Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Jos laskettaisiin rehellisesti kaikki talousvaikutteet, jotka Venäjän puutavaratuonninlla on, niin tuonti pitäisi lopettaa ”justiinsa”. Sama määrä olisi hakattavissa kestävää metsätaloutta noudattaen Suomesta. Työt koneurakoitsijoilla jopa vain lisääntyisi.
Kumipyöräkuljetukset siirtyisivät omille kiskoille tai mahdollisesti kotimaisille liikennöitijöille. Puutavaran tuottajat ( metsänomistajat) maksaisivat pääomatuloveron myynneistään Yhteseen kassaan, kuten myös kaikki liikennöitsijät / urakoitsijat. Myöskin ALVit kertyisivä (poisluettuina joovaanin osuus).
Uskon, että vaikutus Suomen kansantalouteen olisi mykistävän suuri.
Jos teollisuus vielä silloin itkisi puupulaa, sen täytyisi korottaa jalostusastetta, jolloinn samaan tulokseen pääsisi vähemmällä raaka-aineella.
Ja metsien kasvukyky vain parantuisi.
Puuki. Oletko ihan varma, että kuusella ei ole sydänpuuta?
Jos ei ole, niin se on sitten sydänpuun osalta ontto. Jos kuusi on tyvileikoltaan 65 cm, niin siinä on ihan helposti 45 cm sitä kuollutta puuta, joka on huomattavasti kuivempaa. Jopa koivussakin on sydänpuuta, vaikka se ei erotu mitenkään pintapuusta.
Pavekka. Hammas on suunniteltu sen muotoiseksi, että kiertyessään kärkipyörän tai vetorattaan yli purupiikki tulee ”ulos” juuri oikean määrän, edellyttää tietenkin sitä, että ketju on kunnossa, eikä liian löysällä.
Kaikesta huolimatta: Nykyiset merkkiketjut ovat pääsääntöisesti riittävän hyviä, kunhan ne pitää terävinä. Kun saha leikkaa niin ahneesti puuta, että sitä ei tatvitse vähääkään painaa, vaan uppoterällä sahattaessa jopa hieman pidätellä, on vaikeaa uskoa, että se jotenkin voisi leikata enemmän.
Suurin ero eri ketjujen välillä on leikkuuhampaan muodossa, eli kylmästi: teräväkulmainen ketju toimii eri tavalla esim karsinnassa, tarkassa sahauksessa kuin perinteinen pyöreäkulmainen ketju. Henkilökohtaisesti pidän pyöreäkulmaista helpompana esim karsinnassa, kun se ei tunge puuhun pyyhkäistäessä niin voimakkaasti. Tarkoitushan ei ole kuoria puuta silloin, kun se menee teollisuuden käyttöön.
Nykyhinnoilla (toisin paikoin)- varsinkin karsitusta rangasta saa sen verran hyvää kantohintaa, että se kestää vertailun pelkkää kuitupuuta sisältävän leimikon nettohinnan kanssa. Meneehän siinä samaan tuuttiin myös ensiharvennuskuitu, josta runkotilavuudesta kolmasosa jäisi kuitenkin metsään.
Energiasavotassa ennakkoraivaus on kuitenkin periaatteessa pakollinen työ, joten alueilla, joilla energiaa ei juurikaan kysytä, jäänee kantohinta muutamaan euroon, vääntää sitä sitten kuinkapäin tahansa.
Jokainen aivan varmasti käsittää, että puuston, jonka keskijäreys jää vaikkapa alle 30 litraan, on liian hidasta työstää koneella, joka on mitoitettu jopa avohakkuulle. Ei oikein saa riittävästi puuta työvuorossa.
Jos hyvää jälkeä tekevä konekuski raplaa työvuorossa 1500 runkoa / joka päivä, Niin aikamoinen on tahti minun mielestäni, eikä siti puuta kerry kuin 45 kiintoa. Jos vuoron tulos jää tuohon, niin sitä voisi verrata siihen, paljonko koneen pyörittäminen kahdeksan tuntia maksaa kaikki kulut huomioiden. Pelkästään kuljettajan palkka kuluineen lähentelee kolmeakymppiä/ tunti, polttoainetta menee – sanotaan nyt 15 litraa + muut juoksevat kustannukset. Eppäilen, että kustannukset pyörivät reilusti yli 50 €urossa, mutta jäävät alle satasen / tunti.
Taitaisi keppimetsät jäädä suurimmalta osalta koneurakoitsijoita hakkaamatta ja ajamatta, jos palkaksi luvattaisiin, että ”Saat hakkaamasi puut”.
Sinänsä Hexa ei olisi mikään iso investointi: -Pari ketjua ja viila. (Miksi tuollainen paketti?)
En kuitenkaan usko, että siitä mitään pitempää riemua repeisi. Sitä olen hieman ihmetellyt, että päältä teroitettava ketju ja teroitusjärjestelmä ei ole lyönyt itseään läpi, koska se olisi tosissaan pätevä sydeemi oikein käytettynä.
Jo aivan terälaitteiden esiintuloaikaan ( minulle v. 1969 ) – oli esitetty teroitin, joka asetetaan sahan purusuojaan ja teroitus tapahtuu nappia ja kaasua painamalla. teroitus noin sekunnissa. Terä on myös sellainen, että jos vaikka sahanterä osuu sahatessa kiveen, se vaurioituu vain aivan pinnasta ja teroitus poistaa hetkessä vaurion.
