Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,691 - 3,700 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Jeessi: ”Ei ainakaan rahallisesti valittamista pihkatappi. Kaikki on pelkkää plussaa tähän mennessä. Mistä tiedät kuinka hyvä lehtipuun arvo on parinkymmenen seuraavan vuoden jälkeen? Näilläkin mennen aivan kelpo kokonaistulos.”

    – Tuolle hölmölle riittää, kun tulee plussaa, sillä ei ole väliä, että sen plus-merkin jälkeen lukema on helvetin pieni, verrattuna oikeaan puukauppaan.

    Kaikenlaisia pölvästejä sitä leipä elättääkin !

    Jätkä Jätkä

    ”Vanha nokivasara diesel” on aina ruuvattu hieman isommalle syötölle, taikka sillä on jatkuvasti ajettu käyttäen vain alakierroksia, koska siinä on niin hyvä vääntö. Ne pitäisi ainakin nyssyttelijöillä olla aina automaattivaihteisia, niin eivät pääsisi nokeamaan pakoputkistoa, vaa kaasut yulisivat kuumina ulos asti, eikä pönttöihib jäisi mitään.

    Kerran olen kokeillut ruuvata syöttöä isommalle dieselissä, mutta ainoa muutos oli minun mielestäni se, että kiihdyttäessä puski mustaa savua pakoputkesta noin sata kertaa enemmän kuin ennen ruuvaamista. Palautin säädöt ennalleen.

    Kerran yksi jo iäkäs Hiace savutti levottomuutta herättävästi. Poljin sillä aikalailla reippaasti n. 250 km ja se lakkasi sauhuamisen. Ajelin suoraan katsastukseen ja moitteitta läpi. Dieseleillä on iät ja ajat neuvottu käyttämään kierroksia.

    Jätkä Jätkä

    Dunlopit ovat olleet kyllä kestävät (erittäin kestävät) minun lättäjalkoihin sopii erinomaisesti. Vahingossa pisti yhtenä päivänä pojan samanlaiset, mutta kaksi numeroa ”liian pienet” jalkoihin ja ne ottivat tiukan otteen, mutta myös joustivat niin, että ne olivat ”ihan hyvät”.

    Varsinkin kengät ja housut pitää saada sovittaa ennen ostopäätöstä. Nimenomaa työkengät.

    Jätkä Jätkä

    Jos ei ole koskaan kokeillut Dunlopin vihreitä solumuovisaappaita metsässä liikkumisessa, on jäävi puhumaan hyvista työkengistä metsässä.

    Tosin M-sahahommiin pitäisi kohelimmilla olla viiltosuojatut saappaat, mutta varvas-suoja kuitenkin löytyy.

    Saappaat ovat niin kevyet, että niillä jaksaa tallustella pidempäänkin, ne ovat viileät kesällä ja lämpimät talvella ja ne ovat sangen kestävät. jalat eivät niissä kastu sisältä eikä ulkoa.

    Jätkä Jätkä

    Aikoinaan entinen työkaveri – nyttemmin jo luontaisesti poistunut sairauden takia – teetti oman avohakkuunsa uudistamisen siten, että kevyen äestyksen jälkeen oppilastyönä 600 Raudusta / ha. Luonto täydensi taimikon niin, että RS- harjoitukset piti järjestää muutaman vuoden kuluttua. Harvennus n, 1600 – 1800 r/ha.

    Ensiharvennuksessa poistettiin käytännössä vain Luonnon – vesasyntyisiä hieksiä ja viallisia Rauduksia.Toisessa harvennuksessa sama kaava.

    Päätehakkuuta nyt odottaa n. 350 – 400 Raudusta.

    -Huvittava tapaus taimikon kohdalla oli, kun intomielinen Metsäkeskuksen ”Asiantuntija” alkoi ruikuttamaan taimikon tilasta käveltyään sen halki. Työkaveri tilasi oppilastyönä tehtäväksi taimikon inventoinnin tarkasti vaatimusten mukaan tehtynä.  Taimia oli melko tarkkaan optimimäärä.

    Jätkä Jätkä

    Videon metsuri sanoi mielipiteenään selkeästi: ”En ostaisi”.

    Jätkä Jätkä

    Tuli, oli ja epäilen vahvasti, että Jeessin juonia ovat. Se Bugi piileskelee tuolla yhdellä minun läppärilläni edelleenkin ja voin kyllä lähettää sillä kommentin myös puhdistettuna, jos sillä pelitän. Se onnistuu niin, että kun laitan valmiin kommentin menemään ja se ilmestyy ketjuun ja siinä on tuo Jeessin lahja maailmalle, painan muokkaa komennolla viestin takaisin, maalaan sen osan, joka on tuo Jeessin sekoituspala, Deletoin sen ja muut mahdolliset rivit ja lähetän uudestaan, se tulee puhtaana näkyviin ja Jeessin kone jää vinkumaan harmissaan. Minulla on Linux, johon ei pitäisi ainakaan virukset helposti tulla.

    Jätkä Jätkä

    Saas nähdä alkaako idiootti-Jeessi vittuilemaan StihljaEcho-Miehelle, kun on tullut sivumerkintöjä matkalta?

    Jätkä Jätkä

    Jos Saksa olisi voittanut = ns Akselivaltiot olisivat voittaneet, niin polttouunit olisivat hoitaneet Kommunistit, Pohjoimaalaiset, Enkut, Ranskikset, Turkkilaiset Arabit, Afrikkalaiset ja amerikan mantereen ihmiset viimeistä EI-sinisilmäistä myöten. lisäksi vinosilmäiset – Ehkä Japanialaisia lukuunottamatta.

    Aatun suurin virhe oli julistaa sota Jenkkejä vastaan niin aikaisin. Natsit eivät päässeet Amerikan mantereelle lainkaan.

    Jätkä Jätkä

    Mökellä-Tollo mitäs mökellät. Kaipolaan ei tule ainuttakaan työntekijää niihin töihin, josta on pistetty kaverit pihalle. Vasta sitten, kun koneet on ruostuneet nalkkiin, voidaan ottaa uusia töihin.

Esillä 10 vastausta, 3,691 - 3,700 (kaikkiaan 15,483)