Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,601 - 3,610 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Jeessi. Tollo on täys-Tollo. Ei hän ymmärrä sinun mahdollisuuksiasi Hybridien kanssa.  Eipä häntä turhaan Tolloksi sanota.

    Kun patu vain haaveissaan raivaa lehtipuuta, eikä ole koskaan nähnyt Rauduskoivua, eikä tunnistaisi sitä, vaikka jäisi kaatuvan rauduksen alle, niin jäävihän se silloin on.

    Pohjanmaalla ei ole montaakaan raudusta kasvanut, ei vaikka joku on niitä istuttanutkin. ”Kaikki” koivut ovat huonolaatuisia hieskoivuja. Ja niitä on miljardeja!

    Jätkä Jätkä

    puuki. Kyllä Virossa ainakin niissä metsissä, joissa minä olen käynyt ja jotain puuhannutkin, on ollut etupäässä virheetöntä KUUSI-tukkipuustoa. Männyn kanssa on kyllä tietämistä, kun olosuhteet ovat massan kasvatukselle liian hyvät, laadulle ei niinkään.

    Jätkä Jätkä

    Tollon kaipuu polttouuniin on niin kova, että hänelle suotakoon sellainen kohtalo, että hän pääsee Terästehtaalle ja sulatusuunia avataan sen verran, että Tollo pääsee sinne lämmittelemään. Toki sen satsin  koostumus muuttuu, mutta eipä Valtran valuraudan laatu voi enää heikommaksi mennä, joten sinne vaan. Säilyisiköhän DNA myös tuossa kuumakäsittelyssä.

    Pohjanmaalle kuitenkin tiedoksi, että Natsiporukka hävisi toisen maailmansodan, Sodissa selvinneet voittajat ovat aina päässeet määrittelemään oikeudet ja vääryydet. Yleensä ne, jotka ovat hävinneessä joukossa joutuvat tyytymään voittajien sanelemiin sääntöihin.

    Jätkä Jätkä

    Eipä vmt:n puut kiinnosta teollisuutta. ”Sossulta ei puuta ensimmäiseksi hakata”.

    Jätkä Jätkä

    vmt. Olet ilmeisesti sosialisti…

    Jätkä Jätkä

    Tollo. Ymmärrän kyllä, että olet katkera kadehtija, mutta syyhän on vain sinun ja tietenkin sinun vanhemmiltasi saamasi perimän, joka esti sinun pääsemisen esim paperitehtaalle töihin. Toki sinua ketuttaa, kun paperitehtaalla lattioita lakaiseva mummeli tienaan 20 kertaa enemmän kuin sinä eläkettäsi, mutta se perustuu luonnonvalintaan. Sinä valitsit sellaiset vanhemmat, jotka hädintuskin saivat survottua Täys-tollon kakaran.

    Lattianlakaisija / siivooja syntyi paperikoneenhoitajan lapseksi ja sai perinnöksi tiedon ja taidon, jolla tuohon kateutta synnyttävään työpaikkaan pääsee.

    Voit toki lohduttautua sillä, että paperimiehet ovat kohta entisiä paperimiehiä, mutta he ovat parin vuoden kuluttua Kartonki – tai Sellumiehiä, jotka tienaavat puolta enemmän kuin nyt paperimiehinä. ja heillä on uusi – uljas ammattiliitto: Selluliitto, joka sanelee patruunoille, miten sellutehdas pyörii.

    Jätkä Jätkä

     

    MaalaisSeppo:”Virossa on palkkataso alhainen, joten puusta voidaan maksaa reilummin. Puun kysyntäkin suhteessa tarjontaan lienee parempi kuin täällä.”

    – Vai noin se menee? Yhtään ei ole merkitystä sillä, että Virossa on kaikki paljon halvempaa, vain puutavara on paljon kalliimpaa. Kysehän ei ole siitä, että Virossa Mo saisi paremman kantohinnan puustaan, vaan siitä, että Suomen teollisuus maksaa paljon paremmin Virolaisesta puusta kuin kotimaisesta.

    Kun kävimme Virossa metsässä, sahalla ja rakennusten  puuelementtien valmistustehtaalla (Vientiä Norjaan), sain sellaista viestiä, että he tekivät edullisesta (mutta laadukkaasta) sahatavarasta sarjatyönä yksinkertaisia moduleja ja kilpailluilla hinnoilla saivat ne kaupaksi.

    Nyt on jo aika pitkään myyty Alavudella Virolaisten tekemiä aika kevytrakenteisia piharakennuksia ja hauskoja satumökkejä. Eivät ole lainkaan halpoja, mutta hinta selittynee Suomalaisella maahantuojalla ja kallispalkkaisilla yritysjohtajilla.

    Valmistusmaa määräytyy sen mukaan, paljonko tuotteen hinnasta on kotimaista yli 50 % – ja sen on suomalainen yritysjohto pystynyt niihin järjestämään. = Avainlipputuotteita.

    Jätkä Jätkä

    Kurki:”Kilpailijamaat eivät tunne 200..300% palkkojen viikonloppulisiä.”

    Kurjen kurjasta kurkusta tuli kurkkupaska!

    Koita pysyä totuudessa, vaikka se tietenkin tuottaa vaikeuksia!

    Jätkä Jätkä

    Koittakaa vaan täysillä syödä puualan duunareiden elintasoa pohjille. Ennenkuin huomaattekaan, ei ole alalla duunareita, eikä ole puunjalostusteollisuutta.

    Parhaat tehtaat ja sahat on pian siirretty venäjälle ja sinne menee myös koneketjut ja urakoitsijat – pian metsäkonetehtaatkin.

    Ei duunarienkaan ole pakko tehdä paskahommia paskapalkalla Suomessa. he voivat vanhan kaavan mukaan lähteä Ruotsiin paremman palkan ja kohtelun ääreen, samoin Venäjälle, Saksaan, Baltian maihin ja jopa Kiinaan.

    Liian epävarmat ja vanhat voivat jäädä tänne puuporvarien elätettäviksi.

    Jätkä Jätkä

    Tollo:”-Kohta voidaan kysyä, että minkä työehtosopimuksen mukaan. Metsäteollisuus ei enää tee mitään sopimuksia. Alkaa paikallinen sopiminen maistua myös paperiliitolle.”

    -Siinäpä Tollot riemuitsee – luultavasti ennenaikaisesti. On vanha sanonta:” Suurimmatkin sonnit salvetaan”.

    Myös metsäteollisuus saadaan suostumaan aivan toisenlaiseen työehtosopimukseen, jos vain halutaan. Se toki edellyttää sitä, että SAK seisoo jäsenistönsä takana. Esim yleislakko muutaman kuukauden ajan pistää puupää-patruunat melko nöyriksi. Kyse on puunjalostusteollisuudellekin sen verran isoista rahoista, että kannattaa aivan varmasti yrittää sovinnollisia ratkaisuvaihtoehtoja.

Esillä 10 vastausta, 3,601 - 3,610 (kaikkiaan 15,483)