Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 4,021 - 4,030 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    En usko, että kovin nopeasti lisääntyy pajuviljelmät. Energiapuu on viisainta ottaa nosmaalista metsänhoitotyöstä alkaen ensiharvennuksesta, johon puusto on kasvatettu pyrkimysenä kunnollinen tukkimetsä päätehakkuuna.

    Tukkipuuksi en sanoisi vielä kahden tukin puuta. Kunhan kaikki lihvikot on hoidettu harvennusmallien mukaan, niin vuotuinen lisäkasvukin nousee uusiin ennätyksiin.

    Jatkuvaa kasvatusta hehkuttavien pitäisi reissata ja tallustella Lapin ”vanhojen metsien alueilla. Metsien, joita on jatkuvasti kasvatettu ja hakattu juuri niitä ”Kypsiä” – isoja puita tehden samalla jopa niitä ”pienaukkoja” sitä varten, että uudet männyt syntyisivät niihin ja alkaisivat kasvamaan uutta puusukupolve. Vaan kun ei ala.

    Lapin perinteisesti harsitut vanhat metsät ovat kyllä vanhoja, mutta eivät tuota mitään.

    Ainoat kuviot, jotka tuottavat puuta, ovat ”Osaran aukeat”, joihin kovin kustannuksin on saatu metsä. Niissäkin Calculaattori voisi näyttää miinusta, jos kaikki todelliset kustannustekijät otettaisiin huomioon.

    Jätkä Jätkä

    Meillä työnantaja hankki ainakin monena vuotena Dimexin turvapuvut, eikä ne käytännössä huonot olleet.  minä olen aina ottanut niin lyhyet kuin löytyy sopivassa koossa. Käytännössä lahkeen alaosa on paljon painavampi suhteessa yläosaan. ja jos metsässä on mkosteutta, se lähtee viiheiseksi lahkeen alaosasta.

    kun kenkien viiltosuoja yltää ainakin kaksikymmen senttiä maasta ylöspäin, niin minusta optimi olisi lahkeelle, että se olisi 15 senttiä maanpinnan yläpuolella.

    Ikinä ei ainakaan minulla ole saha puraissut lahkeeseen polven alapuolelle.

    Jätkä Jätkä

    Etelä-Ruotsin Pajuviljelmillä ( pelloilla) on päästy ilman kemiallista lannoitusta jopa lähes 70 kiinnon vuosittaiseen lisäkasvuun. Nimenomaa lisäämällä leppää hieman pajun joukkoon, on kasvu ollut miehekästä.

    Suomalaisissa ”kokeiluissa” on hoidettu koealat puutteellisella tiedilla ja kasvu on jäänyt reilusti alle 40 kiintoa /v.

     

    On totta, että pajun energiasisältö on kehnompi kuin esin metsähakkeen, mutta kun se ilmoitetaan lukuna 18,54 % pajulla ja metsähakkeella 19,2 %, niin en olisi kovasti huolissani lämpöarvosta.

    On todettu, että pajun kanssa pitää kattilatyyppien ja hakkurin hakkeen muodon kanssa olla tarkkana, mikä onkin ymmärrettävää, kun paju koostuu paljolti varpumaisesta puunosasta.

    Lähde: VTT v.2015

    Jätkä Jätkä

    E#ihän kuaan ala kasvattamaan energiapajua ansaintamielessä, jos sen kasvatukseen ei saa kohtuuttomasti tukiaisia. Suomessa on pajuviljelmiä ollut ja melkoisn koviin kasvuihinkin on päästy, mutta tukipolitiikka ei ruoki ”Risujemmaajaa” kotisohvalle riittävän tukevasti.

    Kehityksen pitäisi kehittyä, mutta sillä alalla ollaan jääty tallaamaan paikoillaan.

    Jätkä Jätkä

    Kyllä, mutta kannot eivät saisi kovasti kuivua. Tuore leikkuupinta, niin kyllä Glyfo on tähän asti toiminut.

