Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,961 - 3,970 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Jos Jeessi olisi ostajan metsäyhtiölle, hän varmaan kustantaisi nuo raivaukset ostoleimikoihin, mutta maksaja ei varmasti olisi firma, vaan Jeessi itse.

    Jeessiä on pidetty kuin kukkaa kämmenellä Harjavallan ”piireissä”. On maksettu kelvottomista risukoista huippuhintoja, on hakattu harsimalla, on tehty laikutuksia ja jaettu hirviaitavärkkejä ilmaiseksi. On tehty teitä kilometritolkuilla sen livulla, että sieltä saa muutaman risukuorman KEMERAn tukien kera.

    Ei sellaisia etuja ”bonusten kera” tuupata tavallisille ihmisille, kyllä pitää olla paikkakunnalla varsinainen Keisari.

    Kyllä sääntö, että jos et hoida metsiäsi – et myy puuta – on ihan hyvä. Varsinkin kun siihen muutaman vuoden välein tuupataan rahaa niin, että vaikka sen teettäisi MHY:n metsureilla, niin puolet jäisi vielä isännällekin ”Bonusta”.

    Jätkä Jätkä

    Pelkkä sahan käsittelytaito ei riitä, vaan pitää olla taiteellistakin silmää, että pystyy hahmottamaan sen veistoksen siellä puu sisällä.

    Nuo kaverit veistelevät usein myös jääveistoksia ja lumiteoksia, vaikka ne jäävätkin usein lyhytikäisiksi taidenautinnoiksi.

    Jätkä Jätkä

    Nyt voisi olla niinpäin, että hinta-alennus tulisi leimikolle, jota ei ole raivattu.

    Yksi porkkana on – Täysijärkiselle metsänomistajalle – ja se on mielestäni se, että korjuun jälkeen on metsä paljon paremmassa kunnossa kuin viidakon seasta hakatun leimikon kunto olisi.

    Minusta se on enemmän kuin pieni rahallinen korvaus. Ennemminkin pitäisi saada yhtiö korvaamaan, jos hakkuujälki on kehno. Puiden valinta pielessä tai liian harvaksi hakattu – Edellyttäisi rahallista korvausta myyjälle.

    Jätkä Jätkä

    Visakallo on ilmeisesti käsitellyt ja hoitanut metsiään niin, kuinka tunnollinen ja omaa omaisuuttaan arvostavan metsää omistavan pitäisikin tehdä. Sehän voidaan rinnastaa vaikka auton huoltamiseen tai talonsa kunnossapitämiseen.

    Karu totuus on, että sekin työ maksaa, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Kun täälläkin lähes kaikki ovat yksimielisiä siitä, että ennen koneellista hakkuuta olisi todella tärkeää tehdä ennakkoraivaus, jos metsä muuten onkin ollut herran hallussa, niin itse asiassa KENEN se pitäisi tehdä? -Ja kustantaa! Kyllä se minusta kuuluu yksiselitteisesti metsän omistajalle, eikä kenellekään muulle.

    Jos sen pitää tehdä ostajafirmn, niin tottakai ennakkoraivauksen kustannus vähennetään puutavaran hinnasta. Jos sen tekee paikalliset Rotarit, hekin tekevät sen saadakseen rahaa toimintaansa. Ei ilmaisen työn tekijöitä ihan pilvin pimein ole liikkeellä. Tekemättä jääneestä työstähän siinä on kysymys.

    Jos ostofirma edellyttää ennakkoraivausta, mutta maanomistaja ei siihen suostu, niin minusta ostaja tekee aivan oikein unohtamalla moisen tarjokkaan.

    Jätkä Jätkä

    Harjavallassa ei näköjään ole kuultukaan koealojen mittausmenetelmistä, eikä sydeemisä, jolla tarkastusmittauskin pitää tehdä luotettavasti ja helposti.

    Taitaa viranhaltija olla yhtä kehnolla koulutuksella varustettu, kuin itse Tollo-Jeessikin, eli koulutus tasoa nolla. löytyisköhän tuolta kehitysalueelta Antikvariaattia, jossa olisi Tapion taskukirja , vaikka vanhempikin, josta kyllä ohje otantamittaukseen löytyisi, jos tajuaisi lukemansa. ( Ja osaisi lukea)

    Tollokaan ei ole päässyt näkemään hoidettuja nuoria metsiä, vai onko ne jo harsittu pilalle?

