Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Haapalauteet pysyvät valkoisina hyvin pitkään, kun vetäisee saunomisen päätteeksi lastalla vedet pois. EDIT Kyllä ainakin ylin laude olisi mahtava paikka, kun se olisi yksi lankku, jonka leveys olisi min 60 cm, paksuus 10 cm ja sydänpuoli ylöspäin. Jos kuusta, niin ei yhtäkään oksaa, jos haapaa, ei edes lahon alkua….
EDIT
Ei taida Suomessa verotus olla kovin paljoa korkeampi kuin muuallakaan lukuunottamatta Autoja, Polttoaineita, Viinaa ja Tupakkaa. Verotusta pitäisi tarkistaa ja ensimmäiseksi laittaisin tuontipuulle myyntiveroa vastaavan veron. Sitten muuttaisin vierastyövoiman verotuksen sellaiseksi, että Suomi saisi verotulot myös heidän tekemästään työstä. Eläkkeiden verotus ulkomaille muuttaneiden kohdalla olisi mielestäni laskutettava suomeen siltä osin kuin ne täältä maksetaan. Ulkomaisille Kuorma-autoille tienkäyttömaksu jokaisesta kilometristä, jonka ne ajavat ”Omilla” polttoaineillaan Suomen teillä ja se ns. kapotaasiliikenne kiellettävä.
Jätkän ruokavalioon kuuluu mikromuovia saman verran kuin muidenkin. Sehän ei ruoansulatuksessa häviä, vaan tulee läpi muuttumattomana. Tämä Tollolle tiedoksi. Kehitysmaiden autojen renkaat eivät kulu sen ihmeellisemmmin kuin muidenkaan, onko pakko katupöly huuhtoa holevesissä vesistöihin, eikä nekin voisi johtaa puhdistamoiden kautta.
Tuosta yläharvennuksesta ei pitäisi missään metsässä tehdä toistuvaa, ellei sitten haluta leikkiä jatkuvaa kasvatusta. Periaatteessa yläharvennus tehdään yhden kerran ja se voidaan tehdä siinä vaiheessa, kun terveen metsän päävaltapuut ovat selkeästi kahden tukin kokoisia. Harvaksi ei harsita, eli päävaltapuita jätetään, jos niiden poistamisen jälkeen paikalle jää tyhjä reikä. Yläharvennuksessa toki poistetaan myös muita puita, mutta keskitytään kahden tukin puihin. Jäljelle jäävän metsän = yhden tukin puusto – kasvun oletetaan kiihtyvän tai ainakin pysyvän entisellään ja seuraava käsittely tulee olemaan 20 – jopa 30 vuotta eteenpäin ja on avohakkuu.
Jeessinhän ei tarvitse pähkäillä yhtään mitään, koska hänen omien valh….- puheittensa mukaan metsiensä keskikasvu on yli 20 kiintoa / ha – joka vuosi! Se tekee 2000 kiintoa / vuodessa lisäkasvua ja Jeessi on laskenut, että vähintään sen verran hän hakkaa ja kasvu eikun lisääntyy vaan.
Ehei! Mereen juoksutettavan muoviroskan määrä johtuu jäteveden johtamisesta vesistöihin puhdistamatta niitä kunnolla. Kuivakäymälät pakollisiksi joka paikkaan olisi hyvä alku. Vesivessa on pannut kaiken tämän alulle, eli VC:n keksijä pitäisi hirttää, ellei hän olisi jo kuollut. Tosin vessat eivät silläkään konstilla häviäisi, mutta uusien myyminen ja asentaminen pitäsi Griminalisoida.
Miksi täällä kaikki välttämättömät asiat: Elintarvikkeet, Asunnot, Vuokrat, Lääkkeet, Vaatteet polttoaineet, Autot, Kaikki, mitä kaupassa myydään, eli televisiot, puhelimet jne maksavat niin sikamaisesti, kun niiden hinta tuottajamaissa on jopa vain murto-osa suomalaisten hinnoista. Jos lähdetään hintavertailuun, niin Suomalaiset Duunarit ovat alipalkattuja. Nythän jo Virolaiset siirtotyöläiset pakenevat kotimaahansa, koska siellä palkasta jää enemmän joka kuukausi elämiskustannusten jälkeen.
Sanotaan näin aluksi, että jos palkat pysyisivät nykytasossa, niin kaikkien elämiseen tarvittavien tuotteiden hinnat pitäisi aluksi puolittaa.
Hybridihaavikon käsittelyohje on kylläkin, että se teurastetaan parikymppisen ja silloin se on – oikeassa tiheydessä kasvatettuna – 35 – 40 senttistä rinnantasalta.
Kuitenkin, kun kaikki pitää tehdä juurikin päinvastoin kuin kokemusen mukaan olisi paras, niin pitäähän sitä alkaa harventelemaan ja sekoittamaan koko kasvatusohjelma,
Paras olisi Jeessille, että tappaisi pystyyn kaikki Hybridihaapansa, kun kerran sudeksi on mennyt koko ohjelma ja aina vaan pahenee!
Miksi sitten seisot Jeessin takuumiehenä? Jeesin kommenteista näkyy, että hänen mielestään teillä on juuri samanlaiset = hullut otteet, metsien raiskaus ja hävityshakkuut silloin, kun siinä kohta alkaisi arvokasvu.
Ja muistutus: Hehtaari tuottaa saman verran puuta, on sillä sitten kasvatusmallien mukainen runkoluku, taikka vaikka kolminkertainen määrä runkoja. Nyt voi alkaa olla kannattavuus parempi kuin ennen – antaa energiapuun kasvaa nopeasti – paljon nopeammin kuin jeessin haavikot, mtta ei sielläkään kannata kalliita taimia haaskata, kun maa kasvaa vain sen verran kuin pystyy.
Mazda on ollut lukemattomia kertoja Saksalaisessa laatuvertailussa ykköspaikalla ja aina kärjen tuntumassa.
Nykyisissä henkilöautoissa jopa 1,5 kuutioiset bensakoneet ovat kestäneet 500 000 km tekniikkansa puolesta. Uusien vaihteistojen mukana on tullut joissakin ongelmia, mutta se on usein kiinni siitäkin, että pykäliä on lisätty, öljymäärää vähennetty – ja moottorit vääntävät ”liian” hyvin, jolloin ajellaan suhteessa liian isoilla vaihteilla.
Tuosta kestävän tekniikan luettelosta voi toki pyyhkiä pois Ranskikset ja niiden sisarmerkit, pikku-Datsunit ja Viiatit.
Kehityksen edelläkävijöiden osa ei aina ole ruusuinen, se on näyttäytynyt esim Volkkarin, Audin ja Bemarin uutuuksien kohdalla. Käytännössä niitä ei köyhän kuluttajan kannata ostaa, ennenkuin niiden luotettavuus on testattu kunnolla. Ja lapsentaudit korjattu. Taksit vaihtavat niin taajaan autoja, että ne hoidetaan takuuseen ja sijaisautijärjestelmä toimii hyvin, joten niihin ei pitäisi tuijottaa autoa valitessaan – ajaahan jotkut taksarit jopa Fordilla!