Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,791 - 3,800 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Kunnollinen koivukuvio, jossa ainoa arvopuulaji on koivu.

    Minkä arvopuun kasvaua ne koivut haittaa?

    Arvopuu koivujen tietenkin!

    Sitähän on jo hoettu, että Rauduskoivua täytyy kasvattaa harventaen sitä niin, että oksat eivät koske toisiinsa. Jeessi ei sitä usko, mutta näköjään ei persereikäkään!

    Jätkä Jätkä

    Tollo:”Kannattaisi nuo vanhat sopimukset repiä ja katsoa asioita realistisemmin. Löytyisikö palkkoja leikkaamalla koko ketjussa jatkoaikaa tehtaille pienemmillä tuotantomäärillä.”

    -Voiko enemmän esittää Tollouttaan? V= EI VOI!

    Ainoa peruste tuohon Tolloiluun on se, että Tillon saama mittava eläke (= kansaneläke) – on jäänyt niin pieneksi, että metsurien tuntiansiotkin ylittää ne moninkertaisesti.

    Tollo lienee ainoa ihminen Suomessa, joka kadehtii metsurien ansioita.

    Jätkä Jätkä

    Menee, mutta pystyyn niiden myynti on varsin epävarmaa, ellei ole Metsäliiton osuuksia vino pino piironginlaatikossa.

    Jätkä Jätkä

    Moottorin ja voimansiirron suhde on jo suunnitteluvaiheessa mitoitettu sellaiseksi, että se kestää, oli kuorma millainen hyvänsä, jos ei aleta käyttämään runnomalla.

    Ennemminkin avolavan ja peräkärryn kantavuudessa tulee mietittäväksi kuorma, joka tulee akselin päälle – veti se tai työnsi.

    Kärryä vedettäessä ”Sulakkeena” toimii etuvetoisessa autossa eturenkaiden pito, eli esim metsäautotiellä auton eturenkaat sanovat, lähdetäänkö vai ei. Jos ne vähän ruopivat, niin mitä sitten? Takavetoisessa kuormaa lavalle lisättäessä sulake otetaan pois ja tilalle pistetään rautanaula!

    Ajoneuvon kuormittamisen yhteydessä kehittyvä rasituspiikki on lähinnä kytkimellä, jota varomattomasti käyttäen saadaan aikaan jopa melkoinen käry, joka kytkinlevystä irtoaa. Sellaisiin tapauksiin (käyttäjälle) suosittelen suhteellisen isokokoista Dieseliä ja automaattivaihteistoa. Niillä onnistuu kääntely ja lähtö nätisti, kunhan muistaa kaasutella maltillisesti. Vetoakselit ja vastaavat kestävät kyllä sen tehon, mitä koneesta irtoaa.

    Jätkä Jätkä

    Kyllä patteriautoissakin kohta on vetokoukut, ei ole mitään todellista syytä sille, että niissä ei olisi. peräkärry on tosi kätevä ja yleensä sen lava vasta hyvällä korkeudella onkin.

    Käytännössä ei autolle ole mitään kauheaa vetotaakkaa, jos sen perässä on kärry / vaunu. Varsinkin jos on automaattivaihteet, niin sitä parempi ajella ja vetää, on aina oikea välitys.

    Jätkä Jätkä

    Oli kyse jossain rakosessa M-sahakorvauksesta. Koskee myös raivuria. Se on 5,3 €/h.   Ateriakorvaus on 10,75 €/pv ja korotettu ateriakorvaus 18,85 €/ pv.

    Mutta keskimäärin metsurien palkat eivät ihan huimaavia ole, joten on turha ainakin väittää, että ne ovat syynä siihen, että paperikoneita suljetaan.

    Jätkä Jätkä

    Visakallo:” Kysytäänpä opettajalta: Kumman Jätkä ottaisit, jos saisit aivan vapaasti valita, hyvin hoidetun 40 vuotiaan koivikon, vaiko yhtä hyvin hoidetun 40 vuotiaan kuusikon?”

    – Minä voin vastata, vaikka olenkin eläkeläinen. Ottaisin kuusikon, varsinkin jos se alkaisi kaipaamaan ns väljennyshakkuuta lähiaikoina. Hyvinhoidetun kuusikon – hyvällä pohjalla, kasvu on kiihkeimmillään sen  ollessa 20 – 60 vuotias.Niinä vuosina OMT- kuusikko lisääntyy joka vuosi yli 20 kiintoa/ ha ja kun se on sopivassa tiheydessä, niin tukkipuun osuus lisääntyy enemmän ja kuitupuun osuus pienenee.

    PS. Minä en narauttele, sen saavat tehdä toiset tyypit. Oli löylyn hetket.

    Jätkä Jätkä

    60 vuotta on aavistuksen verran pidempi aika kuin 40 vuotta.

    Jätkä Jätkä

    Visa – Valehtelet. Neljässäkymmenessä vuodessa ei talousmetsä kasva kuusta 600 – 700 kiintoa, ei vaikka se olisi lehtoa. jeessin Hybridihaavikko pääsee tuskin puoleen tuosta – Ja kuinka sitä on hehkutettu…

    Jätkä Jätkä

    Kyllä kai ketju on lähtenyt laipan päältä jokaiselta, joka on sahannut ihan oikeasti metsässä ja risukossa. jopa useitakin kertoja, kun esim rungon alle on jäänyt taivuksiin koivun / pajun räippä, se nykäisee helposti sivuttain ja kun se on lujasti kiinni toisesta päästä, on tempaisu sivulle tosi äkäinen.

    Normaalikarsinnassa, kun otetaan paksuhkoja oksia irti rungosta, tulee helposti väännettyä ja silloin monelta on ketju lähtenyt paikaltaan.

    Viiden tuuman lattaviila on hyvä apu vaurion korjaamisessa, myös leikkuuhampaaseen saattaa tulla viilaa kaipaavia ruhjeita. En henkilökohtaisesti pidä teräväkulmaisesta ketjusta normaali hakkuutyössä. Jotkut nimittävät sitä talttahampaiseksi, mutta he eivät ole tutustuneet kourutalttaan!

    Normaalikarsinnassa pyöreäkulmainen hammas on paljon – – paljon parempi sahata oksia, koska terä ei silloin tunkeudu vahingossa runkopuuhun. Leikkuunopeus molemmissa on yhtä hyvä.

Esillä 10 vastausta, 3,791 - 3,800 (kaikkiaan 15,483)