Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Erdogan on myös niitä DA-tyyppejä. Saattaa nuoleskella Pulterin … Ihmetellä voi, miten Turkki on myynyt taistelulennokkejaan Ukrainalle? Raha kylläkin on tietysti ollut ratkaisevassa roolissa… EU:niin Turkki on yrittänyt kiivaasti, mutta haaveeksi on jäänyt.
Taitaa Turkkia kaivertaa vieläkin se, kun Ruotsin sotajoukot – kärkiryhmässä Suomalaiset Hakkapeliitat riehuivat Turkin sodassa.
Voi olla, että sahauksessa on nyt useamman vuoden voittoputki, mutta tilanne on vuosikymmenten aikana ollut, että kymmenestä sahausvuodesta seitsemän on mennyt tappiolla tai käytännössä nollatuloksella.
Mutta: Sitten kun on tullut, on tullut reippaasti tulosta. Oikein tehokkaalla sahalla tavaraa tulee niin nopeasti, että tukkiakin pitää tulla erittäin nopeasti. Raaka-aine pitää maksaa myyjälle ja hankintaketjun kulut myös -ennenkuin tukit ovat vientikunnossa. Keskimäärin rahojen tulo vientimaasta kestää lähes vuoden (9 kk), joten toiminta sitoo pääomaa rutkasti.
Uutta investointia on tehtävä jatkuvasti, mikäli on varoja. Isoa sahaa ei kukaan osta täydestä hinnasta, hyvä esimerkki on Vilppulan saha, jonka Metsäliitto ”osti” Korppoon veljeksiltä ja kauppasummasta taitaa vieläkin olla puolet saamatta.
Haarapuissa on haara sahattava pois. Siitäkin voi saada vielä kuitupuuta.
Ei savotassa puumäärään vaikuta paskan vertaa, jos pahat muhkurat jne leikataan vain pois ja hylkypala jää metsään.
Jos kyseessä on oikein todellinen varistenpolkema puusto, ei niitä tarkka puunmyyjä VOI myydä kuitupuuleimikkona motohakkuuna, vaan ne on tehtävä M-sahalla taikka energiapuuksi karsimattomana rankana. Kunnollisessa hakkurissa oikenee mutkat ja haaranperät, eikä oksakiehkurakaan ole haitta.
mehtäukko:”Ja mikä on motomitan vaihto-ehto?”
Vaihtoehto on: Ei motomittaa, vaan kuormainvaaka tms. Motomitta on oikein tehtynä riittävän tarkka ja edullinen mittaustapa. Moton tietokoneessa on valmiudet käyttää sen laskutaitoa laajemminkin.
Kuitupuun tehdasmittaus on vähän niin ja näin. Kätevän autokuskin kuormissa puu turpoaa matkalla.
Jos puhutaan puutavaran mittauksesta, niin upotusmittauksen jälkeen tarkin mitta saadaan sahan mittalaitteilla, jotka lasereilla pyyhkivät tukkien pintaa, vasta seuraavana on Moton käytännössä karsintaterillä tekemä mittaus. kun terät jokatapauksessa vuolevat kuorta, taikka vetorullat uppoavat enemmän ja vähemmän puuhun, on niiden mittaustulos aina sarjaa ”noin”. Tukkien pituusmittauksessa on keppien käyttö jäänyt jo viisikymmentä vuotta sitten historiaan, mittanauha (metsurinmitta) on kesitty joskus silloin. Paksuusmittaus latvasta antaa lähinnä likiarvon – varsinkin pölkyn kartiokkuuden osalta, mutta muutenkin tukit ovat enemmän tai vähemmän soikeita, eikä mittaus kahden sentin luokissa ole tarkka muuten kuin isoissa määrissä. Läpimitta pitäisi mitata pituuden puolivälistä Tallmeter-mitalla. Mieluiten millin tarkkuudella.
Motomitta on kuitenkin ”ihan hyvä” oikein käytettynä. Kun sama puuerä mitataan viisi kertaa, tulee viisi erilaista tulosta, paitsi upotusmittauksessa.
Gla: ”Ranskisten ruostemaine on peräisin 60-70-luvuilta. Nykyaikana pahimmat ruostujat ovat olleet mm. Mersuja, Opeleita, Fordeja sekä Mazdoja.”
Varmaan nuo mainitut ovat hyviä ruostumaan, mutta Ei Ranskisten maine ole kauheasti parantunyt vaikka jo vuosituhat on vaihtunut. Pösö 208 pehmeni pelleistään niin, että se meni kaverille, joka osasi hitsata peltiä ja jolla on kaarisakset ja pellintaivuttamiseen vehje, tekee kyllä kätevästi esim kynnyspellit. Siinä Pökötissä oli myös se Pökötin ja Citikan tyyppivika, eli taka-akselin jouston laakerit sököt. Ainoa lääke vaihtaa koko akseli. Toinen saman ikäluokan Citikka, lahosi samoista paikoista, se on ollut jo pitkään paalissa. Ei enää Ranskalaisia!
