Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Joo vaan:”siellä ei kuitenkaan korjuun kustannuksia kierrätetä ”tukun” kautta, niin kuin Suomessa tehdään. Virossa on enemmän maksuvaraa puusta.”
Miksi ihmeessä sitten Suomesta viedään tukkia Viroon 70 € kuutio ja sieltä tuodaan samanlaista tukkia Suomeen 110 € kuutio?
Siis Suomalaisella teollisuudella on enemmän maksuvaraa Viron puusta, kun se maksu menee Viroon?
Tämä täytyy olla Joo-Miehen mielenterveyden ongelma, muuten se ei voi olla selitettävissä. Annetaanko sinulle siellä edes vettä tarpeeksi?
Lasse:”Minä ainakin pidän luotettavampana motomittaa mitä pystymittausta joka on enempi ja vähempi silimämäärästä arviontia. Jätkän ainakin pitää katsoa tuo ylläoleva video ja päivittää tietonsa nykyaikaan.”
Lasse. Ei mitään uutta auringon alla. Tuolla tavalla Jätkä on tehnyt kontrollimittauksia jo herra ties kuin kauvan. Mitä ihmeellistä Lasse on tuossa näkevinään? Kyllä meillä on ollut elektroniset mittasakset jo varmaan kolmekymmentä vuotta sitten ja niistä monesko sukupolvi on nykyään käytössä? En sitä tiedä, mutta koulun museossa on jo muutamat erilaiset…
Käytännössä puita ei saisi valita tuohon tapaan, vaan ne pitäisi olla, kuten paljon tarkemmassa pystymittauksessa on, että ne tulevat ylöskirjausjärjestyksessä, taikka linjakoealamittauksessa sattuman sanelemana.
Jos Lasse on luullut, että pystymittaus perustuu silmävaraiseen arvioon, niin saanen korjata: Kaikki perustuu mittaukseen.
Mehtäukko. Pystymitassa oli kuitenkin isommissa leimikoissa alue jaettu lohkoihin, joissa jokaisessa otettiin omat koepuunsa. Koepuita otettiin, esim kuitukokoisissa puissa joka 20:s runko, tukkikokoisissa 15 luokan puissa joka 15:s puu 17 luokassa samoin , 19 sentin luokka samoin, 21 sentin luokka joka 12:s puu, 23 sentin lk samoin, Jne, kunnes 31 cm:n luokasta alaken kaikki puut olivat ”koepuita.
Mutta kun kuvion raja tuli vastaan, pantiin siihen sininen nauha = lohkon raja – ja kaikki alkoi alusta.
Upotusmittaus on vain kontrollimittausta varten, jolla pidetään mittaportin kaverit varpaillaan. Ei mittaus sinällään ole kallista, mutta aika hidas se on esim Äänekoskella ei yhdellä upotuspaikalla ehdi, eikä ehdi kahdellakaan – niitä pitäisi olla ainakin parikymmentä ”Vedessä punnituspaikkaa.”
Suurin osa ei käsitä, kuinka upotusmittaus toimii, mutta kyllä se toimii.
Joo vaan:”Virossakaan ei tehdä pystykauppaa kuin yhden prosentin verran. Siellä tehdään toimituskauppaa, eli puutavarayhtiöt eivät ole kotiuttamassa korjuun rahoja, niin kuin Suomessa tehdään.”
Mitä tuosta pitäisi päätellä? Tietenkin sen, että toimituskaupassa korjuukustannukset ovat se osa, joka nostaa puun hinnan pilviin verrattuna vaikkapa Suomen tehdashintaan. Virossahan esim työvoimakustannukset ovat paljon pienemmät kuin Suomessa. Koneyrittäjät siis riistohinnoittelevat työnsä ja teollisuus tyynesti maksaa!
Miksi he eivät osta Suomesta kaikkea tarvitsemaansa puuta?
Anneli. Motomitta ei ole tarkin mitta. Varmaan sinäkin olet nähnyt puupinoissa paljon kuorettomia kohtia pölkyissä. Varsinkin alkukesällä puut kuoriutuvat melko pahasti hakkuukoneen syleilyssä. Silloin mittalaitteita säädetään , että osittainen kuoren poistuminen tulisi kompensoitua. Se on kuitenkin eri tulos, kuin puun ollessa pystyssä.
Kuten sinun luulisin tietävän, pystymitalla otetaan ns. koepuut tarkempaan mittaukseen, jossa rungosta mitataan kapeneminen ensimmäisen kuuden metrin matkalla. Pituus / korkeus mitataan kaltevuusmittarilla. kaikista leimikon poistettavien puiden läpimittaluokista otetaan sattumanvaraisesti koepuut ja mitä paksumpi puu on, sitä useampi siitä luokasta tulee koepuuksi. Kaikki oikein isot rungot ovat koepuita, mutta niitä normaalisti ei ole kovin paljoa.
