Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Kannattaa huomioida myös se, että päijänteen syvänteestä juoksutetaan juomavesi pääkaupunkiseudulle ja se on puhtaampaa kuin ulkomailta rahdattu pullovesi, jota kovaan hintaan myydään Suomalaisissa kaupoissa ja ravisemusliikkeissä.
Rajalinja on aina kahden pyykin välinen suora linja. Kyllä se perustuu pyykkeihin, kunhan pyykit on siinä, mihin ne on pantu. Poikkaus rajalinjoissa on silloin, kun se on järven rantaviivassa, joessa tai esim tiessä. minulla on nytkin pätkä rajalinjaa, joka noudattaa tien muotoa.
Kun pyykit on löydetty, niin mittaamalla saa linjan paikan selville joka kohdaltaan. Kun tuossa kävi maanmittari pistämässä pari pyykkiä ja tarkisti vanhat pyykit, niin kertoi paikantimen näyttävän justiin linjat ja pyykit. Järvenrannassa oli puupyykki ja kun hänellä laite näytti, että keskipaalun paikka on tuossa, niin sieltä se löytyi – sammaleen alta.
Jos raja on epäselvä, niin kyllä minä neuvoisin ottamaan rajanaapurin kanssa ”kissan pöydälle” ja raja auki kimpassa. Ellei onnistu, niin suojakaista rajan vierelle = pieni ansa naapurille!
Uuden – suuren sellutehtaan, jonka tulevaisuuden visioissa on mahdollisesti myös puusta saatavien , vielä jopa löytymättömien mahdollisuuksien hyödyntämiseen pitää tarvittaessa valtion lähteä mukaan. On turhaa pelätä, että uusi tehdas ei saa pätevää henkilökuntaa, meillähän on suljettujen paperikoneiden hoitajia työttömänä, uusia nuoria on koulutettavissa ja onhan tässä ainakin pari vuotta aikaa kouluttaa!
Muutama sata miljoonaa valtiolta osakkuudesta ei ole suuri raha, jos sillä saadaan Suomalainen tehdas kasvattamaan hiilinieluja.
Touhuun olisi pitänyt jo silloin – Piikaraisen risupaketin aikaan luoda sellainen ohjelma, joka kestää. Meillä meni korjuukalustoa kehittelevien Pelle-Pelottomien jalkojen alta matot, kun kattiloiden ja syöttolaitteiden , hakkurien ja materiaalin kuivattamisen ja polttamisen kehittämiseen uhratut rahat – pitkälti noiden seppien omat rahat olivat kiinni tekeleissä, joita yht-äkkiä ollutkaan yhtään järkevää tehdä valmiiksi tai pidemmälle.
Meillä on ollut muutaman kerran tilaisuuksia, joihin on tullut yleisöä vierailulle jopa yli tuhat. Äkkiä ulkomuistista sanoisin, että metsässä on ollut kymmenkunta korjuukonetta ja lisäksi ajovehkeitä tuomassaa hakkureille ( muutama erilainen9 karvarankaa, jota koneet näytökseen ovat kaataneet ja kasanneet.
Monta viritelmää on ollut, joista ei kovin pitkään kuulunutkaan mitään, kun yrittäjiltä loppui rahat.
Nyt on ehkä uusi aalto syntymässä, kun turveyrittäjät alkavat energiapuun korjuuseen. He saattavat sanoa suorin sanoin, että metsässä ei pidä kasvattaa lukumäärää, vaan kuutioita. Joidenkin paksuun kalloon ei uppoa, että jos hehtaarilla on parituhatta runkoa ja toisella hehtaarilla on 5000 runkoa, niin siitä erosta huolimatta molemmilla hehtaareilla on yhtä monta kuutiota. Siinä piilee myös salaisuus, jonka turvin korjuukustannukset romahtavat nykyisestään ja metsäomistaja voi saada puustansa kohtalaisen hyvän hinnan nykyisen kolmen euron / kuutio – asemasta.
Pikkkarainen kuitenkin kokosi ”Risupaketin”, jonka ympärille väsättiin kaikenlaista tukitoimintaa. Ei kuitenkaan niihin paketteihin tuli tarttunut. Eikä se kaikin paikoin ole vähääkään tarttunut vieläkään.
Tässä asiassa on soudettu ja huopailtu niin paljon, että se on sotkenut kaikkien pasmat. On korjuukaluston kehitys jäänyt kehittymättä, on jo pelkästään karvarankojen ja karsittujen rankojen tienvarsivarastointi aivan alkutekijöissään tiedon osalta. On hakkuumenetelmät ihan mitä sattuu, eikä mitään normeja ole keksitty. Joku putkirunkkari on kehityksen jarruna joka asiassa, on muut keksineet ja toteuttaneet puunkorjuun ihan miten hyvin tahansa.
Vaan mikäs on silläkin alalla hilluessa, kun saa energiapuusta enemmän kuin moni tukkipuustaan – peräti kolme e + kemera.
Ei Suomea niin tulla lämmittämään ja asumaan koko maata. kymmenen vuoden kuluttua on piiput kylmenneet ja Ydinvoima jyllää, jos Jeessin nuotteja totellaan.
Joitakin sahakikkailuja olen opetellut ja nuorilla oppilailla olen sahankäsittelyharjoituksissa vaatinut pienen jakkaran sahaamisen. Sekin on aloittelevalle joskus sangen vaativa , kun sen pitäisi myös näyttää jakkaralta. Pölkyn sisältä näkyviin pyöreä pallo on jo pykälää vaikeampikin. Oravia ja siilejä sekä karhuja olen myös kalvanut M-sahalla ja kaikki ne on olleet sellaisia, että ne ovat tunnistettavissa, mutta videon mukaisia taideteoksia ei ole tullut muuta kuin ehkä Kekkosen naamataulu pari kertaa ihan leikkimielellä.
On muuten aika veikeää, että Ruotsalaissahoilla veisto onnistuu paljon paremmin kuin Tilheillä.
Jos ja kun aikaa on, niin laittaisin tässä kohtapuoliin R-sahaan terän asemasta sen ketjuilla hakkaavan kiekon. Se murskaa vesat poikki – ja kun rinkiä on riittävästi, niin siinä menee kyllä heinäkin. Kun vesan kannon pää murskataan, se kuivuu paljon tehokkaammin kuin siististi sahalla tai vielä surkeammalla raivelilla. Tietenkin täydessä lehdessä. Nyt olisi oikein hyvä keli tehdä sellainen työ, kuivaa ja lämmintä!
