Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,501 - 3,510 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Tänä aamuna tein heti herättyäni valkohäntäpeuralaskentaa. Päätin laskea kiikarin avulla ja sitten ”laskea läpi”, mutta kun kaivoin kiväärin ja latasin sen, niin hädin tuskin sain ikkunan auki, kun peura ja ryntäsi pakosalle. Ei tullut kissoille paistia.

    No illansuussa lähdin käymään tuossa naapurikaupungissa ja parikymmentä kilometriä mentyäni, oli tiellä ruuhkaa . Poliisien sinivilkut räpsytti niin pirusti ja kun vuorollani ohitin paikan, niin siinähän oli kekellä kaistaa poikittain hyvinsyönyt hirvi. Kyllä taas paikallisten lahtarien koirat saavat paskaksi mennyttä hirvenlihaa yllinkyllin.

    Kyllä sorkkaeläimiä on, toivottavasti oli vakuutus kunnossa, eikä ihmisiä loukkaantunut.

    Jätkä Jätkä

    oksapuu. 42 tuumaa on noin 105 senttiä. Jos pihapuut, taikka vaikka muutkin – alkavat olla sitä luokkaa, niin kieltämättä pitkä terä ja tasapainoisesti teroitettu ketju antavat tekijälle etulyöntiaseman. Jos taas puu on tyvileikostaan pati – kolmekymmentä senttiä paksumpi, on se isolla sahalla ja pitkällä terällä varsin helppo kaventaa ja kavennetuin poskin kaatosahaukset sujuvat vielä varmemmin.

    Jos saha on näihin hommiin varustettu kaarnapiikeilllä, on sillä helppo tehdä sekä kaatokolo, että pitopuun viimeistely helppo tehdä millin tarkkuudella. Kun terä yltää läpi, ne sahaukset voi tehdä kerta pyyhkäisyllä ja silloin esim kaatokolo näyttää justiin sen, mihin puu kaatuu.

    Oikein suurissa puissa kaadon onnistumisen voi varmistaa kaatokiiloin, eli kohtalaisen isoja kiiloja muutama tasaisesti rakoon – pieni – alle kymmenen kilon leka on siinä hyvä.

    Kun puussa on massaa rungossa reippaasti yli kymmenen kiintoa  ja oksissakin painoa tonneja, niin ei sellaisia puita kaadeta vasten luontaista kaatumissuuntaa minkäänlaisilla Stalpeneilla. Mekin on väännetty kolmellakin Stalpenilla peräsuoli pitkällä, eikä se vaan lähde.

    Tosipitkillä laipoilla me kaadettiin harjoitusmielessä todella jykeviä puita ja koneena oli Tilhiltä suurimmat – n. 120 kuutioiset sahat. En tiedä, onko hommattu lisää ja erilaisia, mutta eihän silllä sahauksella koneetkaan kulu. Siinä hommassa ei sahan painolla ole merkitystä, ehkä parempi hallita kuin oikein kevyttä tehokasta sahaa.

     

    Jätkä Jätkä

    Pahimmat sahanvaihtajat uusivat kolmen kuukauden välein sahansa. Käytännössä saha on silloin sisäänajettu, eli siinä mahdollisesti olleet valmistus- ja raaka-aineviat on jo hoidettu.Toki hyväkin saha voi olla aika lutku vuoden ikäisenä, mutta sellaisia metsureitakaan ei ole montaa suomessa, jotka urakkavuhtia sahaisivat koko vuoden.

    Se vaan, että jos haluaa ostaa ammattisahan, niin pitää osata ostaa ammattisaha, eikä jotain maatilamallia tai vastaavaa. Jopa sahakauppiaat kaupittelevat halpoja – saman näköisiä sahoja totisella naamalla, puhuen kuutioista ja painosta, ikäänkuin pelkästään ne ratkaisisivat tuottavuuden.

    Pitäisi katsoa tekniset tiedot ja vertailla saman kokisten ja jopa saman merkkisten sahojen arvoja, niin ehkä ne sieltä selviää…

    Joskus on ollut kaksi samanmerkkistä, lähes saman kokoista sahaa, mutta HUOM uutena toinen on ollut pari – kolmesataa kalliimpi. Kyllä siihen on syynsä – siihen korkeampaan hintaan.

    Enempi olisin varuillani aivan uutuussahan oston kanssa kuin muutaman kuukauden ikäisen laatusahan kanssa, josta jo tiedän, että se on huippuhyvä ja ”Miun maun mukkaan”.

    Jätkä Jätkä

    Ureavalmisteella, jota käytetään kantojen käsittelyssä, on LD 50 arvo jotain 5500 – jopa 13000 milligrammaa/ kg. Käyttäjiä ei tarvitse erityisesti suojata.

    Samaa ainetta käytetään jo aika monissa henkilöautoissa pakokaasujen puhdistamisessa.

    Tuntuu melko turhanaikaiselta vouhotukselta.

    Jätkä Jätkä

    Lupajärjestelmä on aivan PCeestä. kaikki hirviseurueet hakevat lupia niin paljon kuin saavat – ja sitten jopa jättävät ampumatta käytännössä yhtäkään otusta!

    Jos minä olisin diktaattori, myöntäisin reilusti lupia, mutta ne pitäisi maksaa etukäteen, eikä rahoja palautettaisi. Parhaimmilla porukoilla ammutaan sen verran, että saadaan pitää hauskaa ja kun hirvet vähentyy, lopetetaan metsästys, koska se on työlästä – ja sataakin .

