tehty aikoinaan uudistusalan raivausta lainkaan! Perkauskannoiksi vaikuttaa yli viisisenttiset kannot melkoisen paksuilta.
Usein maristaan siitä, että ruotsissa on puun kantohinta alempana kuin suomessa, mutta miten on mahdollista, että ruotsiin viedään varsinkin pohjoissuomesta ja venäjältä asti puuta jatkuvalla syötöllä?
Kyllä ruotsin teollisuus ostaa paljon puuta ja haketta venäjältä ja baltian maista. Kuljetusmatka ei tuota ongelmaa, kun laivalla kulkee edullisesti.
Kerrotaan, että lapista viedään paljon ruotsiin nimenomaa Metsäliiton venäjältä hankkimaa puuta.Työssähän koululaiset ovat silloin, kun ovat koulussa ja oppitunneilla.
Olen joskus käynyt ammattikoulun auto-osastolla ja nähnyt, kuinka parinkymmenen oppilaan joukko on kutistunut alle kymmeneen jeppeen. Tosin tarpeeksi poissaoloja merkitsee sitä, ettei saakkaan todistusta peruspäivärahaa varten.Ennen oltiin vesoittumisen suhteen sillä kannalla, etää pitkä kanto hidasti ja vähensi vesoittumista, lahosi nopeammin kuin lyhyt ja oli uusinnan aikaan helppo ja nopea katkaista yksi hieman paksumpi, kuin kymmenen ohutta.
Tuo käsitys on tietenkin jäänne viime vuosituhannelta, eikä enää toimi, kun vesakkokin on oppinut sen kiertämisen.
Näihin aikoihin hyttyset ja paarmat ovat tosi kiusallisia.
Joskus olin kasvatushakkuulla läpi kuuman kesän ja tutustuin niihin, kuten muihinkin kesän riemuihin.
Tauot muodostuivat erinomaisen lyhyiksi juurikin niiden ötököiden takia.
Vetäisin aina tankillisen kerralla ja ensimmäisen merkin ilmaantuessa sammutin sahan ja tankkasin sen heti. Syynä oli pyrkimys välttää höyrylukko.
Ohovia naamaan ja käteen.Sitten juomaa ja viilausta: -Saha ja terä olivat niin kuumia, että polvien päällä täytyi pitää retkipatjan palasta eristeenä ja vasemmassa kädessä käsinettä, kun ei kärsinyt edes ohuella hanskalla pitää kiinni terästä.
Ja juomaa, makkaraa, leipää ja juomaa. Sitten saha käyntiin ja uusi tankillinen.Ei noita verenimijöitä kestä kauvaa hätistellä, eikä istuskelemalla tule palkkaa.
”Voisit ehkä syyskauden alkaessa esiintyä metsäkouluilla konsulttina aiheesta. Luultavasti kaikilla kouluilla aloitetaan syksyllä RS- hommat……..Joo voisin tarvittaessa mutta olen myynyt itseni nykyiselle työantajalle. eli sen kautta kaikki. Jos oikeasti opettasin niin menisi min.2 pv 1 päivä sahaa toinen metsässä. tekniikka. näkisi minkälaista ainesta nykysistä metsureitten aluista löytyy.
Lähetetty: 2 h, 27 min sitten
Lähettäjä: arto ”Sinä olet pestautunut jollekin firmalle? Onko sillä tekemistä HVA:n kanssa?
Koska en ole enää virassa, en voi sekaantua juttuun, mutta voisin ehkä jutella koulun linjanvetäjien kanssa asiasta.Viimeaikaiset oppilaat ainakin meillä ovat olleet n 80 prosenttisesti jämy-jätkiä.
Loppu-tapaukset ovatkin niitä, jotka ovat kouluun tulleetkin vain siksi, että pääsevät peruspäivärahalle.
Näyttää kyllä ammattioppilaitoksen jepet olevan päinvastoin, eli lusmuilijoita on 80 % ja kehityskelpoisia 20 %.
Nuo eroittaa siitä, että toisilla ei housut pysy ylhäällä ja energiajuomatölkki on toisessa kädessä, kännykkä toisessa ja ravaavat natsalla aidan takana jatkuvasti.Jos on rahnaa riittävästi, taikka hyvä luotto, niin siitä vaan.
Saattaa opetellessa kulua aikaa ja rahaa, mutta …
Hankintapuuna voi tietenkin yrittää puutavaran myyntiäkin, tuskin ostavat kuitenkaan alussa motomitalla.Täytyy tunnustaa, että pyörii minullakin jaloissa kaksi iinailmiöö ketjulla. Molemmat kyllä toimivat uutena, mutta en sahaillut niillä kuin satunnaisia pikkujuttuja.
Tuossa kokeilin toista narusta, ja tihkasee niin pirusti, että on tainnut kaasari vuotaa bensaa sylinteriin sen verran, että pitää ainakin tuulettaa tulpanreijän kautta ja vaihtaa bensat, jos haluaa käyntiin.
Jos joku ostaisi kaksi ehjää kiinalaista kakskymppiä kpl, niin luopuisin niistä ilomielin.