Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Meikäläisen lempisaha on vanha MS 200, josta puuttuu kevytkäynnistys, pikakiristys ja paino. Kuitenkin siinä on hyvä tuntuma, kun vetää käynnistimestä : jokainen puristus tuntuu narussa, eikä löyhässä otteessa ole aina takuuta, pysyykö saha käsissä.
No minun otteeni ei ole löyhä. Kakkossahana on n. 50 kuutioinen Jonssi, jphon olen laittanut kovapalaketjun – Sahailen sillä epävarmoja tapauksia = hieman multaa ja hiesua pinnallaan pitäviä puukappaleita. Kolmossahana on vielä hieman tehokkaampi Husku, jossa on 18 tuumainenn laippa – pihapuiden kaatoa varten, Myös siinä on tällä hetkellä kovapalaketju, mutta kohta se pannaan naulaan ja asennan siihen normaaliketjun – edelleenkin 18 tuumaisella…
Millään näistä en voi kerskua, että ne lähtevät nöyrästi ensimmäisellä käyntiin, mutta tähän asti ne ovat aina lähteneet viimeisellä nykäisyllä.
Kaikissa on mahdollisimman pieni vetoratas ja mahdollisimman kovat kierrokset. Naurattaa joidenkin hengettömien sahojen omistajat, jotka isontavat vetorissaa saadakseen kejunopeutta ja saha tekee sellaista purua kuin olisi hiekkapaperi teräketjun paikalla.
Kun sahalle asettaa kaksi tärkeintä ominaisuutta ja ne ovat helppo käynnistys ja kätevän kokoinen, niin on selvää, että sahaa ei ole valittu sen perusteella, että sillä esim sahattaisiin metsässä puutavaraa. Kun vielä tankkien korkkien perusteella valitsee sahan ja bonuksena pitää ketjun pikakiristystä, niin analyysi käyttäjästä on melko selvä. = Sahuri, joka viilaa ketjua syksyisin, taikka silloin, kun se osuu kiveen, hakkaa joka vuosi kymmenen pinomottia (arvio) polttopuuta. Sama laadukas saha on ollut ”kovassa käytössä” jo 15 vuotta ja siihen on vaihdettu laippa viisi kertaa ja ketju kolmekymmentä kertaa.
En ole koskaan raivannut talvella. Lumeton aika on siihen työhön riittänyt. Työasuna ei RS:n kanssa ole koskaan ollut turvahousuja, eikä turvakäsineitä / viiltosuojasaappaita. Dunlopin solunuovisaappaat varvaskupilla, verryttelyhousut kuivalla ilmalla, pitkähihainen paita suojaamaan käsivarsien ihoa, työsormikkaat, visiiri/ kuulosuojain-radioyhdistelmä. Varalta sadelahkeet ja sadeviitta, autossa kypärä ja niskasuoja. Kun neljä tankillista vetää Huskulla, niin kahdeksan tuntia työtä… Talvella sitten jotain muuta.
Käytän kirkkaita värejä, ja heijastin-nauhoilla varustettuja kamppeita, että löydän itseni paremmin metsästä. Ketään asiatonta sivullista en ole siellä koskaan nähnyt. En myöskään Mopokuskia, vaikka hänellä onkin huomioliivit ja -housut ja -kypärä aina yllään – myös saunassa!
mehtäukko: ”Tuo Joovain pitäisi äänestyspäätöksellä hyväksyttää johonkin Metsäkouluun hevostelous-linjalle tunti-opettajaksi. Tai edes vierailevaksi tähdeksi…”
-Meillä kävi yksi ukko esittelemässä noita käsityksiää, siihen asti, kun hän esitteli rekiensä jalaskeksintöä ja haloista kehitettyjä kitkakejuja maataloustraktorin takapyöriin, me kuuntelimme kohteliaasti, mutta kun alkoi tuo puukauppa-loru, me kohteliaasti, mutta päättävästi johdatettiin hänet ulos. Opetuslapset eivät päässeet häntä näkemään.
Ei se ukko varmaan ollut Lauri- Vaari, olisikohan ihan vaan pelkkä Joo-vaan.
Konehenkilöillä edelleen sama tauti: ”Mitä pienempi vika, sitä suurempi leka”. Mutta tuokin tauti kyllä paranee, palataan pienempään kalustoon, jolla suoritusteho on vähintään riittävä. Pro Silvalla on homma hanskassa, vaikka se onkin vielä suht pieni valmistaja. Kyllä se alkaa olla piikki isojen lihassa, ellei sielläkin oteta järkeä käyttöön.
Hakkuu – ja ajokoneen osalta on kuitenkin helposti unohdettu tärkein tekijä, eli kuljettajan ammattitaito. Kuljettaja sen jäljen tekee, mitä koneen tekemäksi luullaan. Ilmeisesti palstallakaan ei ole taitavia kuljettajia, he ovatkin koneen puikoissa metsässä, eivätkä täällä jakamassa omia luulojaan.