    Hirvitiheyttä voisi aivan hyvin seurata muidenkin, kuin tappajien toimesta ja lätkäistä lupia sen mukaan. Alkaisi hirvien määrä asettua rajojen sisään.

    Metsänomistaja, joka antaa hirvien kaatoon maansa ”vuokralle”, pitäisi palkita veroporkkanoilla siitä riskistä, joka hirvistä muodostuu.

    MTK:lle pitäisi antaa enemmän valtaa, eli järjestäytyminen oman järjestönsä taakse tekisi hyvää myös metsäporvareille. Ja oikeat edustajat valtuustoihin ja johtoryhmiin, ei pelkkiä hirvien tehokasvattajia…

    Jätkä Jätkä

    Partner muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan Cullopin  Hobby-sahaa. Elektrolux osti takavuosinaan kaikki kolme Ruotsalaismerkkiä ja niiden lisäksi Valtameren takaa pari – ehkä kolmekin sahamerkkiä.

    Hyvältä merkkisahakauppiaalta voi saada parilla satasella aivan toimivan – säädetyn ammattisahan, ja neuvoja sen käyttöön. Jos saha ei saa maksaa paljoa, niinkäytetty ammattisaha on hyvä vaihtoehto. Esim artolta saisi aivan varmasti laadukkaan käytetyn, paitsi ketjusahoilla hän taitaa sahailla hyvinkin vähän, eli ei niitä varmasti montaa kpl vuodessa ole myytävissä.

    Jätkä Jätkä

    Jonköping – sahalla ei ole mitään yhteyttä Jonssiin, ellei nimen kolmea ensimmäistä kirjainta käsitetä sellaiseksi. Noita kiinalaisia sahoja – joita on väärin sanoa kopioiksikaan, on tehty lukemattomilla eri tuotenimillä. Meillä on yksi maahantuoja-Jobbari aika lähellä ja hän kertoo ihan avoimesti, että merkin saa itse valita tilatessaan merikontillisen kerrallaan.

    Noin kolmasosa sahoista tulee takuun nojalla takaisin ja vaikka tilalle antaa uuden pistäen takuukoneen romuihin, vielä jää voitolle. Paraimmillaan niitä on myyty kaksi kpl alle satasella.

    Jos ihan aikuisten oikeasti tarvitsee moottorisahaa ja hieman isompaakin puuta joutuu sahaamaan, on syytä harkita merkkituotetta, jolla on HUOLTO samassa yhteydessä. Kysyin juuri eilen Jonssiin kulutusosaa Hankkijalta ja sieltä sain neuvon, että paikallisesta Huskun liikkeestä saa osia ja huoltoa.

    Jonseredin taru moottori – ja raivaussahana päättyy…. Sitä alkaa varmaan saamaan nyt Hankkijalta loppuunmyynnistä hassulla. Jos on ammattimalli, niin Huskun liike hoitaa kyllä jälkijutut.

    Jätkä Jätkä

    Pavekka:”Jonssia on kolmenkymmentä vuotta tehty huskin kanssa samoilla malleilla ja silti edelleen vuodesta toiseen ulvotaan oranssin paremmuudesta. ?”

    Sama saha huskuna  ja Jonssina on kuitenkin päältä katsottuna erilaisia muutenkin kuin värin puolesta. Toinen on kulmikkaampi ja käteen otettaessa myös ero tuntuu, vaikka olisi pimeässä tilassa.

    Omituisia väittämiä on myös, että sama muovi eri värisenä olisi kestoltaan erilaista. Molemmissa merkeissä on sekä ammattikäyttöön suunniteltuja, että -sopivia malleja, mutta vain muutamia. Kun onnellisesti sekoittaa ”Mökkimallit ja Ammattimallit”, niin sekasotku on valmis.

    Jos vertaillaan eri sahoja vain kuutiotilavuuden tai painon perusteella, ollaan ihan hukassa. Pätevin arvottaja on hinta! Jos 50 kuutioinen saha maksaa alle viisisataa ja kilpailijalla saman kokoinen maksaa tonnin, ei niitä käytännössä voi asettaa kisaan siitä, kumpi on parempi, ei ainakaan, jos haluaa rehellisen tuloksen.

    Ei ole vielä tullut vastaan moottorisahaa, jossa on hydrayliletkuja – ainakaan tehdasasennuksena.

    Jätkä Jätkä

    Jeessi:”Vieläkö tämän tason muiden neuvoja alkaa perusasioita opetella? Taitaa olla aika kevytlevitettä jorinat.”

    -Olet Jeessi pähkäilyssäsi oikeilla jäljillä – Kun asettelet itsesi ”Tämän tason muiden neuvojan housuihin”. Kyllä sinulla opeteltavaa riittää, se pikkujuttu siinä vaan on, että SINÄ et opi enää mitään etkä millään konstilla, kiintiösi olet kuluttanut loppuun jo vuosikausia sitten.

    Luulisi, että Jeessi ei enää kehtaisi täällä esiintyä lainkaan.

    Jätkä Jätkä

    Urea on kokolailla puhdasta typpeä ja liuoksessa on 2 osaa vettä ja yksi osa typpeä. Luokittelussa : Ei aiheuta vaaraa käyttäjälle. Ympäristön kasvillisuudelle urea antaa lisäpotkua. peltolannoitteissa on myös runsaasti typpeä, mutta se ei ole luokiteltu kasvinsuojeluaineeksi, kuten kantokäsittelyaine on luokiteltu.

    Suomalaiset edustajat ovat taas kusseet omiin muroihinsa EU:ssa.

Esillä 10 vastausta, 3,501 - 3,510 (kaikkiaan 15,483)