Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Hyvinvarustetuilla sahakauppiailla on mittoihin kulutusosia ja mm. mittanauhoja, joissa mukana saksikoukku. Itse en ole taittuvan linkun kanssa pärjännyt, mutta saksikoukunkin olen tuunannut niin, että teroitan sen kuin puukonterän, eli piikin sisäpuoli ”leikkautuu” ulos puustatarvittaessa, mutta kun sen kunnolla laittaa, se myös yleensä pysyy hyvin.
Monella metsurilla oli mitta-aikona omat niittauspihdit, joilla sai mitan korjattua, KUN se katkesi.
En ole kokenut mittanauhoja ongelmaksi, vaikka olen niitä käyttänyt -70 luvulta lähtien. Tuunannut olen kaikki, mittanauhaa en ole ”putsannut” koskaan, Jousen olen puhdistanut joskus ja voidellut suihkuttamalla.
Tukinteossa on hyvä olla varamittanauha mukana (taikka korjausvälineet)
Duoda – duoda. Mikä hammas kytkinrummusta on katkennut? Tarkoitatko vetorattaasta. Jos niin on, niin kokolailla on jäänyt huoltamatta saha. Vetoratas pitäisi vaihtaa ennenkuin hampaisiin on syntynyt 0,25 millin kolot. Vetokehällä myös kolot tarkoittavat, että ratas on kulunut pienemmäksi ja kun lasketaan se, sekä ketjun venymisestä johtuva hammasjaon muuttuminen, ollaan kokolailla yhteensopimattomien terälaitteiden kanssa tekemisisssä.
Vaikka tehän ette näitä asioita usko, ettekä tajua, ettekä vaihda kulutusosia uusiin muuilloin kuin silloin, kun sahaatte kiviin ( mikä tosin sattuu suunnilleen joka toisella tankillisella).
Toisaalta teidän ei pidä ostaakkaan muita sahoja kuin 49 €uroa maksavia ”Metsuri”-sahoja (Sama saha 99 € maksavana Jonköping – sahana) = yhtä hyvä .
Ne ovat sahoja, joiden ketjuakaan ei tarvitse teroittaa koskaan, kun se katkeaa ennenkuin tulee tylsäksi.
Jeessi:” Jätkä puhuu hengillä. Onkohan jo loikannut taivaalliseen?”
Tyyppi on ensimmäisenä hyökkäämässä kinppuun, vaikka olisi vain pilkku puuttunut. Kertoo kyllä hengenlahjojen vähyydestä. Eikä omia virhosiaan muista vahingossakaan.
Torvelo – mikä torvelo!
Tuo ketjun pyörimisen tahmeus saattaa josku johtua siitä, että ketju on hipaissut housunlahjetta ja siinä pyörii kouruihin takertuneena muutama lanka viiltosuojasta. MTI- kurssin innokkailla sahureilla sikkoin tällöin käy niin, että eivät ole huomanneet omien puheittensa mukaan, että saha on raapaissut kankaaseen pienen reiän, josta yleensä roikkuu muutama lankakin ulkopuolella. Kun kunnolla haukkaa, niin saha jopa takertuu lahkeeseen kiinni, eikä edes verta tule.
Paikallinen verkkoyhtiö voi aivan helposti pykätä vaikka kerrostalon tontille tai sitten sen välittömään läheisyyteen latausaseman, jossa saa sähköä niin paljon kuin haluaa. Sähkö tuodaan käsivarren vahvuisella kaapelilla läheiseltä muuntamolta, eikä sen rakentamisessa taloyhtiö käytä senttiäkään. Jokainen käyttäjä iskee näppäimistöön oman koodinsa, taikka vinguttaa latauskorttiaan, johon on ohjelmoitu esim rahasaldoa, taikka luottotiedot. Sähköyhtiö laskuttaa sähkön, siirron ja latauslaitteiston käytön.
Toisaalta yksityisautoilu on niitä pienimpiä saastuttajia, kannattaisi keskittyä isompiin savuttajiin, esim lämpövoimaloihin ja teollisuuden pesemättömiin savukaasuihin.
Hevoset söivät varmasti vuoden aikana enemmän ulkona kuin tallissa. Puutavaran ajossakin jokaisella kuormanpurkutauolla hevonen rouskutti heinää, hyvin monet kauraa, kovimmat hevoset hyvällä ajurilla rukiinjyviä kauran seassa -jopa pelkältään.
Tuskin todellakaan säjkönkulutuksen toteaminen / huoneisto – vaikka autotolppa olisikin parkkipaikalla – on kovin vaikeasti järjestettävissä. Myös tekniikka, jolla jopa samasta tolpasta voisi useammalle käyttäjälle antaa sähköä ja jokaisen käyttämä sähkö menee huoneistokohtaisesti ja jopa henkilökohtaisesti käyttäjän laskuun.
Mittaustulos voidaan tietysti siirtää langattomasti huoneiston digitaaliseen mittariin.
EDIT
Systeemi on siitä hyvä, että tulevaisuudessa sähköasentajia työllistetään rutkasti lisää tekemään sähköasennusten päivitystyötä. EDIT
Jeessi:”Kyllähän hankintakaupasta suositellaan sopimus tekemään. On varmempaa saada kauppa puista sillä tapaa. Groupin jäsen saa kyllä aina kaupan ilman sitäkin.”
Jos noin on, niin miksi olet täällä itkenyt, kun kauppa ei käy?
EDIT
Lopputuote oli varmaan arvokasta,on se sitten huonekaluaihioina taikka paperina. Kyllä sen ajan tehtaiden patruunat, on kyse sahasta tai kuiduttavasta teollisuudesta, elivät kuin ruhtinaat rakennuttaen linnoja ja palatseja ja ostellen sadointuhansin hehtaarein metsiä ja kartanoita. MUTTA: sitä kaikkien noiden työntekijöiden tuottamaa hedelmää söi vain yksi perhe – tai suppea suku. Nykyään niitä osakkaita ja osinkojen ottajia on jopa miljoonittain, eikä sille porukalle mikään riitä.
Ne numerot eivät voi olla muuta kuin pituus jalkoina ja paksuus tuumina. Jotkut 18 – ja 22 jalkaa olivat aivan normimittoja, joskus havupuusta tehtiin 24 jalkaisiakin. Vaneeritukit olivat pidempiäkin. jopa 28 jalkaisia olen tehnyt. Ostaja halusi mahdollisimman pitkiä, että saivat tukkiautoon puoliperävaunun kanssa kunnon kuorman, kun ajomatka oli pitkä.
Ei se vielä kolmessakymmenessä kuudessa lähde, raja taitaa olla 40 km:n ylityksessä. ”Isot pojat kertoivat”.