Itse teroittelin ketjuja lattaviilalla, koska silloin minulle ei löytynyt mistään tuota teroitinta. Samalla hiomiskerralla aina säätyy myös syvyydensäätöhammas.
Jos sahassa on ylimääräistä tehoa, voidaan lastun paksuutta lisätä pyöröviilalla ja se toimi vaikuttaa ketjun loppuun asti.
Sahasin sellaisella ketjulla Tampereella SM-kisoissa, kyllähän se leikkasi makeasti, mutta muuten kisat eivät menneet putkeen. (Tosin minulla oli aivan muut asiat mielessä sillä kertaa).
Kehitys kehittyy. Stihlin porukat ovat ”keksineet” kuusikulmaisen viilan, joka ei toki ole maailman ensimmäinen.
Viialan viilatehdas lanseerasi jossain vaiheessa myöskin kuusikulmaisen viilan, joka oli sikälis erilainen, että se oli kuin lattaviila, jonka reunat olivat hokitettu, mutta kahteen kulmaan. Elikkäs siinä ei ollut liukupintoja, joten sen käyttö vaati hieman myös osaamista.
Teräketjuna käytettiin Oregonin teräväkulmaista – matalammalla hampaalla varustettua ketjua, jonka tyyppi oli LP. Jotkut ovat sen ristineet uudelleen Talttahampaaksi, vaikka minusta siinä ei ole mitään talttamaisuutta.
Samoihin aikoihin Viiala kauppasi muotoviilaa, jossa oli kaksi tasaista sivua ja kaksi kourumaista sivua. Sillä sai tumpeloisempikin viilari syvyydensäätöhampaan säilyttämään alkuperäisen muotonsa.
Sellaisen Tilhin plagiointiosasto varmaankin ”keksii” seuraavaksi?
Metsuri mopokuski:”Keski-suomessa todella hyvä talvikorjuukausi on kuukausi vähän reilu, joinaan vuosina ei sitäkään. Vaikeaa on siinä ajassa tehdä vuoden puut teollisuuden käyttöön.”
_Toki pitää paikkansa, mutta on olemassa Talvikorjuuta ja on olemassa ”Talvikorjuuta”.
Kun maat ovat kantavia jäätymisen ansiosta, on lunta ja pakkasta, niin toki puhutaan perinteisestä talvikorjuusta.
Nyt kun moni talvi on jäänyt lähes tulematta, on sävellajia muutettava ja katsottava tyvilahon kannalta, onko talvikorjuu mahdollista.
Kun konekalusto on sellaista, että se ei normaalissa metsämaastossa paina raiteta yli kymmenen senttiä syviksi ja ajouraverkosto suunnitellaan niin, että samoja jälkiä ei poljeta moneen kertaan – ainakaan kuormalla, lienee tekninen puoli kunnossa?
Kokemus on näyttänyt siltä, että kun talvikausi on päällä ja pakkastakin on, ei kuusikossakaan kuorivaurioista lähde laho etenemään mihinkään suuntaan. Sama juuriston kuorivaurion kohdalla, kuten myös jonkun katkenneen juuren kanssa. Syynä lienee se, että talvella ilma on puhdasta itiöistä ja paljastunut puuaines ehtii pihkottua ennenkuin itiöt lentävät siihen.
Tämä on nähty esim kirvesleimauksien aikoina: Kun pilkat on hutkittu kesäaikaan, mutta puut on syystä tai toisesta jäänyt hakkaamatta, on ”leima näkynyt kannossa jo kolmen vuoden kuluttua”. Kun leimaus tehtiin talviaikaan, ei myöhemminkään tehdyssä hakkuussa löytynyt lahovikaa, ei värivikaa, mutta pilkan kohdalla puuaines oli pihkoittunut jopa kämmenen kokoiselta alalta.
Jos metsien käsittely ei kestä päivänvaloa, ei silloin Mo tarkastajia kaipaa. Tarkastajia tarvitaan tollojen ja Joo- / Jeesmiesten räpellyksiä valvomaan, mutta niitä taitaa olla niin paljon, että tarkastajia pitäisi olla moninkertainen määrä.
Kehitys tosin näyttää kehittyvän siehen lajihin, että metsämailla kannattaa kasvattaa vain lyhytkiertoista ”lihivikkoa”, joka vetäistään parinkymmenen vuoden välein energiapuuna aukoksi ilman mitään uudistustoimenpiteitä. Antaa tulla sitä mitä tulee parhaiten. Kun joku MT kasvaa törkyä parikymmentä kuutiota vuodessa, niin parissakymmenenssä vuodessa polttokelpoista tavaraa on 400 kiintoa / ha ja kun siitä maksetaan sama hinta kuin laadukkaasta kuitupuusta, niin se on järkevin ratkaisu Mo:n kannalta.
Turvesuolle siis tervalepän taimia kasvamaan, jos ne menestyvät hyvin, niin pian ( 40 v:n kuluttua)- on metsätyyppi OMT, tai jopa OMAT.
Tervaleppä on aika arvokas puu, kunhan sen runkomuoto ja järeys on hyvä. Huonekalupuuna kovasti kysyttyä, mutta sitä pitäisi olla aina vähintään rekkakuorma.
