Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Annelin ”suositus” on ainoa järkevä toimenpide, jos ja kun haluat tehdä alueelle uudistushakkuun ilman, että joku sivullinen alkaa raivoomaan. Suurimmat kuuset tietenkin ensimmäiseksi kumoon (Jatkuva kasvatus) Tuuli kaataa suurinpiirtein loput. (Voi kauheaa) Kun antaa kantojen jäädä ylösalaisin, niin ei tarvitse edes maanmuokkausta, kun koivunpaakut on helppo survaista paljaaseen maahan. Luonto antaa täydennyksen siihen lisäksi.
Joo-mies ei tunnista faktaa, vaikka seisoisi ruokakaupan kassalla ja saaisi käteensä laskusn ostoksistaan: ALV siellä on selkeästi merkitty ja sen maksaa ostaja, eli Joo-miehen eukko. Itse päälliköllähän ei ole rahaa eikä luottoa. Eli henkilökohtaisesti hän pääsee korkeintaan sivusta seuraamaan veron kehittynyttä olomuotoa.
Koloistaan on taas ryöminyt otukset, joilla seisoo myös järki. Ei koneellistamisessa sentään ainoa vaikuttava kriteeri ole se, kuinka paljon laitteella pystytään levittämään maastoon taimia. Koko istutuskoneen tavoite on, että voitaisiin sen avulla tehdä istutus halvemmalla kuin perinteisellä menetelmällä.
Nykyään on jo manuaalisen istutuksen taksat poljettua niin alas, että edes työttömiä ei tahdo saada istutustyöhön. Koneella pitää olla melkoinen kapasiteetti, että se pystyy kilpailemaan tehokkaimpien manujen kanssa, vaikka otetaankin huomioon, että kone tekee myös muokkauksen.
Miljoona Euroa maksavan koneen pitää tehdä aika monta työvaihetta tunnissa, että se tienaa hintansa, jos kilpailijana on perinteinen menetelmä, vaikka istutuspalkkoja nostettaisiinkin tuntuvasti.
Pohjois-Amerikassa oli yksi meille tullut MTI ollut töissä pari vuotta ja toi tullessaan esitteitä sikäläisistä menetelmistä. Tehokasta oli kyllä: Paakkutaimet kylvettiin aukkoihin lentokoneella. Esitteessä mainittiin paakkutaimelle nimeksi ”Turveluoti” ja paakku oli tasapainoitettu nii, että se tuli oikeassa asennossa alas. Jos se osui maahan asti, se upposi hieman maahan ja paakku tiivistyi iskun johdosta.
Siinä menetelmässä oli tehoa / tunti.
Kokolailla pitkään on tuonkin koneen kehittely kestänyt, mutta ei ole vieläkään sen Serlan prototyypin tasolle, joka esiintyi meillä täällä ympättynä Valmetin kuormatraktorin päälle.
Toimintaperiaate oli saama, eli äestys koneen akselien välimaastossa olevilla lautasilla. Siinä vain oli huimapäisesti ohjelmoitu taimien syöttö putkiin koneella, eli ei siinä ollut käsisyöttöä. Voidaan siis sanoa, että kerrankin Ruotsalaiset ovat kolmekymmentä vuotta Suomalaisia jäljessä – Eikä päinvastoin.
Serlan kone ei istuttanut kivelle, eikä kannolle kahdella ensimmäisellä iskulla, kolmanteen paikkaan iski taimen varmasti.
Sekään kone ei lyönyt itseään läpi, eikä näytä tuokaan ainakaan tuollaisena olevan muuta kuin kehitysversio, joka romutetaan viimeistään syksyllä ja ensi vuonna tulee uusi.
Suuttui yksi nuori, mutta ihan ahkera ja tuottavakin metsuri, kun analysoin hänen sahaustekniikkaansa ja siinä oli juuri tuo sahan kääntäminen jo silloin, kun oksa on vielä kesken. Hän väitti, että en osaa tarpeeksi hyvin nopeaa karsintaa. En antanut periksi ja niin siinä kävi, että siemen oli jäänyt itämään ja hän kertoi viikon kuluttua, että ”Olit oikeassa”.
Siihen oli helppo sanoa, että: Tiesin sen kyllä, en olisi muuten maininnutkaan. Sen muuten näkee helposti, jos ymmärtää karsinnasta jotain, kun takaapäin katselee metsurin sahailua.
Vetolenkkien vauriot syntyvät lähes aina vetorattaan iskuista. Tällöin on yleensä sahassa avohampainen ratas, jonka hampaat ”vaanivat” vetolenkkejä. Aikuisten oikeasti ammattikäytössä olevissa sahoissa on yleensä vetorissa, joka ei hakkaa lenkkejä, ellei akselilla ole niin paljon tilaa, että ketju livahtaa kytkinrummussa oleville booreille asti.
Sahatessa ketjun päältä lähtöön on yleensä syynä sahaajan tekemä virhe. Kun ketju on tylsä ja sillä yritetään oksia poikki nopeammin kuin mitä se leikkaakaan, taitamaton käyttäjä vääntää laippaa jo muka seuraavalle oksalle. Ilmiö on sama kuin pienehköjen risujen katkaisuissa, eli niissä risu vääntää ketjun pois urastaan.
Päältälähtöjä tapahtuu paljon harvemmin, jos sahasta otetaan sahailtaessa täydet kierrokset = ketju pysyy päällä! Myös ketjun terävänä pitäminen vähentää päältälähtöjä.
Väite perustuu satojen aloittelijoiden kanssa tehtyyn työhön, jossa havaintoni on, että taidon kehittyessä ongelmat jopa poistuvat tykkänään. Työn tuottavuuden vain lisääntyessä.
Tollon kuvitelma mittatappiosta jääköön omaan arvoonsa, ellei sitten naapurin puuntuottajan kasasta ole joku Tollo varastanut puita. karsimattomasta rangasta tehty pino ei juurikaan vähene enempää kuin kutistuessaan kuivumisen johdosta. Kuitenkin puumassan määrä pysyy suunnilleen alkupräisenä.
Tuolla Tollolla on kyllä ihmeellisiä visioita, se on varmasti kiljun aikaansaamaa kouhotusta.
Perko. Oletko koskaan kuullut viisautta: Munakasta ei voi tehdä särkemättä munia? Pohdippa tuota tässäkin jatkuvan harsinnan kuviossa oikein perusteellisesti.
Visakallo tuossa taas muistuttaa isiemme aikoinaan tekemistä metsänhoidollisista sankariratkaisuista, joiden jälkiä perataan osittain vieläkin.
Kun Suomessa puulajit ovat sellaisia, että yläharvennuksella ei uudistu muut kuin kuusikko, eikä sekään enää sitten, kun sammal on ottanut hallintaan koko kenttäkerroksen. Siihen ei kulu montaa kymmentä vuotta…