Hakkuukone tekee hieman samaa työtä, eli laskee runkomuotoa koko ajan kun se hakkaa. Se on kuitenkin eroa, että hakkuukone veistää kuorta, jopa silloin, kun kuori on lujasti jäässä. Keväällä karsintaterät rouhivat puista aika vahvojakin pintakerroksia pois, eli kyllä jonkun pitäisi raksuttaa hieman senkin ruhjomisen kohdalla. Koskaan ei kuitenkaan saada samaa määrää varastopinoon, mikä on metsässä ollut ennen hakkuuta. Ei myöskään tehtaalle saada samaa määrää minkä kone on mitannut hakatessaan.
Tikkula: ”Muistelen aikoinani isäni naureskelleen kun metsäteknikot vai mikä se sit oli, päättivät parin vuoden koulutuksella muuttaa tittelikseen metsäinsinööri. Tapahtui kai -80 luvulla. Muistaako kukaan tapahtumaa?”
– Minkähän alan insikööri Tikkulan isä oli? Eri aloilla on isinöörikoulutus jonkin verran erilaisiin asioihin keskitetty, eli ne eivät lähde työelämäänkään samalta viivalta.
Siinä murrosvaiheessa, jota Tikkula muistelee, ottivat rohkeammat metsäteknikot Metsäinsinööri titteliä käyttöön, sehän ei mennyt läpi muuten, paitsi että jokainen voi ottaa tittelikseen minkä haluaa.
Niinpä opetushallitus suostui muokkaamaan koulutusta niin, että ns yleisaineita lisättiin melko paljon, samoin ammattiaineita lisättiin niin, että koulutus kestää n, 3,5 vuotta, sisältäen mm. työssäoppimisjaksoja.
Mutta kummia on kuulunut Harjavallasta: Siellä putkimyyjä on osoittautunut paljon pätevämmäksi kuin paikalliset MTI:it. Eli metsäalan koulutus pitänee siirtää putkimyyjän johtamaksi ja hoitamaksi.
Vanhat Metsäteknikot joutuivat jatkokoulutukseen taikka tenttimään tarpeelliset osiot.
Metsäinsinöörejä ei kuitenkaan vieläkään kouluteta, vaan he ovat Metsätalousinsinöörejä ja esim aikoinaan Metsätyönjohtajat pätevöityivät Metsätalousteknikoiksi.
Tulisihan siinä ainakin tarkin mittaus : paljonko puuta oli? mehtäukko ehkä vikuuttelee sitä, että kalliiksi tulee, mutta eihän siinä oikeasti muuta lisäkustannusta tule kuin pystymittaus, joka kyllä sujuu melkoisen rivakasti ja pienehkölläkin porukalla. Itse olen ollut pystymittausryhmässä kuukausimääriä ja tiedän, että neljän hengen ryhmä mittaa järeää tukkileimikkoa tuhansia kuutioita päivässä.
Kun vielä vertailukoeala hakattaisiin kokorunkomenetelmällä, saataisiin tukin ja kuidun todellinen määrä selville.
Visakallo:”Ajaminen ei rasita, kun ei ota liian pitkiä päiväetappeja. Matkan varrella on mukavia yöpymispaikkoja ja ajoreittejä on myös useita.”
Se on asennoitumiskysymys. Matka omalla autolla ja yöpymiset erilaisen matkareitin varrella lisäävät mielestäni kykyä nähdä elämää eri tavoin. Itse pyrin kotimaasakin kulkemaan eri reittejä pidemmillä matkoilla, ei ole järkevää esim ajaa Etelä-Suomesta aina nelostietä Peräpohjolaan ja yrittää sitä tehdä yhdellä istumisella, vaan valita muitakin reittejä ja vaikka yöpyä kaikessa rauhassa jossain uudessa paikassa. Niitähän kyllä on.
Perillä voikin jättää autoilun vähemmälle ja nauttia ihan oleilusta. Tutkimusmatkat läheisiin nähtävän arvoisiin ja historiallisiin paikkoihin ovat sitten sen ajan viihdykkeitä, kunhan muistaa, ettei liikaa nautiskele alkomahoolia autoillessaan.
Olisipa mielenkiintoista, kun otettaisiin hyvälaatuinen päätehakkuukuvio, josta olisi MHY:n arvio, ostavien – vaikkapa kolmen ison tekemät arviot kaupantekomielessä, pystymittaus tarkasti tehtynä ja lopuksi Mopokuskin tekemä hakkuu Ostofirman matriisin mukaan. Kauppakirjassa tarkoin harkittu mittojen käyttö ja normaalit painotukset.
Kun kaikki tekisivät toimensa tietämättä muista tarjouksista ja mittauksista / arvioista, niin saataisiin jonkinkaista osviittaa ammatti-etiikasta ja -taidosta.
