Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
suoriutuva.”-Oliko tuohon aikaa infra ja suhteet metsästäjiin kunnossa? Johonkin kohtaan metsästysaluetta saattaa jäädä katvealueita ,joilla ei metsästetä koskaan huonojen yhteyksien ja maastojen takia. Saalis otetaan talteen muualta helpommin ja turvallisemmin. Tällaiseen paikkaan mieltynyt hirvinaaras tai useampi voi tuottaa pitkäaikaisen ongelman.”
-Onpa todella itsekäs ja jopa röyhkeä kommentti. Kuvaa kyllä tuon muun lisäksi asennetta, joka ei voi jatkua loputtomiin tuollaisena. Jos metsästäjien moraali on läpi tuollaista, niin kyllä olisi syytä peruuttaa maanvuokraus-sopimus.
Kiintokuutiota on mahdottomuus määritellä pinoon pinoamalla ja mittaamalla. Eniten tulokseen vaikuttaa pinon tekijä, joka voi joko asetella puut oman mielihalunsa mukaan, taikka olla asettelematt.
Jo aikoinaan, kun kuitupuuta ja halkoja käsiteltiin pinokuutioittain, oli maksavalla yhtiöllä palkattuna ”pinonpolkijat” jotka tiivistivät pinoja. Metsurin halkopino oli koottu siten, että jos pomo löi leimakirveellä leiman pinoon, niin jo siitä pino madaltui.
Käsiladottu pino oli taideteos. Joskus teimme isän kanssa Serlan mailla hyvää halkokoivikkoa. Normaalipino oli 5 mottia. Hevosmies ajoi ja mätti rekeen kaksi pinoa, eli kymmenen mottia. Kuorma olisuunnilleen 5 – 6 pinomottia. Lanssilla ajomies teki niistä samat kymmenen mottia.
Kalvot kuuluvat justiinsa siihen asentoon, missä ne ovatkin toimivassa kaasuttimessa. Siksi niissä on ohjausnastoille reiät, joten väärin päin asentaminen ei oikein onnistuisikaan.
Ajatuksen verran tarvitaan, kun kaasutinta purkaa, panna muistiin kalvon – ja tiivisteen järjestys. Nimenomaa pumppukalvo pitää asettua kaasuttimen runkoa vasten, mutta myös säätökalvon asema muuttuu, jos tiiviste tulee väärälle puolelle.
Jos kalvot ovat ehjät ja joustavat, niin niitä on sinällään turha vaihtaa, tiivisteet (kaikki), myös kaasuttimen ja kurkun välissä oleva, pitää ainakin olla ehjät.
Kaasuttimesta olisi hyvä puhdistaa verkkosuodatin koeponnistaa neulaventtiilin pito, mitata keinuvivun pään korkeus, katsoa, että läppien akselit ovat suht tiiviit ja ryyppyläppä menee kiinni asti. Imukaulassa oleva impulssikanava kannattaa tarkistaa, että se on auki. Joissakin lelu-Tilheissä se on hoidettu letkulla.
Hieman vaseliinia reikään ja narusta nyppäys, niin vaseliini roiskahtaa pois reiästä, jos kanava auki.
Harmaaleppä tarvitsee todella vähintään ”tuoreen kankaan” kasvupaikan. Siksi lepät ovat usein rinteiden alla, jossa on ravinteita, mutta ennenkaikkea kosteutta. lehtomainen kangas tai jopa lehto on ihan kohtuullinen paikka.
Tervaleppä viihtyy veden äärellä, esim ihan rannalla, tai virtaavan veden tuntumassa. Kummallekin alkaa 30 vuotta olla katkaisuhoidon paikka. Puuaines alkaa siinä iässä kuolemaan ja lahoamaan. 30 cm D 1,3 on suunnilleen max läpimitta, johon voi kasvattaa ilman lahoamista.
Olen siinä mielessä jäävi tämän asian suhteen, että minulla ei ole koskaan ollut ”iloa” tutustua juuri tollaiseen harrastelija-Huskuun, mutta niissä sahoissa, joita ole käsitellyt, on öljysäiliön korkeissa tiiviste.
Kuitenkin korkki laitetaan aina kunnolla kiinni, niin kunnolla, että siinä usein käytetään työkalua avaamisessa.
