Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
arton metsästysmailla ei takuulla ole edes metsästyskorttivaatimusta, ei aseen rekisteröinti- eikä kantolupaa, Muutenkin elo niinkuin pellossa.
Paikallisen riistahoitoyhdistyksen johto tietenkin metsästää ympäri vuoden karhuja, susia ja hirvviä. Koko pitäjän alueella. ”Säännöt ovat urpoja varten”.
Ovat ainakin ”Muodollisesti päteviä”. Kokemukseni mukaan naiset ovat ihan päteviä varsinkin RS-hommiin. Istutus paakkutimilla on mielestäni raskaampaa, jos taimia pitää kantaa pitkiä matkoja. Jos ei ole auto / mönkijäteitä ja jos vaikka matkalla on vielä isoja ojia, niin taimien kantaminen ei ole ”valkoihoisen hommaa”.
Meillä on ollut nuoria metsäpuolen poika- ja tyttö- opiskelijoita opetettavana, kuin myös aikuisia naisia ja miehiäkin ja täytyy sanoa, että kaikilta homma on tapahtunut, kunhan alussa valvonta on tarkkaa. Samoihin tuloksiin pääsee, kun työmaa on hyvin järjestetty.
Ikäni muistan eräänkin istutustyömaan, jossa taimia piti kantaa avosuolle pari kilometriä ja talvitien pohja upotti puolisääreen. Meitä oli neljän miehen ryhmä ja taimia tuotiin tienvarteen yhteensä 110 000 kpl. Me laskimme, että me emme jaksa päivässä istuttaa kuin 250 tainta / lärvi – ja sekin kävi työstä.
Kaksi viikkoa ”istutettiin” , eli 10 000 tainta. Sitten alkoi ennalta sovittu kesäloma. Ei ollut enää taimia loman loputtua…
Jeessi kuvittelee olevansa uranuurtaja ja nero metsänkasvatuksessa. Kuten on jo monta kertaa sanottu : pyörä on keksitty jo kauvan sitten ja silloinkin se oli pyöreä.
Suomessakin on metsien käsittelyä tutkittu – hyvinkin tarkoilla mittauksilla ja päädytty nykyisiin kasvatusmalleihin. Ne mallit eivät vaan uppoa kusipäähän – kai se on niin umpiluuta.
Se, että Jeessi-ressukan haavat kasvavat hyvin, selittyy sillä, että ne ovat Hybridejä. Jos ne olisivat optimitiheydessä, niin puuta olisi saman verran, rungot vain olisivat järeämpiä. Tosin niiden kanssa ei ole väliä, koska kaikki menee hakkuriin. Ehkä runkojen järeys nousee niinkin isoksi, että korjuukustannukset pysyvät alhaisina.
Annelin esittämät runkoluvut ovat aivan oikeat, käytännössä ne pätevät VT-männiköstä OMT – tyyppiin asti. Nuo lukemat pitäisi hakata kiveen…
Jätkällä pituus riittä ilman tynyjäkin, mutta aivan taivaanrannasta räköttävä aurinko paistaa niin alhaalta, että oma – sirorakenteinen emäntä ei saa lippaa tarpeeksi alas ja muutenkin aurinkoinen keli, varsinkin lumen aikaan, häikäisee häntä ulkona liikuttaessa.
Jeessin kannaa ottaa huomioon, että on muitakin ihmisiä kuin vain hän, eikä hän olekaan mikään maailman napa – ei edes Harjavallan valtias, vaikka kaikkein varakkain onkin.
Uskokaa huviksenne, että runkoluku toimii vain taimikossa ja enskassa.
Pohjapinta-alan mittaus antaa tiedon siitä, paljonko on – ja paljonko pitäisi olla puuta.
Kun päätehakkuuseen yrittää kasvattaa tuhattakin rauduskoivurunkoa, niin tukkia saadakseen pitää kasvatella tupla-aika verrattuna puolta pienempiin tiheyksiin. Lopputulena 80-vuotiaassa koivikossa onkin sitten: Lahovikaista puuta, laho-oksaista puuta, pystyynkuolleita runkoja paljon, Kuutioita olisi ihan hyvin, mutta odotusaika on ollut piiitkä ja tukkiprosentti pieni. Nopeasta kierrosta on turha puhua.
Relaskooppi, oikeanlaiset relaskooppitaulukot ja oikea tieto metsätyypistä.
Meidän oppilaana ollut MTI-koulutuksen saanut kaveri esitteli meille korjuutyömaata, jossa vierailimme aikuisille suunnatun insinööriluokan kanssa. Siellä Sampo pui avohakkuuta, kasasi hakkuutähteet aumaan, josta ajokone ne sittemmin ajeli varastolle.
Esittelijä oli perheyrityksen osakasomistaja ja yrityksellä oli silloin seitsemän koneketjua.
Hän kertoi olevansa tyytyväinen Sampoon ja toisen samanlaisen koneen hankinta oli jo menossa. Siis yksi isompi vaihtui Sampoon.
