Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Pohjanmaalla on vanhat tilat jaettu usein ihan mitättömiksi metsäsaroiksi, joissa pahimmillaan koko sarka jäisi metsätien alle. niinpä siellä MHY – Metsäkeskus ovat saaneet junttien päähän iskettyä, että tiet kannattaa / pitää tehdä poikkisarkojen. Alkujaan tieteiheys taisi olla n. 800 metrin välein, mutta nykyään taitaa olla jo lyhentynyt tuo välimatka.
Siinä asiassa on kerrankin järki voittanut itsepäisimmätkin isännät. Vielä jos ajourat tehdään rajalinjoille tasan kummallekin, niin aina paranee.
Aika paljon konetyypin valintaan vaikuttaa metsäfirman vaatimukset ja toiveet. Näkyy ainakin täällä kilpailutuksen ratkettua koneketju vaihtuu uusiin koneisiin ja vanhat lähtevät kiertoon.
Kilpailutus tekee lähes mahdottomaksi hankkia keveitä koneita, koska niillä ei kertakaikkiaan pärjää niillä taksoilla, joihin voittava yritys on joutunut taipumaan.
Hakkuukone voisi toki olla myös ensiharvennuspalstalla työskentelevä pieni kone, mutta ajokoneena kuitenkin laite, joka tuo puut varastolle ilman raiteiden syntymistä ja riittävän tehokkaasti.
Fakta on kuitenkin se, että koneyrittäjä yrittää tienata rahaa enemmän kuin sitä kuluu kustannuksiin. Pienempi koneurakoitsija paikkaa heikkoa tuottavuutta jatkamalla työpäivää, eli tekee työtä ilman palkkaa itselleen. Usein pienempi koneyrittäjä puuhailee konekalustonsa kanssa tuntikausia ”vapaa-aikanaan”, tehden huoltoa ja remonttia ”ohi kirjanpidon” saadakseen kaluston taas aamulla ansioon.
Ei MOPOLLA MOOTTORITIELLE.
Typerimmänkin pitäisi tajuta, että olemattoman vähän tuottavalla kalustolla ei pysty kilpailemaan kunnolla tuottavan kaluston kanssa. Kuljettajan palkka pitäisi kuitenkin olla molemmissa sama. Eli esim kskiraskas kalusto tekee moninkertaisen määrän pikkurihveliin verrattuna, eikä pienen koneen rakenteet kestä sellaisia määriä työn raskautta, kuin oikea tehokas kone.
Siirtyminen tietä pitkin ajamalla onnistuu, jos kone on pyörillä liikkuva, mutta teloilla ei tiellä saa ajaa. Yleensä ritiläauton käyttökustannukset ovat suhteellisen pienet ja meilläpäin yhteistyö siirtokaluston suhteen kyllä yleensä toimii. Toki on muistettava, että pienten savotoiden teossa siirtoihin hupenee aikaa, jolloin puu ei huilaa varastolle.
Kyllä puukaupassa myyjä on sopijaosapuoli, ellei sitten ole MG:n liekanarussa ja pankin juoksupoika.
Kuitenkaan ei koskaan, eikä milloinkaan, puunnyyjä ole pystykaupan yhteydessä maksanut kenellekään esim hakkuusta tai ajosta. Ei killinkiäkään.
Mo on siinä tilanteesta saajaosapuoli, joka vain odottelee, milloin rahat ilmstyvät tilille.
Joovaanin on aika lopettaa tuo paskanjauhaminen ja samalla voisi lopettaa kännissä kirjoittelu. Voisi ajatuksensakin edes hieman selkeyty.
Tavanomaisessa puutavarassa ei vesivarastointi huononna puun laatua. Kuitenkin jotkut puutavaran ostajat vaativat puulta sen, että se ei ole ollut vedessä. Taitaa ensimmäinen lajike olla Egyptinparru, joka ei saa olla kastunut ainakaan uitossa.
Tuo laji on aivan omanlaisensa ja se piti olla veistäm’llä tety ja kartiokas vamaan malliin kuin puu on luontojaankin, eli latvasta ohuempi kuin tyvestä.
