Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Anneli. ” En toki eppäile, vaan äimistelen! Metsäharjoitteluaikana hakkasimme päätehakkuuta varmaan 3 kk ja saanto oli se sama eli reilu tuhat mottia.Meitä oli metsässä sentään 3 harjoittelijaa sekä yksi metsuri.”
-Eppäillä aina soppii, mutta ”Ne on eri miehet, jotka ruumiita tekee – ja eri miehet, jotka niitä pesee”!
Kerran meiidän piti suunnitella MTI-opiskelijoille halontekokoulutusta. Meitä oli kaksi ”jätkää” ja kolmas oli suht vähä alalla ollut MTI. Minä sanoin, että olen niin vähän tehnyt halkoja, että…. Toinen jätkä sanoi samaa. Nurempi kaveri sanoi, että hän hallitsee homman; ”Meidän kurssi teki Kurussa opiston aikaan yhdessä talvessa 600 mottia halkoja” (16 hengen porukka) Minä: Kyllä minäkin ainakin sen verran – yksin!
Kun väljennyshakattua kuusitukkimetsää, jonka lyhimmäkin puut ovat yli kolmenkymmenen metrin korkuisia, joista tulee säännöllisesti vähintään 5 pitkää tukkia ja latvasta juuri ja juuri parimetrinen kuitu, ja tahti on sellainen, että tankillisella tulee n. kahdeksan runkoa ja tankillinen kestää 45 – 50 minuuttia, niin jos fysiikka kestää, joka arkipäivä tulee aika paljon valmista. Tukkeja ei ole koskaan kasattu.
Yhden päivän saaalis voi olla joskus joillakin todella kova, mutta siihen se sitten jääkin. Kävin Etelä-Ranskassa tutustumassa Suomalaisen urakoitsijan toimintaan. Hän oli pesinyt siellä silloin jo 16 vuotta ja hänellä oli ollut lukematon määrä Suomalaisia metsureita kaatamassa – ajouraväli 60 metriä – Sieltä
keskivyöhykkeeltä puita ajouraa kohti, jossa moto pui latva edellä Tammea ja Pyökkiä.
Oli kesä, eikä silloin saanut hakata muita kuin niitä ajouria. Halusin kokeilla, millaista sitä Tammea ja Pyökkiä oli tehdä, kun puhuivat, että se on niin kovaa, raskasta puuta se kyllä on. Runkojen maksimikoko oli 300 litraa. Hakkasin pari ajouraa (Ampumauraa) ja ajoin ne metsätraktorilla tien varteen samana päivänä. = Rekkakuorma! Kun tulin asuinterminaaliin, oli siellä Urakoitsija, kaksi rekkakuskia ja kaksi metsäkonekuskia. Urakoitsija komensi porukkaa: ” Lakki – Päästä, polvistua pitäisi!”
Pajuko se nyt on ongelma peltoheitoilla?
UTU-ruisku, jolla levitetään sumun kaltaiseksi hajoutettua mikropisaraa tuulen vietäväksi. Kerralla leviää 10 -20 metriä leveä kaista ja kuten ”kaikki” tietää, paju ei nouse sieltä vuosiin. Seuraavana kesänä tilskitään kuusentaimet hyvin hintelässä kunnossa olevaan ruohikkoon ja parin vuoden kuluttua siellä on metrinen kuusentaimikko.
Jokatapauksessa ammattiversio kannattaisi ostaa. Riittävä kokemus on noista maatilamalleista, tosin esim oppilaitokselle ei niitä hankittu, maahantuoja niitä jakoi lähinnä meysänomistajakoulutukseen tyrkylle.
Varmin, yksinkertaisimman tekniikkansa takia on n. 50 kuutioinen Echo. Tilhin 201 -hintakin sen jo kertoo, että se on tosi-vehje. Nythän on sitten jäljellä vain ruotsalaiset, joista Jonssia saa ehkä, mutta sen pitää olla ammattimalli. Huskulla lähden pienimmästä ”Oikeasta ammattisahasta”, eli 550 mallista sähkölämmityksellä.
Jos puhutaan sahan käyttöiästä, niin Pessisen sahaukset ovat sahalla kuin sahalla jääneet vähiin. Kun tein urakkahakkuuta, sahasin kuusitukkimetsää jopa yli 1200 kiintoa neljän viikon aikana, eli se Pessisen 1500 kiintoa tuli viidessä viikossa. Sinä aikana kului loppuun kaksi ja puoli teräketjua (En sahaillut maihin enkä kiviin) Saha kesti järjestään yli kaksikymmentä teräketjua, 5 -6 merkkilaippaa, kymmenkunta vetorissaa – samoin sytytystulppaa. Sahoissa oli kolmen kuukauden takuuaika, mutta ne kestivät yhtä hyvin kuin parhaat nykymallit.
