Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Puut kuuluvat kiinteistöön niin kauvan, kuin ne ovat kiinni kannossa.Jos kauppa on tehty, ei ole Tollolla, eikä Jessellä oikeutta mennä keräilemään ostajan omistamia puita, ellei asiasta ole vedenpitävästi sovittu.
Lumpit on eri asia!
Eli Visakallokaan ei valehtele ….
Visakallo:”Ympäristöministeri Krista Mikkonen jäi kiinni valehtelusta. ”
– Oletko satavarma, että Krista valehteli?
Helposti sanoisin, että Krista Mikkonen puhui totta ”Niin hyvin kuin osaa”. Vuodesta 2015 lähtien rauhoitettujen eläinten tappamisesta on päättänyt koko maassa Varsinais-Suomen ELY-keskus.
Glyfosaatin käyttöön on useitakin eri taktiikoita. On oikein heinittyvissä kohteissa suosittua traktoriruiskulla suhauttaa koko alue ennen mahdollista muokkausta ja kylvöä / istutusta. On myös käytetty ns kaistalekäsittelyä, jossa esim metrin levyinen kaistale sumutetaan ennen viljelyä. Laikkukäsittelyä on käytetty, jolloin levitettävä torjunta-ainemäärä on sangen pieni ja istutus tai kylväminen laikkuihin myöhemmin. Myös jo istutettua aluetta voidaan sumuttaa joko utu-ruiskulla, taikka reppuruiskulla ( edellyttää suojasuppiloa) oikeaan aikaan .
Kemiallinen heinäntorjunta on melko siisti homma – onpa joskus käytetty jopa sirotteita taimien ympärillä.
Kaupanteon yhteydessä on sovittu ja kirjattu takaraja, jonka jälkeen puut ovat myyjän omaisuutta, jos ne ovat vielä ajamatta.
Oliko kyseessä Jeessi? Hänelle kaikki normaali toiminta on vierasta. Hän on niin Moterni.
metsänkasvattaja:”laippa on vääntynyt”.
En usko.Jos se ei näytä silminnähden väärältä niin tuskin se on syynä. Kouru sivussa voi näkyä aivan pientäkin vikaa, joka aiheuttaa puoltamista. Kaikki se jälki pitää viilata pois. Erityisen herkkä on kourun nurkka, joka ensimmäisenä kohtaa puun. Naarmuja ei saa olla.
Miisu4F. Ei siinä ole mitään ihmettelemistä, että Jonssia käyttävät metsänomistajat. Jonsered siirtyi Osuuskaupan edustukseen. Samaan aikaan täällä paikallinen Agri-market Loppuunmyi Huskun logolla varustetut tuotteet pois. Ne molemmat olivat silloin myös Agrin edustuksessa.
Nythän ne on Hankkijan katon alla. Naapurikaupungissa on Huskun edustus ja alle puolen kilometrin päässä on Huskun harmaamyyjä, jolla on myös Tilhin edustus. Meillä on nuo sahamerkit edustettuna aika hyvin, kun Tuossa vieressä on Tilhi – ihan nöyrä kauppias, siinä lähellä Shindaiva – Oikein hyvä Echon myyjä. Sitten on matkaa jonkin verran, niin on Tilhi, Jonssi ja Husku ja Toisessa suunnassa Huskuja kaksi ja Tilhi.
Lisäksi on rautakaupoissa noita Dolmarin, Partnerin, Homeliten, Gullopin, Metsurin , Stigan, Oilo Macin ja herra ties minkä kaikkien kauppiaita.
Käytännössä niitä on liikaa.
Mutta noille hölmöille, jotka ovat ostaneet ”Helvetin huonon Huskun”, sanon ihan vakavissani, että HALVALLA EI HYVÄÄ SAA. On turha luulla, että kolmella sadalla ostettu muovisaha on yhtä hyvä kuin tonnin ammattisaha.
Kuinkahan Tollolta onnistuu Pappatunturilla ajelu, kun ei nivelet kestä minkäänlaista käyttöä. Rannenivel tuskin kestää kunnon revittelyä?
Kyllähän nuo onnettomat – kelvottoman fysiikan omaavat olisi pitänyt laittaa jo laitoksella pesuveden mukana viemäriin.
Meillä oli kerran yksi tyttö MTI- koulutuksessa, joka syksyllä nappasi silloisen Isoimman Tilhin raivurin – olikohan se joku 540 tms?
Kävi niin onnellisesti, että hän oli ainoa koko kurssilla, jolle ei mennyt jakeluun kaasuliipaisimen käyttöohje. Niinpä hän piti kaasua pohjassa koko ajan,kun hän pajukkoa niitti. Mainitsin hänelle asiasta varmaan 76 kertaa, – tulos nolla.
Hänellä ei tankillinen kestänyt kuin noin puoli tuntia.
Valmistuttuaan hän on ollut jonkinlaisena monistuskoneen käyttäjänä virastossa.