Näiden parrujen takia on aikoinaan kehitetty Veistosaha, joka tekee suhteellisen karkean veistojäljen.
Nippu-uitossa suurin osa puusta säilyy hyvin, koska nippu on lähes kokonaan veden sisällä. Joskus on ollut nippujen päällä sadettaja, joka on kastellut pintaa, silloin ei tikaskuoriainen pureudu puuhun ja aiheuta mm. sinistymistä.
Puuki. Jos koivusta on tehtävä 40 millistä lattialautaa, jonka leveys on 95 mm tai vaikkapa 120 , tai 145 mm, on sahattava 45 -46 milliä paksua ja 111 – 112 milliä ( !00 milliä kuivamitta ) leveää lautaa. jne. Jos sydän sahataan pois, ei 170 milliä paksusta saa kuin kaksi lattialautaa. Koivun kuivumisvara on 10 % + 1 mm. lisäksi se helposti vetelee.
Isännät tuovat sahalle traktorikuormittain 100 milliä paksua pölkkyä, joista pitäisi sahata kakkosnelosta – ja vieläpä täysisärmäistä.
Ei luulisi metsäammattilaisen sellaiseen ryhtyvän.
Ainakin aikoina, jolloin tukkipuuta on kyllin tarjolla, ostajat ovat tuulikaadot ostaneet ja tehneet kuiduksi, koska ne ovat enemmän tai vähemmän rikkinäisiä sisäiseltä rakenteeltaan. Voimakas taipuminen aiheuttaa puuhun sisäisiä repeämiä ja murtumia, jotka paljastuvat usein vasta kuivauksen ja höyläyksen jälkeen..
Jos oikein heikkoon kuntoon joutuu MO, mutta haluja metsään on, niin sellainen Jeessin juontokoura kaikilla herkuilla irtoaa muutamalla tonnilla. Sen varustukseksi hydr työntövarsi, Hydr kääntö jossa kelluntakin. Ja Vinssi, jolla saa rungon nykäistyä esim ojan takaa. Niin ja tietenkin ketjut ainakin takapyöriin ja etupainot.
Kun runko on palasteltu, ajetaan traktori rungon päälle, otetaan pölkky kyytiin, ajetaan eteenpäin, otetaan toinen pölkky kaveriksi, ajetaan eteenpäin, tehdään kolmannelle pölkylle samoin jne. Jos ajomatka on pitkä, tuodaan ajouralle reki tai kärry, siihen nostetaan lasti ja haetaan lisää, kunnes kuormaa on – otetaan pihdeillä kiinni aisasta ja ajellaan varastolle tai sahan viereen, puretaan kuorma juontopihdeillä, otetaan aisaan kiinni ja takaisin metsään.
Ei ajokoneen tarvitse olla metrin levyinen, kun puuväli hoidetussa metsässä on väh kolme metriä juontokouralla ja homma toimi ihan hyvin.
Me ajeltiin 70 senttisessä hangessa 18 metrisiä pylväitä ja sujui!
Pirkanpohja. 17 senttisestä koivusta ei juurikaan sahaamalla tule sitä, mitä puusepät tms haluavat.Korkeintaan siitä tulee lattilaudan pätkiä, joissa on alapuolella vajaasärmäisyyttä. Niitä lautojakin tulee vain kaksi kpl.
Näin se on, on sahaajana kuka tahansa.
Sorviinkin sen kokoinen on turhan ohut, kun tiedetään, että purilaaseen jää väh. 7,5 senttiä. Käytännössä kolmimetrinen sorvipölli on riittävä, normien mukaan siitä tulee kaksi sorvipölliä j jos järeyttä on, lievät mutkat / lenkous ei estä sorvaamista. Pölkky toisin oikaistaan aina aluksi ja siinä menee sentti / pari. Mutta 40 senttisestä hyvästä vaneeritukista tulee rajusti viilua, sehän ohenee yhdellä pyörähdyksellä vain kaksi milliä.