Kannattaisi huomioida myös se, että tankeissa on aina korvausilman saanti ventiili, joka öljysäiliön puolella on vain reikä jossain – vaikka korkissa – se vuotaa ilman muuta, jos säiliö on täynnä öljyä ja asennossa, jossa reikä on alempana kuin öljyn pinta.
Tuolla Kokkolan korkeudella kävin eräässä puunjalostusyrityksessä ja silmiin osui pala yrityksen aikaisemmasta tuotannosta. Oli näyte vanhasta valtamerilaivan mastosta. Se on tehty liimamalla erikokoisia saheita melkoisen iso määrä yhteen. Ne oli toki kuivattu ja höylätty ennen kokoamista liiman kanssa. Pala oli varmaan aikalailla tyvestä, koska se oli pyöreäksi höylätty ja läpimitta yli 40 senttiä. Kaippa ne silloin oli jo pitkät männyt poltettu tervaksi. Tervanpoltto pohjanmaan metsät aikoinaan hävitti. Kyllä minä olen tehnyt puulaivojen mastoaihioita – Ne tehtiin Lehtikuusesta ja tavoiteltu mitta oli 24 metriä – ja suora.Latvaläpimitta piti olla vielä yli 20 senttiä.Pitkän puun kuljetusrekka (Koskisen Oy:stä) otti 48 kiintoa kyytiin ja aihioita oli 16 kpl.
Lähikuljetus metsästä lanssiin = 150 metriä, maksoi 3000 €.
Käytännössä en ole koskaan itse öljypumppua tai sen muovisia letku / putkiosia joutunut korjailemaan, Huoltona on tehty imupään putsausta, kun käyttäjät ovat tankkauksen yhteydessä pööstäneet tankkiin lähinnä ouun puruja, jotka ovat tukkineet suodattimen. Sen avaamiseksi on kytkin irroitettava, samoin öljypumppu, jonka alta paljastuu imuputken pää, joka on suppilon muotoinen ja tulee tankista vetämällä. Sen päässä on suht karkea metallisuodatin, jonka voi puhdistaa. Tuo osa ei oikeastaan VOI mennä koskaan rikki, ellei sitä vasiten särje.
Pumppusysteemiä käyttää ns. ”matopyörä”, jonkalainen on käytössä myös Pösön tasauspyörästössä. Pyörä voi olla muovista tehty, joka ei kovalla pakkasella kestä, mutta tämä porukkahan ei sahahommiin mene, jos on enemmän pakkasta kuin 5 astetta. Matopyörä voi olla myös pronssia, joka tietenkin kuluu hieman. Sen vastakappale on teräksinen hammaspyörä, jota matopyörän kierre pyörittää.
Pumppausliike saadaan aikaan vinouralla, jossa on tappi, taikka männän paksummassa päässä on vino katkaisu, jota vastaan on säätöruuvi. Männän varrella on silloin kierrejousi, joka työntää mäntää säätöruuvia päin.
Pumpulta eteenpäin on myös melko avoin kytkentä, eli pumppurakennelmassa on nippa, joka menee putkeen, jota pitkin öljy siirtyy laipalle päin.
Jos tuo kanava tukkeutuu jostain syystä, öljy purkautuu jotain muuta kautta, eli kun laippa irroitetaan, pitää sen ölykanava putsata – samoin sahan rungossa oleva ”öljylähde”.
Toki sahan öljytankissa voi olla halkeama taikka reikä. ketju on voinut nirhaista tankin kuorta, taikka katkeava ketju on iskenyt siihen reiän. Mutta käytännössä, jos öljypumppua ei ole itse irroiteltu, se ei ”voi” vuotaa.
Taneli. Eihän pohjanmaalla ole koskaan tehty yli 16 jalkaisia tukkeja, kun siellä puut ovat kuin perseensuteja.
On tietenkin myös siellä kasvatetulle ihan selvä, että yli 6 – metrisiä ja yli 50 senttiä latvasta olevat mäntytukit ovat harvinaisia, mutta mainitsen nyt, että olimme ”Uunon ” kanssa ajamassa sellaista tukkisavottaa, jossa ei oltu koskaan savottaa tehty. Metsähallituksen mailla ja lähimmälle tielle oli yli 3 km matkaa.
Silloin tehtiin myös koivutukkeja, joiden max oli yli 7 metriä.
Ne suurimmat Männyntyvet olivat niin paksuja, että yhtä pölkkyä enempää ei parirekiin laitettu – kun ei mahtunut ja oli siinä yhdessäkin pollelle kuormaa.