Sivukaltevalla ajouralla metrisillä, kantavilla teloilla (= luistimet) – varustettu kone, on se sitten hakkuu – tai ajokone, kulkee ”kahva edellä”, jos on kuusipyöräinen – ja sivuttain jos on kahdeksanpyöräinen. Ainoastaan pystypuut ja korkeat kannot estävät ”täydellisen alastulon” ja mahdolliseti pyörähtämisen nurin.
Mopokuskeiksi on jalostunut erityinen rotu, joka ”näkee kauvas paremmin kuin lähelle”. Yksiraiteisesti ajatteleville on toki turhaa koittaa selittää yhtään mitää sellaista, joka ei ole ollut siellä Alkuräjähdyksestä lähtien.
Meillä on ollut ”Avoimien ovien” päivinä kaikki merkittävät konevalmistajat ja heidän esittelykuskit näyttämässä, kuinka kasvatushakkuut tehdään koneellisesti. Oli esim Nokka Profi hakkaamassa hoidettua nuorta männikköä, jonka keskijäreys hipoi 100 litraa. Se hakkasi käyttäen haamu-uria ja kellottaessani hakkuun kulkua, Profi hakkasi tasaisen tappavalla tahdilla 1 – 2 r/ min. Siis 60 – 120 r/ tunnissa.
Aivan varmaa on, että yksikään ”iso” hakkuukone ei olisi hakannut pitkän puominsa kanssa enempää, varsinkaan tehden yhtä siistiä ja tasaista harvennusta jäävälle puustolle. Metsänomistajalle on hakkuun jälkiä tarkistellessaan yhdentekevää, miten rangat on hakattu metsään, onko ne siisteissä pinoissa vai levällään, vain jäävä puusto on siellä senkin jälkeen, kun Mopokuski on häipynyt.
Aivan samanlainen kuski oli Sampon puikoissa, kun se toisessa harvennuksessa puiskenteli kakkosharvennusta. Haamu-uralla ja puutavaraa tuli. Keskijäreys oli jo tuntuvasti suurempi, niin oli myös tuotos. (= 18 kiintoa tunnissa) Mopokuskeilta on jäänyt tajuamatta, että enskassa hakkuutaksa on merkittävästi suurempi kuin esim avohakkuussa.
Annanpa pikku vihjeen: Kun enskassa pysty – ja hankintakaupan hintaero on jopa parikymppiä, siitä suurin osa menee koneiden ja kuskin kustannuksiin. Avohakkuussa ero voi olla lievästi miinusmerkkinen, joten korjuukalusto ja kuski jäävät ilman palkkaa….
Hirveä muutosvastarinta, jota ei saa murrettua muutoin, kuin antamalla kenkää Mopokuskeille ja Tollolta kieltää vastaan vänkääminen. Järkeä ei ole Tollon jutuissa sen vertaa, että mitenkään voisi uskoa hänen koskaan nähneensä esim. sampoa metsätyössä.
Kone on tarkoitettu harvennushakkuille, vain harvoin sitä näkee päätehakkuussa, mutta näkee kuitenkin. Tutustuimme avohakkuuseen, jossa Sampo pisti aukkoa kuusikkoon, eikä vauhti ollut yhtään huonompi kuin isommalla koneella. Avohakkuussa ei pitkästä ulottuvuudesta ole pienintäkään hyötyä. Janne Seppänenkään, jonka nimi on mainittu, ei näy kurkottelevan kymmeneen – yhteentoista metriin, vaan hän on tajunnut, että läheltä nyppiminen on nopempaa ja tehokkaampaa. Hän myös avohakkuullakin rullaa koneella edes-takaisin – kuten pätevät ensiharvennushakkaajatkin.
Nuo konemiesten ja Mopokuskien änkyröinnit osoittavat tyyppien yksinkertaisuuden, eli on opittu vain yksi tyyli, eikä sitä pystytä muuttamaan mihinkään suuntaan.
Joku mainosti isoa konetta rinteen hakkuussa. Siinäpä se juuri onkin todella avuton liukkaine teloineen. Sivuttain rinnettä ajavat vain Idiootit ja hekin vain kunnes kone kaatuu.
Pieni nelipyöräinen kone voi kääntyä tekemään pikkupiston ja lisäämään samalla ulottuvuuttaan pari-kolme metriä. Telakoneella moinen liike on mahdoton tehdä ilman, että kunttakerros kääntyy sivuun ja juuret paljastuvat laajalti.
Ajouraverkoston suunnittelu ei ole vieläkään mennyt jakeluun kaikilla Urea-aivoilla. Lisäkoulutuskaan ei heihin enää tepsi, joten kortisto lienee Loppusijoituspaikkana heille sopiva.
