Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Tuo keskipituuskorjaus olisikin ainoa keino, mittä saisi nuo yli-innokkaat pitkän tukin teijät ruotuun. Jos vaikka 40 dm olisi nolla, 43 nostaisi hintaa 1 euron ja samalla porrastuksella loppuun asti. Mielestäni oltaisiin kohtuuden ensimmäisellä askelmalla, josta ei pääse kuin ylemmäksi.
Taikka sitten runko- osarunkohinnoittelu…
Silloin kun olin hakkuulla, en normaalisti peittänyt sahaa millään. Joskus – kun ajokone liikkui palstalla, sahasin puuhun n. metrin korkeudelle pistosahauksen ja jätin sahan siihen, ettei konekuski aja sen päälle. Jos olin lähellä paikkaa, jossa oli mahdollisia sivullisia, vein sahan aina viereiselle ajouralle, koska laskin, että kulkijat etsivät siitä, mihin päivä on päättynyt.Kun oli pidempi tauko taikka huonon kelin aika, oli minulla yleensä säkki, johon tuuppasin sahan ja varustevyön että ne hieman jopa kuivahtivat ja olivat helppoja ottaa käyttöön.
Joskus rämpsykelin jälkeen saha oli niin jäässä, että piti hetken aikaa koputella, ennenkuin alkoi liipasimet ja katkaisijat liikkua, siksi otin säkin käyttöön.
mehtäukko. Olet tuossa tismalleen oikeassa.
Videolla kuitenkaan ei pystytä mittaamaan, kuinka paljon meni vikaan, kun ajettiin kahteen kertaan.
Perustelen Metsurin ammattitaitoista apteerausta tuottavammaksi sillä, että tuon ykkösrungon kaltaisilta – tukin kuitupuuksi joutumiselta, olisi voinut välttyä tuossa ja siinä toisessakin tapauksessa.
Kannattaisi muistaa, että kuitupuuna kuusenkin hinta on pystykaupoissa alle 20 € ja tukkina yli 60 € / kiinto.
Jos tuo pienehkö tukki olisi n. 100 litrainen, sen arvo tukkipinossa olisi myyjälle 6 €. Kuituna sen arvo olisi 1,5 €, joten metsurin ammattitaidolle olisi kertynyt siinä rungossa 4,5 €:n lisäarvo. Hän tekisi rutiinilla tuollaisia puita 10 kpl tunnissa, joten lisäansiolle olisi kertynyt kokoa 45 €. Sen lisäksi muutama euro varsinaista hakkuupalkkaa.
Tuo ammattitaidon arvostus on latistettu, kun aina vai vedotaan siihen, että ”koneella veisataan” niin tehokkaasti. Kuitenkin unohdetaan, että sutta ja sekundaa tulee, eikä siinä häviäjälle jää paljoakaan mahdollisuuksia.
Tuo ”apumittojen” käyttämättömyys vie koko alan niin sivuraiteille, että touhu pitäisi puhaltaa seis ja pistää osarunko – kokorunkohinnoittelu ainoaksi mittausmuodoksi tukkipuiden kaupassa. Lukuunottamatta hankintakauppoja.
Me Demonstroimme joskus MTI-opiskelijoille apteerauksen merkitystä puunmyynnin yhteydessä. Runko kaadettiin, apteerattiin ja mitattiin / laskettiin kuutiot. Sen jälkeen se kuutioitiin kontrollimittausmenetelmin ja läpimittaa mitattiin mittanauhalla, eli soikeus tuli poistettua virhemahdollisiitena. Oikein apteerattuna rungosta saatiin n. 30 % enemmän tilavuutta kuin mikä oli sen todellinen tilavuus!
Toki – jos rungon olisi apteerannut Jees-mies Harjavallasta , tulos olisi ollut täysin päinvastainen.
Olen aina sanonut, että puolentoista tukin tungot ovat kaikkein kinkkimäisimpiä apteerattavia, eikä tilanne ole helpottanut yhtään, kun on pudotettu mittavaihtoehtoja pois. Neuvosto-Virossa apteeraus oli helppoa: Tukit katkottiin 6,5 metrisiksi – Kaikki. Jos ei tullut sellaista, puu meni polttopuuksi! Harjavallassa ”poltinpuuksi”.
Riikilän video on ihan hyvä. Kuitenkin kömpii mieleen ajatus, että mittauksia on olemassa jo kahdenlaisia, ehkä jopa kolmenlaisia:
– Nuo koepuut on tehty motolla. Ensin runko on kaadettu ja ajettu karsintaterien läpi, tällöin on todettu sen olevan sopivan kokoinen koerungoksi. Sitten se on apteerattu metsuri-menetelmällä. Sen jälkeen runko on ajettu uudelleen kouran läpi. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, paljonko runko on pienentynyt tällä välillä, siis motomittauksella! Nythän mitattiin vain aptin apteeraustaitoja ja todettiin ne kehnonlaisiksi.
