Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
On toki sahan tasapainotus tärkeä, eikä se saisi olla tyhjälläkään tankilla etupainoinen.
Itse haluan terän olevan ilman käsiä vielä tyhjänäkin noin puoli metriä irti maasta.
Hankalassa maastossa olen joskus pitänyt sahaa vaakasuorassa. Kun kädet laittaa kahvoihin, niin jo se laskee terää alaspäin.
On toivotonta sahata laitteella, jota pitää koko ajan kannatella käsin.arto.
Tekisit kunniakkaan teon, jos kertoisit meile tyhmille, miten sinä teet terän niin ylivoimaiseksi, että se leikkaa koko viikon ilman viilausta – ja leikkaa todella hyvin.
Melkein kaikki keskustelijat varmaan haluaisivat oppia viilaustavan, jolla tuollaisiin suorituksiin pääsee.
Viitsisitkö auttaa meitä tietämättömyyden kourissa kärvisteleviä?Kyllä kunnolla kiveen sahattu terä työllistää peltiterän viilaajan niin pitkäksi aikaa, että viilaus taitaa olla liian huonoa ansiota.
On eri juttu, jos on teroituskone, jolla sen saa hyväksi.
Kovapalaterää ei kannata alkaa kunnostaa, jos kunnollinen kiveensahaus on tapahtunut, koska pakoista on kärjet murtuneet pois ja osa paloista irronnut.
Terähuolto ottaa jo yhdestä palasta sen verran, että hionta sen lisäksi maksaa jo palaterän hinnan.Taidan ostaa palaterän ihan kokeeksi, mutta todellakaan en pidä kahen minuutin teroitusta kahden tunnin välein kovin suurena ajanmenetyksenä, kun sen aikana tulee kyllä palutumistaukoa muutenkin.
Sen kuitenkin takaan, että teroittamalla kahden tunnin välein ja sahaamalla aina todella terävällä terällä jopa tankillisellakin saa joka kerta enemmän alaa valmiiksi.
Miksi joidenkin on mahdoton käsittää tuota asiaa? Tuntuu ihan siltä, että heillä ei ole mistään minkäänlaista kokemusta.Seurasin vuosikymmenet erästä pellonmetsitysprojeksia. Kuuselle oli istutettu ja sijainti oli Toisveden rannan tuntumassa, eli ei pitänyt olla kovin hallanarka.
Heti kun kuuset alkoivat näkyä heinän seasta, ne paleltuivat.
Metsänreunassa näkyi metsän antama suoja, mutta keskipelto meni uusiksi.
Aluetta täydennettiin useita kertoja ja sen reunat alkoivat nousta, mutta keskusta ei.
Parikymmentä vuotta kului ja aukkoon istutettiin männyt. Nyt siinä on metsän alku, mutta hintoihinsa tuli.Verhopuustoa kannattaa käyttää hallanaroilla paikoilla, ei muualla.
Veikkaan, että tänä keväänä meni monen kuusikon vasta istutetut taimet uusiksi.
Reikäperkaus auttaisi hallaa vastaan samassa suhteessa kuin verhopuustokin. Kannattaa muistaa, että verho – lehtipuut kattavat optimitapauksessa 70 % pinta-alasta.
Se ei vie kuusentaimilta pituuskasvusta mitään, eikä se olisikaan verhona kuutta vuotta pitempään. Jos sillä säästäisi edes kaikki paleltumisesta johtuvat runkovauriot, se olisi jo ihan hyvä juttu.3120 merkinnee sitä, että koneessa on n. 120 kuutiosenttimetriä?
Se on kyllä paljon, enkä usko, että olet sen rankahommia varten ostanut.
Saha sopii suomessa LocoSol – sahaustelineeseen, jossa sahataan puuta halki pituussuuntaan.
Meillä on tuo pukki ollut jo vuosia ja sahana olemme käyttäneet Tilhin saman kokoluokan sahoja.
Teroitus niissä terissä on erilaiseen kulmaan, mutta sillä ketjulla voi kyllä kaadellakkin tosisuuria puita vaivattomasti . Terälevyjä saa eri pituuksia, mutta pisin laippa meillä on n. metrin pituinen.
Kun sillä kiertää puun tyven, ei takuulla jää tappia keskelle.Jostain kumman syystä timpurit eivä koskaan sahaa sirkkeleillään maihin eikä kiviin. Miten ihmeessä he pystyvät välttymään siltä?
Menetitkö haapoja, vai kärsivätkö ne vain?
Hybridihaapaa voi menestyksellä kasvattaa vain, jos vesitalous on kunnossa.
Kyllä talousmetsä voi tuottaa myös virkistystä, esim. Trial- ajoreittejä, taukotupaa ja saunaa lohilammen rannalle, ei talousmetsän tuotto ja arvo siitä ainakaan laske.Jos on paljonkin kuusentappeja poistettavana ja tarkoitus on, ettei kantoon jää eläviä oksia, on kannon yleensä oltava matala.
Aina ei viitsi madaltaa sitä monena pätkänä, vaan suhauttaa hieman summassa. Siinä pitäisi vissiin tehdä ”ennakkoraivaus”, että voi kovapalaterällä sujuvasti sahailla?
On kyllä löytynyt kuusen oksilta jopa mursketta, jonka jälki näkyy yleensä hampaassa – parissa.Voin kuitenkin kertoa kovapäisimmillekin sellaien tiedon, että minulla on kyllä rakennussirkkeli, pöytäsirkkeli ja pari katkaisu / jiirisirkkeliä ja kyllä niidenkin kovapalterät ovat tylsistyneet käytön myötä.
Samoin käsisirkkelin terät tylsyvät, vaikka vain yhdellä sahailen esim kattopeltiä ja alumiiniprofiilia.