Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Saat Jeessi vielä helpommalla sen tukirahan, kun käyt Soskusta ruinaamassa. Samaa köyhien ja työhaluttomien, lomautettujen ja työttömien pukikauppiaitten elatuskeen varattua rahaa se on, veronmaksajien maksamaa sosiaaliturvaa.
Kurki. Suostuppa sitten alentamaan palkkaasi!
Kyllä hankintahakkaajankin pitää käyttää nostokoukkua ja -saksia. Nostokoukkujen kädensijassa on paikka merkkausliidulle, joka toimii siinä todella hyvin.
Jotkut integroivat liidun teipillä mittanauhan päähän, sellainen viiden sentin pätkä ei paina siellä liikaa, kun jousta hieman kiristää. TOIMII…
Ja uskokaa huviksenne — näitä on kokeiltu ja testailtu.
Jeessi on vain pelkkä risujen kasvattaja, siinä ei kymmenenkääv vuotta haittaisi, mutta Jeessin ideologia on, että parempi liian aikaisin kuin oikeaan aikaan…
Jeessillä hakataan aina kaikki, jotka kelpaavat edes energiapuuksi.
Miksi te puuporvarit kuvittelette, että raaka-aineen kuljettaminen Suomesta esim Ranskaan olisi paljon halvempaa kuin kuljettaa täällä 150 – 200 km kannolta tehtaalle? Valmistuttuaan esim paperi on suhteessa paljon kevyempää, kuin sen valmistukseen tarvittava raakapuu. Itkekää vapaasti sitä, että sellu on niin kevyttä, että sitä ei mahdu kontteihib niin paljoa kuin on sen kantavuus. Näin osoitatte vain tyhmyytenne.
On selvää, että tappiota tuottavaa tehdasta ei kukaan kovin pitkään pyöritä, kuitenkin sahapuolella on enemmän sääntö – kuin poikkeus, että tappiollisiakin jaksoja tulee, mutta silti sahataan – ja tosissaan. Sahan seisottaminen vasta tappiota tuottaisikin.
Maailmalla muut paperinvalmistajat ovat jo ruuvaamassa koneisiinsa lisää vauhtia, kun UPM on julistanut sulkevansa kolmen koneen tehtaansa. Kyllä jäljelle jääneet ottavat mielellään vastaan lisätilauksia.
On ihmeellistä, että Suomalaiset painotalot käyttävät kernaasti vaikkapa Venäläistä paperia, mutta Saksassa painotalossa työskentelevä Turkkilainen siirtotyöläinen pistää hanskat tiskiin, jos paperi ei ole ”Finski-paper”, näyttäen samalla Venäjän kohdalla kurkunleikkausliikkeen. Saksalainen yritys maksaa laadusta, Suomalainen määrästä…
Ei pysy putkiliike niin kauvaa pystyssä, että Starttirahat tulisivat katettua,,,
Kun ainoa tavoite on saada kemeraa, sen ei ole väliä, millaisia myyntitilejä tulee, lienee paras ratkaisu myydä pusikkonsa sellaisille, jotka osaavat homman.
Skientalisti:”Takon tehdas on niin tuottava, eikä koneet kovinkaan vanha. Varmaan uusi tehdään muualle kuin keskelle kaupunkia.”
. Kuukkelin mukaan TAKO:n kartonkikoneet on valmistettu : Vanhempi 1922 – ja uudempi 1953. Alkujaan paperikoneiksi, mutta päivitetty useita kertoja ollen nykyisin kartonkikoneita.
Pyydä eukkoasi hankkimaan ruskean laudeliinan – sinulle, ja itselleen punaisen…