– Jos tuostakin olisi tarkka mittaustulos olemassa, niin voitaisiin liputtaa nykykoneiden äärettömän tarkkaa mittaustulosta. Kaikissa olosuhteissa ja keleissä.
– Siinä pienemmässä rungossa ammattitaitoinen metsuri olisi tehnyt puunmyyjälle niin paljon paremman puukauppatilin, että metsurin hakkuupalkka olisi tullut mittavoittona puunmyyjälle!
Jos katkontatarkkuus on vain 96 %, niin on aivan turhaa kehuskella viiden sentin heiton vievän tukin mittaraakkiin. 4:n %;n puutos pituudessa tekee 55 dm:n tukissa jo 22 cm, joten se siitä ”tarkkuudesta”. Metsurit tekivät aikoinaan silmavaraisella katkonnalla tarkempaa työtä kuin nykykoneet!
Jos uskoo omiin epäkuntoisiin vehkeisiinsä kuin kallioon, niin samalla koneistolla varustettu tyyppi voi ihan hyvin luulla, että raamatun kertomuksetkin ovat totta.
Suoriutuva:”Kuten kuljettaja kertoo , peruuttaminenkaan ei olisi auttanut tukkiosuuden toteamisen jälkeen . Olisi ollut pakko katkaista ensimmäinen pölli minimipituisesta seuraavaan moduuliin(43-46), koska peruuttaminen aiheuttaa mittaheiton pituudessa(mitta ei aina lähde heti pyörimään peruutettaessa ) ja 43:een peruutettaessa katkaisu voisi tapahtua esim 425 sentin kohdalla , jolloin syntyisi alamittaraakki.”
– Epätoivoista yritystä selittää ihan toimimattomien vehkeiden ja järjestelmien ”toiminta” Ensinnäkin – puuttui alle 4:n metrin pituus. toisekseen. Kun katkontapituus on 43 dm, niin siitä tehdään max 42 dm:n sahatavaraa.
Miksi moto hakkuun aikana nytkyttää kouraa taakse ja eteen ennen katkaisua, jos se sen jälkeen mittaa pölkyn väärin?
Laitteet ovat siis surkeat, kuten myös selitykset.
Puuki. Kyllä aina on minimiläpimittojen osalta ollut sääntö, että sen on täytyttävä myös kapeimmalta puolelta.
Joomies. Kun puhutaan puukaupassa maksetusta alvista, niin se ei myyjän kukkaroa lihota, vaan se on tilitettävä valtiolle. En usko, että Suomessa on montaakaan niin tyhmää, että kuvittelisi lyövänsä Arvonlisäveroilla rahoiksi.
Periaate on kuitenkin heidänkin kohdalla, että yhteiskunnalla on verotusoikeus – ei puun – eikä muun myyjällä. Puunkorjuun kustannukset eivät ole metsänomistajan rahoista pois, kaiken lisäksi ne ovat työpalkkoja ja konekustannuksia, jotka kuuluu maksaa niille, jotka sen tekevät ja teollisuus ne kustannukset maksaa, vaikka puunmyyjälle, jos hän ne työt tekee.
Takavetoisissa Ransuissa oli etuakseli alin kohta, mutta rakenne oli sellainen, että pohja oli sangen korkealla. Oikeastaan ainoa huono puoli oli, että puskurin alla oleva helma ja etuakseli pöllytti lunta moottoritilaan ja saattoi vaikeuttaa tekniikan toimimista.
Koska te ette ole Ransulla tosiasiassa ajaneet nimenomaa talvella, niin te ette käsitä, kuinka sillä pitää ajaa, kun mennä pitää. Varsinkin diesel-Ransu painavamman keulan ansiosta ”avaa” tien, joita raiteita pitkin vetävät pyörät tulevat lähes kuin aurattua tietä. Etuvetoinen joutuu jauhamaan umpihangessa.
Kevyt pakkaslumi ei juurikaan haittaa kunhan pohjasta ei jää kiinni.
Kyllä Jätkä polki myös tätä luiskanokkaista. Talvella, kun pienellä kuormalla ajeltiin, niin takapenkin takana oli sellaiset 250 – 300 kg painava murskelaatikko.
Vain täydellinen idiootti yritti ajaa talvella tyhjällä takavetoisella transitilla, oli alla millaiset renkaat tahansa.
Mutta kun bussissa oli yhdeksän hengen miehitys, niin joku sanoikin ”Ei yhden talven lumi haittaa” – kunhan on lappu lattiassa. Myös diesel oli paljon parempi kuin bensavehje.