Yleensä turvesuot on tasaisia, Niistä on ehkä jyrsitty jopa yli viisi metriä turvetta ja sitten kun alaraja on tullut vastaan, on lopetettu. Toisin paikoin piäisi laskuojaa louhia pitkästi ja syvälle, että Raudus menestyisi.
Kun suoalue on tuhansia hehtaareita, on hylätyn suon hoito aika iso juttu ja työmaa.
AMMATTIMIES: ”MINÄ OTIN PIISKAT JOKAN,PÄIVÄLTÄN KUIN OLIN NUORI,SEKÄN HUIPUN TIKISÄ.”
Älä valehtele. Ikinä ei hakkuulla ole maksettu mitään ”Piiskarahoja”. Joitakin yksinkertaisia on kusetettu maksamalla heille alitaksoja ja joistakin pikkuhommista oikeaa taksaa – Siinä on sitten kuviteltu että on piiskaraha!
Puuki. Etelä-Pohjanmaalla on turvesoita istutettu raudukselle, eikä niillä ole latva juurikaan yli kymmenen metrin noussut. Samoin Leivonmäellä kokeiltiin raudusta – ei onnistunut.
Kun pohjavesi pitää saada vähintään kahteen metriin, tekee se metsittämisestä aika haasteellisen.
Paras lienee hieskoivikko pioneeriksi ja sen alle kuuset.
On hyvä, että tunnetaan liikennesäännöt ja tiedetään myös pyöräilijöiden oikeudet. Hyvin usein näyttää kuitenkin siltä, että ne ovat pyöräilijät, jotka eivät jousta oikeuksistaan tippaakaan. Asiaan pitäisi saada parannus, joka olisi mielestäni liikennekasvatus. Se sivutuotteena pitää olla polkupyörien rekisteröinti ja vakuuttamspakko. Niiden avulla voisi pientareita levittää ja pyöräilyteitä rakentaa, kun polkupyöräilijät osallistuisivat tienrakennuskustannuksiin.
Turvallisuus lisääntyisi, polkupyörävarkaiden toiminta vaikeutuisi ja liikenne muuttuisi turvallisemmaksi. Ei ole kenenkään etu, että kaikki liikenteessä pitävät kynsin-hampain kiinni ”oikeuksistaan” – senkin uhalla, että itse vammautuisivat tai jopa kuolisivat.
Rauta-PK vastasi melko tarkkaan Tuomaskuonaa, jotka molemmat ovat terästeollisuuden sivutuote ja paljon käytetty maataloudessa maanparannukseen. Prosessissa käytetään myös kalkkia, joten tuotteen käyttö vastaa myös kalkitusta.
Se, että Tollo ei ole koskaan kuullutkaan, ei ole ihme. Päinvastoin, jos joskus olisi kuullut ja ymmärtänyt, olisi se maailman ihme.
Kyllä jonkin ”pirunpellon” metsittäminen ajamalla siihen maata, on ihan ”hullun hommaa” niin kauvan, kun meillä on peltoheittoja, soranottoalueita ja vanhoja turvesoita hoitelematta.
Turvesuot olisi käytettävä tavalla tai toisella ympäristöystävällisesti jatkossa ja minusta sen kustantaminen on turpeen noston tehneen yrityksen tehtävä. Rauduskoivu ei ole vielä menestynyt turvepelloilla, eikä -soilla. Sen kanssa on turha tuhrata. Vaihtoehtoja on vain : Hieskoivu tai mänty.
Koneyrittäjillä on tiukat paikat, vaikka lainojen korot ovatkin matalammat kuin ”silloin ennen”.
Kaikki kilpailutetaan ja käytännössä halvin tarjous voittaa. Kun yksi yrittäjä lopettaa, tulee toinen tilalle ehkä avustuksen – Starttirahankin turvin. Velkaa tulee pirusti ja se pakottaa tekemään vielä hieman halvemman tarjouksen.
Moni koneyrittäjä on sanonutkin, että jos saisi koneet myytyä niin, että saisi ”Omansa pois” – niin lopettaisi koko homman.