    Jätkä Jätkä

    Tollo kakkonenkin kömpi kolostaan – näköjään. Tollot siis luulevat, että latvukset lasketaan poistuneiksi rungoiksi.

    Aikamoisiksi ääliöiksi he luulevat noita aiheen piirissä työskenteleviä virkamiehiä. Tollolla tosin ei ole asiassa minkään tasoista omakohtaista kokemusta (eikä tule), mutta Jeessi (kakkos-Tollo) on väittänyt Harjavallassa olevan sellainen ääliö, että häntä voi kusettaa metsätieltä käsin hyväksymään minkälaisen rääpimisen tahansa.

    Ehkä uhkailemalla, vai olisiko lahjonta?

    Jätkä Jätkä

    Suoriutuva:”Mutta juttu lähti liikkeelle työsuhteessa olevan konekuskin sahahommista.”

    Onhan se huikea parannus työturvallisuudessa, että Mopokuskeilla on kypärä päässä ja leukaremmi kireällä, sekä turvajalkineet jalassa ynnä työasu, jossa on hälytysvärit ja pirusti heijastimia.

    Ei sen ole väliä, että ei pysty kantamaan viiden kilon moottorisahaa yksittäisen puun juurelle, puhumattakaan, että jaksaisi sen nypätä käymtiin. Siksi kai on patterikäyttöiset sahat keksitty, mutta sitten on tietenkin esteenä se, että puuttuu ammattitaito puunkaatoon, eikä ole turvakäsineitäkään, jos sellaiset on annettu, niin ne ovat kotona, tai autossa.

    Mopokuskit ovat nyt korottamassa itseään jalustalle – Se voi olla ainoa kohta jossa voi vähän nostaa häntäänsä – palkkaa kyllä olisi enemmän tarpeen korottaminen.

    Jätkä Jätkä

    Tiedot on päivitetty, eikä ne siitä muutu. Omassa metsässään yksin saa sahailla vaikka munasillaan – sitä ei mikään laki kiellä. Lisäksi Firmoilla on omat sääntönsä, jotka saavat olla tiukemmat kuin esim laki, mutta eivät löysemmät.

    Jätkä Jätkä

    Tiedoksi, että kukaan ei vaadi RS-henkilöltä minkäänlaisia suojavarusteita – ei edes kypärää  – vaatetuksesta puhumattakaan, ellei työmaa satu olemaan taajamassa jossain näkyvässä puistossa tms. sekin vaatetus vain peittämään kriittiset elimet näkyvistä.

    Edes äänenvaimentajaa ei tarvitse olla sahassa, kun vaan päästelee menemään.

    Tämä siis silloin, kun esim yksin työskentelee omassa metsässään.

    Jätkä Jätkä

    Jossain vaiheessa suurella pieteetillä kuulutettiin täällä, että RS- työssä pitää olla turvavarusteet viimeisen päälle. Pitää olla metsurin turva-asu, jossa heijastimia ympäriinsä jne, kypärä muka piti olla ja metsurin turvahanskat sekä turvakengät.

    Sanonpahan vaan, että kohtuus kouhottamisessakin. Ensimmäiseksi pitää olla ammattitaito, joka näyttää suurimmalta osalta ammattilaisiakin puuttuvan, sitten tarpeellinen turvavarustus – Ei kaikkia mahdollisia. Eli kuulo – ja kasvosuojat.

    Ja tietenkin olisi hyvä olla jonkin asteen EA-varustus ja puhelin. Jonkun pitäisi tietää, jos on metsätöissä, ja jopa suunnilleen missä on. Olen muutaman kerran käynyt hakemassa liian pitkään metsässä olleen pois, mutta mitään hätätilannetta ei ole ollut. Kerran oli haettava parinsadan kilometrin päässä, mutta kyllä se sieltä löytyi.

Esillä 10 vastausta, 3,961 - 3,970 (kaikkiaan 15,483)