Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
On kumma, että Hankkija poistomyy jo nyt Jonssin varusteita ja sahoja, kun merkkiä kuitenkin myydään Suomessa vielä ensivuonnakin.
Jeessi:”Tolopan nuori emäntä taitaa olla taikkulan tulijaisia?”
Eipä tuollaiset peräkammaripojat naista saa kuin ostamalla!
Gla:”Oma keittiöpsykologiani kertoo, että videon päähenkilö ei näe mitään hohtoa ilmakiväärillä rataharjoittelussa. Aivan liian tylsää. Pitää olla kova pamaus, potkua ja ruudin käryä. Valitettavasti siinäkin tekniikkaan keskittyvä rataharjoittelu on aivan liian tylsää. Pitää olla toimintaa.”
Näyttää monellakin olevan käsitys, että aseessa pitää olla laukaukse pamaus ja kunnollinen potku olkapäähän. Minulle ei niistä ollut mitään hyötyä eden parikymppisenä armeijassa, kun ammuttiin Sotilaskiväärillä ja Rynkyllä. Jouduin harjoittelemaan ampumista oikei tosissaan, kun ammuin valion ja erehdyin hiihtämään liian lujaa. Jouduin RAUK:n ampumahiihtojoukkueeseen kahden muun oppilaan kanssa ja meidän piti päivisin käydä ampumaradalla ampumassa – ja ampumassa. Minulta puhkesi olkapäästä nahka solisluun kohdalta, kun olin niin laiha. Iltaisin ammuimme kellarin käytävällä ilmakiväärillä ja harjoittelimme hengitystä jne. Minulla oli niin harva syke, että iskujen välissä ehti hyvin tähtäämään ja laukaisemaan. Jos sydän löi liipainta puristaessa, nousi piippu huomattavasti ja väärään aikaan. Leposyke taisi olla neljänkympin paikkeilla. Kyllä harjoitus auttaa, mutta surkeasta ampujasta ei saa huippua vaikka kuinka harjoittelisi.
Jeessi nyt uhoaa milloin mitäkin. Valmista ei vaan tule.Sähköllä sen piti jo alkaa kulkemaan, vähintään hybridillä. Ei tule mitään.
Minäpä olen jo tämän vuoden ajanut sähköllä paikallisliikennettä. Se on toisaalta noissa lyhyissä matkoissa hyvä, kun ei tarvitse ”kylmällä moottorilla” ajella. Polttomoottori ei tykkää jatkuvasti käydä kylmänä, tei edes puolilämpöisenä.
Emännän kanssa kun ollaan matkassa, niin silloin mennään aina vähän pidempään ja hän tykkää ajella polttomoottoriautplla, kun ”on tottunut” sellaisella ajamaan.
Kyllähän on päivänselvää, että hinnat nousevat, eikä aivan vähän. Toivotaan kuitenkin, että hakkeen käyttö lisääntyy ja keskittyy kotimaiseen, koska metsät kaipaavat hoitu´ohakkuuta ja puuntuotannon kannalta tärkeää taimikonharvennusta.
Kun vielä metsäomistajat uskoisivat, että hi´oidetusta metsästä tulee loppujen lopuksi se varsinainen tulo ja tyytyisivät siihen, että taimikonhoidon saaminen ”ilmaiseksi” on riittävä tuki, kunhan se tapahtuu oikeaan aikaan.
”Liian edistyksellinen” tekniikka autoissakin on osoittautunut haasteelliseksi käyttjän – ja myös huollon osalta. Käyttöautossa koeteltu tekniikka on varmempaa ja osoittanut myös miljoonien ajokilometrien perusteella tasonsa.
Vielä nykyäänkin – vaikka tieto – taito on hyvin korkealla ja tietokoneet simuloivat perusrakenteista lähtien tekniikan toimivuuden, on uutuuksissa ”lapsentauteja”, jotka voivat johtua pitkälti myös lukuisten alihankkijoiden töppäilystä. Vaikka vieläkin uusissakin autoissa vikavalot saattavat toisinaan syttyä, on kehitystä sillä alueella tapahtunut hyvinkin paljon.
Tuo ”Vanhentunut” tekniikka on ollut tapetilla esim Volkkarin / Skodan tekniikan osalla. Volkkarilla kai ne moottorit ja vaihdelaatikot kehitelläänn ja ensin otetaan käyttöön – Skodaan asennetaan vanhempaa, jo toimivuutensa varmistanutta tekniikkaa. Niinpä Volkkari ja Audi ovat rypeneet ongelmiensa kanssa Skodan porskuttaessa Vanhentuneilla moottoreilla ja voimansiirrolla. Sivuhuomautuksena: VAG-konsernilla on käytettävissään kymmeniä – jopa satoja erilaisia moottoreita, joista voivat valita hyvän ja edistyksellisen väliltä.
Tollo. Mutta heti kerralla: Kuskille ei jää palkkaa, eikä konetyöstä tule muuta kuin muuttuvat kustannukset. Ikinä sitä et pysty vaihtamaan uuteen, koska muija ei anna rahaa…
Mutkun ainakin urakoinnissa käytetään kolmen vuoden kiertoa noin niinkun yleisesti. Eli kun on tehty uudet kolmen vuoden sopimukset, tulee metsään uusi koneketju.
Ei normaali koneurakoitsija pääse irti urastaan kovin helposti, vaikka lyhenteleekin ketjunhankinnasta tullutta velkaa, kolmen vuoden kuluttua sitä on kuitenkin otettava lisää ja enemmän kuin edellisellä kerralla.
Jos sattuu niin hyvä tuuri, että saa myytyä koneketjunsa jollekin Jeessille, niin siitä ei todennäköisesti saa niin paljoa, että pystyisi sillä rahalla maksamaan yrityksen velat pois.
Upouutta koneenkuljetusautoa ei kylläkään ole nähty muilla kuin koneenvalmistajilla ja konekauppiailla. Ei ole mitään järkeä tehdä uutta kuljetusautoa, joka seisoo suurimman osan ajasta. Autojen runkoa yleensä jatketaan kohtalaisen pitkäksi, että sen päälle mahtuu laillisesti koko kone ja vielä nousee ajosillat pystyyn.
Muuhun, kuin koneiden kuljetukseen nuo eivät oikein sovellu.
Kuitenkin: Jos vuotuinen hakkuumäärä on 3000 kiintoa, niin vaikka laskisi myös kantohinnan konekaluston tienaamaksi, ei se riittäisi kattamaan kustannuksia.
-Kerran kiertelevät tummat lupautuivat isännälle töihin heinien seivästykseen. Kun heinät olivat seipäillä, kysyi Manne, palkkaa. Isäntä lupasi palkaksi kaikki heinät, mitä porukka oli saanut seipäille. Manne sanoi ”Hai, eihän se mihinkään riitä”.
Anneli. Hiilinielujen ”vähentyminen” tulee monin verroin korvattua sillä, kun nuo uudet valtaverkot kuljettavat tuulimyllyjen tuottamaa sähköä, että se kompensoi kovasti hyvin nielun pienentymisen. Toki ne joulukuusetkin, joita linjakaduilla kasvatetaan, nielevät hiiltä pirusti?