    Jätkä Jätkä

    Kyllä päivärahat jää saamatta, jos toimistolla käy päiväkahvilla. Leipärahankin kanssa on oltava riittävän kaukana toimistolta riittävän pitkään. osapäiväraha merkitsee jo yli kahdeksan tunnin matkaa ja etäisyys pitää olla kunnossa. kokopäiväraha tulee vasta yli 12 tunnista ja edelleenkin tuo matka pitää säilyttää toimistolta .

    Nämä siis Valtion säännöt ja ne on verottajan verovapaiksi hyväksymät ehdot, jotka pätevät kaikille.

    Jätkä Jätkä

    Jos ennen kuin tulee pysyviä nivelvaivoja – harrastaa sen tyyppisiä liikkeitä, joissa tulee kohtuudessa pysyviä tärayksiä nivelille, vahvistaa se luita ja niveliä. Esim kirveellä klapien pieniminen parantaa olkapäiden ja itseasiassa koko ylävartalon luuston kuntoa. Kipua ei saisi ottaa vastaan, mutta sille rajalla kyllä.

    Hyvä läskipyörä = laadukkailla renkailla – on hyvin kevytkulkuinen verrattuna muihin renkaisiin. mitä pehmeämpi pohja, sitä parempi on suhteellinen keveys.

    Jätkä Jätkä

    Nuo ”tutkimukset” ovat järjestään sellaisia, että voidaan asettaa kyseenalaisiksi tulokset sen mukaan, kukka tutkii – ja miten tutkii. myös painoarvot eri osatekijöille ovat usein sangen erilaiset. otetaan mukaan tekijöitä, tai jätetään ottamatta riippuen lähinnä ”tutkijan” henkilökohtaisista mielialoista.

    Tärkeintä lähes kaikille on, että saa mahdollisimman ison apu – määrärahan käyttöön ja kulutettua, mieluusti tulokseksi se, että voidaan kehitellä jatkotutkimuksia saman aiheen ympärille.

    Mielenkiintoista oli telkkarissa tuon Sitran naisen kulmakarvat, jotka olivat kuin Bresnevillä nuorempana ja kauniisti kohosivat korkealle aina puhuessaan.

    Jätkä Jätkä

    Savolaismallinen on savolaismallinen, vaikka kuinka selittäisi. Suippoperäisissä veneissä käytetyt siivekkeet ovat vastine Trimmilevyille, joita käytetään moottoriveneissä melko yleisesti. kun trimmiä käännetään sopivasti, se nostaa perää, vaikka kuinka ja mitä ajattelisi.

    Ulkolaitamoottorissa on jopa valmiina trimmitaso potkurin yläpuolella ja vaatimattomassa käytössä sekin riittää.

    Jätkä Jätkä

    Suippoperäine = savolaismallinen soutuvene on soutuveneenä ja kotitarvekalastusveneenäkin oivallinen peli. Tavallaan tuo perän hörppäämisominaisuus on hyvä muistutus kiihdytysvaiheessa. Toisaalta tasaperäinen soutuvene hörppää erittäin helposti, jos perämoottori yllättäen sammuu.

    Käytännössä monella on savolaismallisessa tai jokiveneessä siivekkeet, jotka nostattavat perää. vene ei tosin tiedä, millä energialla potkuri pyörii, eli itselläni kun on 2-heppainen Yamaha,  sillä ei aivan yllättäen Lamin soutuvene nouse keulimaan.

    Lisäksi pikkuiseen peräprutkuun voi asentaa jatkovartta sen verran, että itse kuljettaja voi istua soutajan tuhdolla. Onhan minulla myös akkuperämoottori, mutta se on mökillä ja siellä eri veneessä. Uudemmissa Hondan pikkumoottoreissa on käyntiääni niin hiljainen, että jäähdytysveden solina on voimakkain ääni koneen käydessä.

Esillä 10 vastausta, 4,021 - 4,030 (kaikkiaan 15,483)