Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Ei täytä
On
Kun palautetaan alkuperåiseen kuosiin
Tehoputkessa on alkukäyrän jälkeen kartionmuotoinen laajennus, joka saa aikaan pakokaasujen leviämisen pöntön laidoille. Sitten kartio muuttuu päinvastaiseksi, eli supistuu, jolloin pakokaaset muodostavat takapotkun, joka pukkaa pöntön keskikohtaa pitkin iskun sylinteriä kohti. Tämä isku estää uuden pollttoaine-ilmaseoksen karkaamisen pakoputkeen, eli antaa paremman täytöksen.
On todettu, että paisuntakammiosta ulos johtavan putken laajennuksella ei tehoja saa nostettua, vaan sen täytyy hieman ahdistaa. Pakoputken porailulla saadaan aikaan huipputehon laskemista, mutta alemmilla kierroksilla vääntö on hieman parempi.
Minkähän takia esim Karting-autoissa, joissa on kaksitahtimoottorit – on tehoputket? Eikö niissäkin voisi vain jättää äänenvaimentimet pois?
Kansainvälisissä M-sahausnäyttelyissä on ”Ihan normaaleissa” M-sahoissa lähes moottoripyörien tehoputket ja muiden virittelyjen avulla huippukierrokset varmaan pitkästi yli 20 000 r/min.
Tollolle en selosta mitään, siitä ei saa mitään muuta kuin mieliharmia, kun hullun kanssa vänkää…
Tavallisessa henkilöautossa ensimmäisen asteen viritys on, että kovennetaan moottorin melua. Sen vaikutus on nolla. melua.
Kuitenkin tavallisessaki moottorissa saadaan tehoa lisättyä parantamalla hengitystä. Ensimmäinen vaihe on, että katalysaattori otetaan pois. Toinen vaihe on, että ainakin takimmainen äänenvaimennin korvataan suoralla putkella, sitten väljennetään putkea esim kolmeen – neljään tuumaan asti. Sitten rakennetaan peltipakosarja, jossa otetaankin jo mittanauhaa ja laskutikkua mukaan. Eli joka sylinteriltä pitää tulla just oikean pituinen putki, jotka sitten liitetään yhdeksi tai kahdeksi pakoputkeksi – jopa neljäksi, mutta ne pitää olla just oikean pituiset.
Myös imupuolelle ja ajoitukselle ja venttiileille jne pitää tehdä vastaavat toimet. Tehoja kyllä tulee, mutta ei pelkästään ääntä voimistamalla.
Voisi sanoa Tollolle ja Jeessillekin, ” Huuto ei auta – Voimaa olla pitää”.
Kaikki nuo viritykset pitää purkaa, kun menee katsastuskonttorille, jos haluaa saada leiman.
Menninkäisen videolta se pitäisi valjeta muille, mutta ei Tollolle. Jos asia olisi Tollon mukaisen yksinkertainen, olisi noissa pienehköissä 2-T moottereissa pakoputki todella väljä, ehkä jopa loppua kohti laajeneva suora putki. Kuitenkin nuo kisakoneiden erikoismuotoiset tehoputket menevät kovasti kaupaksi korkeasta hinnasta huolimatta. Ja voin vakuuttaa, että jo pelkän pakoputken vaihto nostaa tehoja tuntuvasti, Kun siihen vielä lisätään imupuolen tehostaminen, niin pelkillä hengittävyyden parantamisilla tehot voivat nousta moninkertaisiksi.
Pakoputkiin reikien porailulla saadaan aikaan lähinnä vain melua – tyhjästä! Se, että mopon pakoputken sisältä porataan ja viilataan, terkoittaa sitä, että siellä on lain vaaatimia kuristimia, joiden poisto on välttämätöntä. Myös Paisaria avataan, mutta vain katalysaattorin poistamiseksi. Paisarin jälkeen niissä on äänenvaimennin, josta ulostuleva ”pilli” voi olla yllättävän ahdas, eikä auta, vaikka sitä väljentäisi.
Kylä paksuturpeisella, vanhalla ojitusalueella 80 cm syvät ojat ovat poikkeus, joka vahvistaa sääntöä. Kun vielä ojien välit ovat jopa kymmeniä metrejä, on ”sarkojen ” keskivaiheilla pohjaveden pinta on jopa kymmeniä senttejä korkeammalla kuin ojan pohja. Kuitemkin moni – jopa avosuona ollut ala, on hieskoivujen tulon jälkeen muuttunut täysin ja on kovasti puuainesta tuottavaa alaa, jossa paksu lehtikarike on pistänyt kenttäkerroksen uuteen uskoon. Kohta siellä onkimadot myllertävät.
Tuollaisen hieskoivikon hoito on simppeliä hommaa. Siihen harvennusvaiheessa riittäisi Jeessinkin lahjat, eli jävvä runkoluku voisi olla tupla normaalista. Hakkuu sitten, kun valtapuut ovat D 1,3 : yli 15 cm ja tyyli Jeessin ylispuuhakkuu = Kaikki pois, mikä kannattaa kasaan pistää. Vuoden kuluttua on jo kova vesakko nousemassa.
Periaatteessa männyn paalujuuri ei kyllä tunkeudu pohjaveden pintaa alemmaksi.
Ne Turvemaan kannot, jotka ovat tulleet näkyviin (lähinnä kaivamalla tms) -eivät tuulen kaatamina, ovat kyllä olleet melkein kuin kuusen juurakoita.
Pidän kyllä näillä näkymillä turvemaille parhaana puuna Hieskoivua. sen vedenhaihdutusteho , kasvunopeus nuorena ja maanparannusvaikutus yhdistettynä luonnolliseen uudistautumiseen ovat ylivoimaisia, kunhan saadaan ensimmäinen Hieskoivusukupolvi aikaan.
Niin on, mutta vain PÄTEVISTÄ myyjistä. Kun näyttöä on sen verran, että muutama vuosikymmen on yritetty pätevöittää, mutta ei ole onnistunut, niin ei voida puhua pätevästä, vaan pätemättömästä…
Puuki. Ymmärsit aivan oikein. Jeessin tieto – taito ja asenteet eivät ole tätä päivää.
EDIT