Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,751 - 3,760 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Saksassa on kyllä kuluttajille tarjolla välttämättömt elintarvikkeet ja autot – polttoaineet jne varsin edulliseen hintaan, ainakin kun vertaa Suomalaiseen hintatasoon. kyllä se on pääsääntöisesti niin, että palkat ja kustannustaso seuraa aikalailla toisiaan. Tahtoo vain hinnat nousta ensin ja sitten vuoden-parin viiveellä palkat, hirveän itkemisen kanssa.

    Jätkä Jätkä

    Pohdiskeleppa sitä!

    Jätkä Jätkä

    Rane. Jos Köyhtyneet paperitehtaat ( sittemmin  Uupuneet, nyk UPM) on myynyt Jänsänkoskelta vanhan paperikoneen Intiaan, niin se ei miksikään muutu lapsellisen vittuilun yrityksellä.

    Jätkä Jätkä

    Jeessi:”Voi, voi ja miksikähän? Jätkäkin tietää mistä ahistaa eli Intian paperityöläinen ei aivan kuuttakymmentä tonnia vuoteen vetele. Ainakaan eurokurssilla laskettuna.”

    – Tuo ”bisnesmies” ei tajua – eikä haluakkaan tajuta, että Intiassa asumisen ja elämisen kustannukset ovat vain murto-osa suomen kustannuksista, jotka ovat kiistatta maailman korkeimpien joukossa. Näin ollen on aivan turha natkuttaa siitä että työntekijöille pitäisi maksaa kunnon palkkaa, alasta riippumatta. Myös puotipuksuille olisi mielestäni ihan tarpeellista maksaa 1200 €:n asemasta 3000 € :sta ylöspäin  koulutustason mukaan.

    Jätkä Jätkä

    Perustele!

    Jätkä Jätkä

    Tienaako nekin sinusta liikaa? Jos et sinä pääse sille palkkatasolle, niin voit syyttää vain itseäsi – väärästä ammatinvalinnastasi.

    Jätkä Jätkä

    Kun asuin Jämsänkoskella, Purettiin siellä vanhaa paperikonetta pois ja valmisteltiin paikkoja uudelle koneelle. Vanhaa oli purkamassa Intialaiset asentajat ja heidän insinöörinsä. kone siirrettiin Intiaan uudelle tuotantolinjalle.

    Vanha kone oli jotain kolme metriä leveä – uudessa koneessa viira oli ainakin kahdeksan metrin levyinen ja viiran nopeus ainakin kolminkertainen vanhaan verrattuna.

    Nytkin käynee niin, että Kaipolan koneet siirretään muualle ja siellä alkaa uusi elämä päivitetyn – modernin koneen osalla. Voi olla, että siellä Intiassa vanha – kolmimetrinen kone väistyy ja tämä ”uusi” tulee tilalle.

    Tuloksena on, että paperintuotanto maailmassa ei vähene, päinvastoin. Siellä Intiassa paperia pystytään toistaiseksi tekemään niin halvalla, että sitä tuodaan myös Suomeen, jos tarvitaan.

    Jätkä Jätkä

    Kun Juuso pyöritti Uupuneita, riitti yleensä, että kun voittoa tuli, niin firmalla hyvin meni. Nyt on omistajana ”Kasvottomat amerikkalaiset eläkeläissäätiöt”, jotka pistävät tehtaita kiinni, jos voittomarginaali kutistuu jonakin vuosineljänneksellä.

    Suurpuunjalostusteollisuus on takonut vuodesta toiseen kolmen suuren voimalla yhteensä noin 3 Miljardia €uroa / joka vuosi VOITTOA!

    Tuossa pelissä on yleensä kaksi vaihtoehtoa: – Putoa itse, tai pudota kilpailija. Kun osa kioskeista menee kiinni, paranee auki jääneiden mahdollisuudet selvitä.

    Toisaalta ilmeisesti Suomessakin on noiden isojen konsernien johdossa sellaisiakin henkilöitä, jotka osaavat laskea tulevaisuuden päällekin. Vaikkakin on näyttöä, että ainakin on ollut sellaisia päälliköitä, jotka ovat veikanneet väärää hevosta. Ne munaukset ovat tulleet maksamaan sekä Firmoille, mutta myös Valtiolle ja veronmaksajille, mutta myös tehtaiden aina niin kadehdituille työntekijöille suunnattoman paljon. Monelle perheonnen ja elämän.

    Kun Suomalainen teollisuusyritys lähtee maailmaa valloittamaan, se ostaa konkursikypsiä tehtaita kovalla hinnalla. Kun Suomalainen teollisuusyritys myy tehtaita tai tuotantonsa esim Ruotsiin, menee erinomaisen hyvin tuottava teollisuusyritys helvetin halvalla Ruotsiin / Norjaan.

    Jätkä Jätkä

    Sopii kyllä Tolloon oikein hyvin…

    Jätkä Jätkä

    Eräs konserni pyörittää mm. konepajaa ja puunjalostustehdasta, joissa molemmissa on työaikana sähkönkulutus melkoinen.

    Molemmat ovat valtakunnanverkossa, mutta sieltä otetaan vain ns. hienompi sähkö. Aamulla, kun työt alkavat, hyrähtää oma Generaattori käyntiin ja tuottaa lähes kaiken sähkön esim hitsuskoneisiin ja sorveihin.

    Sahalla on myös omansa, joka samoin käynnistyy tarvittaessa ja tuottaa sähköä ja lämpöä esim kuivaamoon. Talvella kone pyörii öisinkin, jos kuivaamo on täynnä.

    Toimitusjohtaja kertoi pelkkien sulakemaksujen osalta toiminnan olevan edullisempaa kuin pelkkä töpselisähköllä. Voimakoneet pyörivät keskiraskaalla polttoöljyllä. Sähkökustannuksen hän sanoi olevan Kilovattitunnilta samaa luokkaa kuin verkkosähkönkin, mutta luonnollisesti siirtokustannukset jäävät pois.

    Eli pääsee paljon pienemmillä kiinteillä kuluilla ja ilman siirtomaksuja.

Esillä 10 vastausta, 3,751 - 3,760 (kaikkiaan 15,483)