Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Tollo. Selitä termi Poimintahakkuu. Miten MH teki poimintahakkuuta – ja missä?
Olisikohan noin? Suomen metsät ovat elpyneet noilta Annelin muistelemilta vuosilta. Kuitenkin metsien kuntoon on vaikuttanut juurikin metsäteollisuus ja sen kuiduttava osasto. Ankaralla hakkuulla on metsiä saatu uudistettua ja jalostettua, kun esim harvennukset on tehty jo pitkään alaharvennuksina, eikä nykyään monien himoitsemina yläharvennuksina.
Paluuhaaveet tosihuonoksi todettuun harsintahakkuuseen voivat tulevia sukupovia syvästi vituttaa. Koko projekti on alettava alusta ja käpyjenkeräys kunniaan uudestaan.
Paulika. Jätkä korjaisi mittasi ilmaiseksi, jos olisi ne pihdit ja niittejä, mutta eläkkeelle päästyäni en ole enää sellaisessa työssä, että voisin ”Firman piikkiin” tehdä tuollaista. niitit eivät maksa oikeastaan mitään, hyvät pihdit ovat arvokkaat. Sahakauppiailla on ollut korjausvehkeet, ja palvelu on hiljaisena aikana nimellisellä hinnalla OLLUT. MHY:llä on ollut mitan korjausvehkeet, samoin esin UPM:llä
Svedu petturi. Kun sahaillaan kymmeniä runkoja / päivä, ja jokaisesta rungosta tulee 2 – 5 tukkia, niin mittaa ei käydä hakemassa kierähtäneen pöllin alta, vaan se nypätään irti ennenkuin aletaan pölliä katkaisemaan. Sen tuloa pitäisi seurata niin, että terä pysähtyy silloin, kun mitan pää on parin metrin päässä. Minä pidän jousta aina niin kireällä että tempaistessa koukku lennähtää monta metriä lähemmäksi. Näin mitta tulee lujaa koteloonsa ja jos koukku tarttuu oksaan tai alle kymmensenttiseen pölkkyyn, se tulee sieltä vauhdilla. Sitä kannattaa väistää, se nimittäin tekee kipeää.
Kuminen iskunvaimentaja on kyllä pakollinen mitan alkupäässä, yleensä teippaan sen n. 15 sentin päähän koukusta. Tällöin mitan pää jää sen verran ulos kotelosta, ja sen saa perskankun kohdalta hyvin käteen, ei tarvitse kaivella kelalta sitä kouraansa.
Ehkä niin, että muita huonompaa mittaa ei läydy.
Sandvikin mitta oli hyvä käyttöominaisuuksiltaan, vaikka onkin muovikuorinen. Se kiskaisee nauhan sisään kevyesti ja nopeasti. joskus piti väistää kpoukkua, kun se tuli jok´pa 15 metrin päästä hetkessä, eikä sekaantunut oksiin. En tiedä, onko mittaa enää myynnissä. Mitta oli helppo purkaa ja koota, aivan eri juttu kuin vaikkapa tuo edellä mainittu Spencerin mitta, jossa pieniä ruuveja paljon ja jousen kiristäminen on aikaa vievä työvaihe. Mitan mekanismi on samanlainen kaikissa, kuorissa on eroja, nauha on periaatteessa samanlainen, ehkä numeroinnissa on eroja.
Nauhanvaihto on niin simppeli homma, että sen pystyy tekemään puolipimeässä ja yhdellä silmällä katsellen. Kaksi kättä toki tarvitaan.
Mittanauha kannattaa tuunata, saksikoukku varmistaa rautalangalla ja teroittaa. teipata muovinen jatke oikein, Kynsilakalla tehdä hyvät merkit mitoille.
Mittanauhan kiinnitys tyveen kannattaa opetella, samoin sen irroittaminen sieltä kymmenen metrin päästä. Moni nyhtää ja nykii mittaa irti varovasti, jolloin se kiinnittyy usein lujempaan. Mitta irti kerta tempaisulla, varoen sitä, kun nauha tulee ja hyppää ketjuun. Kokemukseni mukaan työntävä terä lykkää koko nauhan alkupään sahausraosta läpi silmänräpäyksessä.