Opetuslapsemme oli varsin tyytyväisen oloinen valitsemaansa uraan ja konekalustoonsa.
Jossain vaiheessa tulee se hetki, jolloin opetuslapset pääsevät / joutuvat työelämään tutustumaan. itse on suurin osa pystynyt hankkimaan harjoituspaikan, lopuille koulun savottaan vaan.
Maitojunalla tulee aina muutama takaisin, kun ei kertakaikkiaan yrittäjän hermot taikka lompakko ole kestänyt katsella tappiollista toimintaa.
Sitten täsmäkoulutusta jonkin aikaa ja uusi yritys. Joillakin ei onnistu millään. Kaikista ei tosiaankaan tule konekuskia, ja on hyvä, että se paljastuu jo koulutusvaiheessa. Voi vaikka joku muu ammatti sopia edes välttävästi.
Kyllähän se Harveri on liian pieni kone, mutta kokemukset siitä varmasti auttaisivat / auttavat kehittämään / tekemään uuden – paremman ja enemmän tuottavan koneen. Mopokuskit vaan vastustavat niin paljon kuin pystyvät.
Suuri on kaunista, mutta kehoitan saunassa seisomaan lattialla, kun eukkonsa levittää lauteilla reitensä. Onko se kaunista?
Aikoinaan Metsähallituksella oli Kehittämisjaos, joka budjettivaroin rahoitti koneiden kehitystyötä, jota tekemään oli värvätty merkittäviä koneen valmistajia. Esim Lokomo oli erittäin voimakkaasti tekemässä prosessorin tekniikan kanssa töitä. Olipa Parkanon hoitoalueessa Lokomon Proto hakkaamassa ja sen ympärillä monta insikööriä jopa muutaman vuoden ajan. Se oli osittain jo päässyt palstan Mopokuskien toivemittoihin : Painoi yli 30 tonnia, mutta nosti puomi suorana kolmen kuution kuusia kuin tikkuja. ensin ylös metrin verran, sitten tyvisahaus ja kääntyminen, puukumoon ja sehän tuli kuin ammuttuna sen tukinmitan, latkaisu ja seuraavat tukit samaan tyyliin.
Toinen kone oli tehty Neuvostoliiton markkinoita varten. Se alkoi samalla tavalla, mutta sylkäisi koko rungon läpi kerralla. Pihtipankkokone ajoi hirveillä kuormilla puut varastolle. Se ensimmäinen Proto on Parkanon metsämuseolla, mutta siitä on hakkuukone purettu pois, se oli metsänviljelyauran veturina monta vuotta. (”Syväaurausta”)
Nytkin olisi hienoa, jos valtio antaisi vaikka sata miljoonaa / v. uuden teknologian kehittämisen rahoitukseen.
Minusta parityöskentely yhdellä sahalla on vähintään kyseenalaista. Se on samantyyppistä kuin opiskelu ryhmätyönä, jolloin 4 – 6 oppilaan ryhmälle annetaan tehtävä, johon aikaa annetaan X tuntia. Yksi – kaksi tekee työn ja muilla ei ole koko hommasta minkäänlaista käsitystä. Kun pari hakkaa puita talvella, niin toinen lapioi, toinen sahaa ja lapiomies lykkää puuta, – Ei ristus tuu mitään.
Parityöskentelyssä toinen vain sahaa ja toinen seisoskelee ja kääntelee rankoja kasaan. Toinen tekee kaikki vaikeat työt ja toinen vain helpoimpia.
Ei koskaan – ei milloinkaan – meillä ollut metsurikurssilla jatkuvaa nuotiota metsässä. Ei ollut yhteistä ruokatuntia, vaan jokaisella oli lämmin ruk termoksessa ja kahvit – juomat – leivät – pullat – jogurtit – kananmunat jne. Muutosvastarinta oppilaitoksessa oli kova, kun siellä oli koulutettu vain ”Eri porukkaa” aikaisemmin ja heitä maastokäynneillä ruokittiin isoista lämpöastioista lautasten ja juomalasien kera. Kahvit taisi olla pahvimukista. Metsä oli heti sen näköinen, että tuleva herraporukka oli siellä porsastellut.
Arvostelen erityisesti koneopetusta, koska siinä oikeasti ajokokemusta kertyy murto-osa siitä, mikä on opetussuunnitelmissa. Meillä oli ja on vieläkin kaikki koneet koko ajan käytössä, kun on maastopäiviä. Opettajat tekevät kahta vuoroa ja tietenkin myös opetuslapset ovat kahdessa vuorossa. Periaatteessa kaikki oppilaat saavat istua ohjaimissa ohjelman mukaisen määrän. En tiedä mitään muuta – edes pelkkää konekoulutusta antavaa laitosta, jossa tehtäisiin kahdessa tuurissa konetyötä.
Metsurioppilaat ajavat myös jonkun verran ajokonetta ja omia tekemiään puita. Se kummasti parantaa kouraisuyksiköiden sijoittelutyyliä. Ero ennen / jälkeen on merkittävä.
