Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Kyllä arton taikatemppua tarvittaisiin ja kiivaasti. Taitaapi olla niin, että lähden opintomatkalle arton maisemiin. Sille reissulle voisi kyllä lähteä mukaan autolastillinen asiasta todella kiinnostunutta.
Minulla olisi käytettävissä seitsemän hengen auto, kahdelle vähän pienemmälle kaverille, taikka voitais mennä asuntoautollakin ja vaikka yöpyä matkalla, niin oppi menisi paremmin päähän.
Voitaisiin ottaa R-sahat terineen mukaan, niin saisimme myös oikeat viilausasennot ja terät kohdalleen. Minulla on jonkinlainen kuomullinen peräkärrykin.
Tuskin siitä ainakaan merkittäviä sanktioita tulee.
Meillä oli vastaava tilanne, jossa aikoinaan kaupanvahvistaja ei ollut hoitanut asioita ihan loppuun asti (vaikka oli sukulainen).
Kun aloimme myydä tilaa, asia selvisi meille ja välittäjä hoiti selventävän lainhuudon suitsait.
Mitään takautuvia maksuja ei tullut, joten homma sujui ainakin tämän välittäjän toimesta ihan ilman kuluja.
Paperit olivat Maistraatissa, ei Maanmittauslaitoksessa.Herra on hyvä ja hankkii oman motoketjun omien metsien hoitoa varten. Vai taitaa jo ollakin?
Kerroppa vähän kannattavuudesta ja mielellään tunnuslukuja meille, joilla ei ole ”sijoittamisesta” kokemusta.
PS. itselläni on yksi toiminimi lopetteluvaiheessa, olen sitä pyöritellyt 15 vuotta, joten ei konehommista ole tietenkään vielä paljon kokemusta. Sijoittelusta on kyllä paljon pitempään.” /Palvelut/Profiili/?userId=3297
RE: Kaikki mulle ja mieluummin heti.
Kukahan siitä olisi suurin hyötyjä jos jokainen saisi omistaa oman moton?
Lähetetty: 35 min sitten
Lähettäjä: Ammatti Raivooja ”Hyötyjiä olisi vain yksi ryhmä: Mototeollisuus ja kauppiaat.
Eräällä vakavaraisella metsänomistajalla on oma moto ja poika, joka on koulutettu motokuskiksi.
Hakkaa vain omia metsiä.
Kertoi tappiota tulevan koko ajan, mutta jälki on miellyttävä.Ala on aivan avoin, kuka hyvänsä saa alkaa tekemään hankintahakkuita omilla koneillaan, jos vaan saa rahoituksen järjestymään.
Kuitenkin on tilanne niin, että jos voittaisin Lotossa miljoonatolkulla rahaa, jolla pystyisin ostamaan motoketjun, en takuulla ostaisi sellaista.
Lähes kaikki muut sijoitusmuodot olisivat parempia, se on varma.Pintty on pesuaine, joka on tarkoitettu alkujaan karjavuojien desinfiointiin, esim navettojen kevätpesu, sikalan puhdistus aina kun ”vuoro vaihtuu” Broilerkasvattamon puhdistus samassa vaiheessa jne.
Ostin viimeksi sitä Agri – maatalouskaupasta, sitä oli siellä vaikka kuinka paljon.Voi hyvää päivää! Ei raivaussahan terää putsailla millään koskaan. Kaikki sellaiset höpinät ovat täyttä huuhaata.
Terä on puhdas ja kiiltävä, kun sillä sahaa. Siinä vauhdissa ei pysy mukana mikään, mitä ei ole hitsattu kiinni.
Kenttäsirkkelin terä on hieman eri juttu, onhan se metrinen ja haritus vain 0,3 – 0,4 mm. Se lämpiää nopeasti pienestäkin hankauksesta.
Raivurin terä vain kiillottuu.Kaupanvahvistajalla pitäisi olla paperilla kopiot, ellei, niin Maistraatissa muistaakseni sitten.
Selventävä lainhuuto teidän myös pitää hoitaa tilalle.Sen voi tietenkin laskea tuloksi, jos siltä tuntuu.
Joskus on muutamat metsurit olleet metsätöissä hyvällä marja-alueella ja keränneet työn ohella pari sangollista marjoja aina päivittäin.
Kertoivat sen olevan heille mainio palautumiskeino ja lisätulo tai talven varalle ruoan jatke ja herkku.Jos kyse on pihkan ja muun , puusta tarttuvan töhnän poistamisesta, niin tehokkain ja edullisin aine on Pintty.
Maataloudessa käytetty puhdistusaine.
Sillä esim kenttäsirkkelin terä puhdistuu välittömästi, eli terä lappeelleen, loraus Pinttyä ja levitys harjalla, väri muuttuu heti ja huuhtelu vedellä paljastaa puhtaan terän.
Puunjalostustehtailla sillä putsataan terät ja rullat, aine on vesiliukoista ja jotkut laimentavat seoksen jopa 10 % : seksi.
Minä olen käyttänyt raakana.
Pihkanpoistoon tehdyt aineet maksavat satoja prosentteja enemmän.Jos ostaa kympin pytyn, siitä voi myydä tuplahinnalla kavereille ja hekin saavat hyvää ja halpaa ainetta.
Taas kerran nähtiin, että kannattaa käyttää oikeita varusteita hommassa kuin hommassa.
Jos paita on tehty suunnistamista varten, niin miksi ihmeessä sitä pitäisi käyttää muissakin – oikeissa töissä?
Suunnisteletko sinä HVA:n raivaispuserossa? Tai onko sinulola suunnistessasi metsurin turvahousut ja turvasaappaat jalassa?
RS- hommissa käytät varmaan suunnistusjalkineita?